Vuonna 2009 oli jälleen laitoskuntoutuksen vuoro. Terveyskeskuslääkäri kirjoitti tarvittavan hakemuksen, kun kesän alussa kävimme häntä tapaamassa lonkkakivun takia muutenkin. Kutsu kuntoutukseen kylpylään tuli elokuuksi. Täytin huolellisesti monisivuiset esitietolomakkeet (kuinkahan monennet?), joissa kerroin hänen toimintakyvystään ja Alzheimer-diagnoosistaan. Pakkasin mukaan viimeisimmät lääkärintodistukset sekä tietenkin lääkkeet. Intervallihoidon kokemuksista viisastuneena kirjoitin erikseen jokaisen lomakesivun päälle marginaaliin versaalilla, että lääkkeiden otto on valvottava eikä lääkedosettia saa jättää omaiseni huoneeseen.
Veteraani saa kuntoutuksen jälkeen perusteellisen kuntoutusselosteen, jossa kerrotaan hänen tilanteestaan kuntoutukseen tullessa ja sen päättyessä sekä lääkärin, hoitotyön että sosiaalityön kannalta. Selostuksesta näkee, että omaiseni oli jälleen puhunut lääkärille ja hoitajille puuta heinää.
Lääkäri toteaa: "Anamneesi jää paikoin kovin aukkoiseksi ja on osin ristiriitainen lähetetietojen sekä esitietolomakkeen kanssa. Kertoo, ettei käytä mitään lääkkeitä säännöllisesti, rintaoperaation jotenkin muistaa, kotiavun kertoo käyvän satunnaisesti kerran viikossa ym... ...Kovin herkästi tuntuu väsyvän ja hengästyvän.. ...Viedään takaisin huoneeseen pyörätuolilla. Ei ole tottunut juurikaan liikkumaan ja päivän rasitukset, matkustaminen ja täällä käytävillä kulku, alkavat käydä jo voimille."
Toimintaterapeutti kirjoittaa: "Kuntoutuja ei osaa muistamattomuuden takia kertoa kotiasioistaan sen tarkempaa. Ajan taju on hieman alentunut, vuoden muistaa, kk menee väärin. Paikan muistaa hyvin, missä on tällä hetkellä. Liikkuu rollaattorin kanssa sujuvan oloisesti. Liikkeelle lähteminen ottaa aikaa, mutta liikkuminen sinänsä turvallisen oloista."
Fysioterapiassa kävi ilmi, että tuolilta ylösnousu on omaiselleni ajoittain hankalaa, mutta tästä syytettiin motivaation puutetta, koska mitään vikaa ei löytynyt ja lihasvoimaakin oli. "Hengästyy herkästi. Kertoo pukemisten ja pesujen onnistuvan omatoimisesti, kertoo taloyhtiön saunassakin käyvänsä yksin". Neljän tunnin kuntoutusohjelma kuitenkin arvioitiin omaiselleni liian raskaaksi "kuntoutujan rasituksensietokyvystä ja yleisestä terveydellisestä tilasta johtuen". Lonkkasuojaimia suositeltiin, koska omaiseni tasapainon hallinta oli heikentynyt.
Sosiaalityöntekijä: "Haastattelutilanteessa antamansa kuva arjen järjestelyistä tuntuu epäluotettavalta ja on hyvin ristiriidassa annettuihin esitietoihin, antaa tilanteestaan ja itsenäisestä selviytymisestään todellisuutta paremman kuvan. Soitettu esitiedoissa yhdyshenkilöksi mainitulle miniälle asioitten varmistamiseksi... ...Ateriapalvelua ja saunapalvelua kokeiltu, mutta ne lopetettu kuntoutujan omasta vastustuksesta. Kotipalvelu käy luonaan päivittäin/lääkkeiden tuonti ja niiden ottamisen seuranta, yleinen tilanneseuranta, kevyet askareet, ruoan laittaminen ja syömisen seuranta (ei enää nälän/janon tunnetta). Omaiset kiiinnittäneet viime aikoina huomiota henkilökohtaisen hygienian ylläpitämisen vaikeutumiseen... Kertoo itse hoitavansa asiointejaan kävellen tai bussilla, tosiasiassa omaiset vastaavat asioinneista, pankkiasioista ja antavat kuntoutujalle tarvittavan kyytiavun. Kodin ulkopuolella ei kuntoutuja enää oma-aloitteisesti liiku, vaan omaisten häntä ulkoilemaan houkuteltava. Kodin ulkopuolella liikuttaessa saattajan tarve... ...Viranomaisavun ohella omaisten antama tiivis tuki arjessa on ehdotonta, jotta kotona asuminen olisi mahdollista... ...Kylvetysavun tarpeen puitteissa oltu yhteydessä kotihoitoon tämän palvelun järjestämiseksi."
Normaali terveyskeskuslääkäriaika on 20 minuuttia. Kuntoutuksessa omaistani seurattiin päivästä toiseen, joten annettu raporttikin oli yksityiskohtaisempi. Jaksamisen ongelmat ja vaikeus tehtävien aloittamisessa tulivat siinä kyllä esiin, mutta jäi edelleen arvoitukseksi, miksi omaiseni toimintakyky oikeastaan oli niin paljon huonompi kuin hänen fyysinen kuntonsa olisi edellyttänyt.
Omaiseni väitteet toimintakyvystään olivat oikeastaan aivan uskottavia. Hänen olisi pitänyt pystyä vielä hoitamaan asioitaan itse, varsinkin, kun hänen muistinsa oli vielä varsin hyvä. MMSE-pisteetkin sentään 27/30.
Tavallaan omaiseni oli koko ajan oikeassa. Minä olin ainoa ihminen koko maailmassa, joka uskoi täysin, että hänellä oli pitkälle edennyt muistisairaus. Mutta minä olin myös ainoa ihminen koko maailmassa, joka tiesi, miten hänen arkensa todellisuudessa sujui.
Tässä oli jatkuvasti minun sanani hänen sanaansa vastaan. Omaiseni piti rohkeasti ja määrätietoisesti kiinni omasta kannastaan. Hän oli terve, hänellä ei ollut lääkityksiä, häntä ei ollut koskaan operoitu ja hän kävi sekä saunassa että kaupassa omatoimisesti.
Mitä muuta voi odottaa ihmiseltä, joka sai vuonna 1942 kunniamerkin taistelussa osoittamastaan urheudesta, vaikka oli vasta 18-vuotias tyttö. Eihän tämän sotilaskotisisaren ohi mennyt ryssäkään – miten hän olisi voinut antaa periksi muistisairaudelle?
--
0 kommenttia:
Lähetä kommentti