Keblinger

Keblinger

Jipii! Läpi meni!

0
| keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Maistraatista tuli postia. Vein dementin omaisuusluettelon sinne vasta reilu viikko sitten, ja nyt se oli jo ehditty tarkastaa.

Omaisuusluettelo tuli takaisin punakynämerkinnöillä varustettuna, mutta liitteitä ei ollut mukana. Äärimmäisen pedantilla, vanhanaikaisella käsialalla kirjoitettu punakynämerkintä kertoi "osuudet kuolinpesässä" -kohdassa, ettei dementillä ollut omaisuutta pesässä. "Hallintaoikeus, leski varakkaampi", siinä luki, ja merkitsemäni osuuden arvo oli vedetty yli. Siinä kohdassa, jossa ilmoitin dementin omistavan osan entisestä kodistaan, maistraatti oli toisaalta merkinnyt punakynällä hänen omaisuutensa arvoksi juuri puolet asunnon kokonaisarvosta euroina.

Saatekirjeessä luki, etteivät maistraatin merkinnät edellytä Minulta toimenpiteitä. Lisäksi saatteessa muistutettiin, että jos dementti myöhemmin saa omaisuutta tai tulee kuolinpesän osakkaaksi, on tästä ilmoitettava maistraatille kuukauden kuluessa saannosta tai perunkirjoituksesta.

Puh! Nyt ovat byrokratiasulkeiset toivottavasti ohi ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Seuraava erä koittanee ensi keväänä, kun kaupunki tarkistaa dementin hoitomaksun. Siihen tarvitaan lähes tämä sama paperimäärä, muttei aivan. Kaupunki on kiinnostunut ainoastaan dementin tuloista ja menoista, ei hänen omaisuudestaan. Tai no, sitä ennen pitää vielä osoittaa eläkkeenmaksajalle New Yorkiin, että dementti on elossa.

--

Oma tilanne:

Unohdin pyykit yöksi koneeseen.

Paljon onnea vaan!

0
| lauantai 27. lokakuuta 2012
Vietime tänään dementin 88-vuotispäiviä, jotka tosin olivat jo torstaina. Järjestimme pikku piknikin, jonka osutimme laitoksen normaaliin ruokailuaikaan. Korissa oli afrikkalaista kala-kasviskastiketta, jota dementti opetti minut laittamaan kauan sitten, sekä riisiä. Jälkiruoaksi oli kakkukahvit makean jälkiruokaviinin kera. Lisäksi veimme liljoja, joita perheen pihassa kasvoi heidän Afrikan-vuosinaan, sekä lahjan, uuden flanellipyjaman.

Dementti istui laitoksen olohuoneessa pyörätuolissaan, kun saavuimme paikalle. Normaalisti hän on aina vuoteessa, mutta nyt olin ilmoittanut tulostamme etukäteen ja lisäksi olimme paikalla tavallista aikaisemmin. Muutama muukin asukas istui siellä jo ruokaliinat leuan alla ateriaa odottamassa.

Erään toisen asukkaan omainen kertoi, että syntymäpäiviä oli jo kertaalleen juhlittu. Oikeana syntymäpäivänä oli nautittu juhla-ateria ja juotu pullollinen punaviiniäkin. Jos laitoksen yhteistyö omaisten kanssa sujuisi täydellisesti, olisimme varmaan saaneet kuulla tästä jo etukäteen ja voineet päättää, osallistummeko tähän yhteiseen juhlaan vai juhlimmeko erikseen. Tätä mahdollisuutta meille ei kuitenkaan annettu. No, luultavasti tämä talon juhla olisi joka tapauksessa ollut sellaiseen aikaan, että korkeintaan toinen meistä olisi päässyt paikalle. Taisi myös olla niin, että juhlalla oli jokin muukin aihe. Hienoa joka tapauksessa, että juhlivat.

Toin dementille juhlan kunniaksi kauniin ruokalautasen, koska laitoksessa on tapana syödä syviltä lautasilta, sekä paremmat ruokailuvälineet. Haarukalla syöminen näytti kuitenkin sen verran epävarmalta, että vaihdoimme ruokailuvälineeksi lusikan. Houkuttelimme hänet syömään hiukan tavallista enemmän, ehkä peräti 6-7 lusikallista. Mutta kun hän näki kakun, hän ei enää suostunut ottamaan pääruokaa lainkaan.

Dementti ei halunnut leikata kakkua itse, vaan jätti tehtävän pojalleen. Poika ojensi kakkulautasen ja lusikan. Dementti kävi käsiksi kakkuun. Hänelle ei enää tullut mieleenkään, että herkkuruoan viemiseen suuhun tarvittaisiin välinettä. Kädellä kiinni vain ja suuhun. Sama toistui toisen kakkupalan kohdalla.

Puuhasin astioiden, valokuvaamisen ja muun logistiikan kanssa niin, että en koko ajan seurannut keskustelua aivan tarkasti. Puolisoni raportoi myöhemmin, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänen äitinsä ei tuntenut häntä edes avustettuna. Dementti oli kysynyt: – Kuka sinä olet? Puolisoni oli vastannut etunimellä. Jolloin dementti: – Missä asemassa sinä olet täällä?

--

Oma tilanne:

Huomasin vasta kotona, että se laitoksen lusikka, jolla dementti söi, tuli vahingossa mukaan piknik-korissa. Laitoin astianpesukoneeseen.

Se on täytetty!

0
| sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Se on nyt täytetty. Nimittäin dementin omaisuusluettelo, jota maistraatti vaatii.

Viime vaiheeseen kului reilu tunti. Lajittelin keräämäni paperipinon kahteen muovitaskuun: alkuperäisiin ja omaisuusluettelon liitteeksi meneviin kopioihin. Sitten aloin täyttää lomaketta käsin kirjoittamani luonnoksen mukaisesti tietokoneelle. Samalla tarkistin asiakirjoista, että luvut olivat oikein, ja järjestin asiakirjakopiot siihen järjestykseen, jossa asiat tulevat esiin lomakkeella. Niputin samaan asiaan liittyvät kopiot klemmareilla yhteen.

Päädyin ilmoittamaan dementin osuuden edesmenneen puolisonsa kuolinpesästä siten, että laitoin osuuden arvoksi verolipusta löytyneen "lesken verottoman osuuden". Prosenttiosuutta en ilmoittanut ollenkaan. Eihän hän pesästä mitään prosenttiosuutta saanut, semminkin, kun hänellä oli itsellään enemmän omaisuutta kuin puolisollaan.  Dementin prosenttiosuus koko silloisesta yhteisestä omaisuudesta olisi saattanut olla esimerkiksi 60.

Mutta kun en tiennyt varmasti, kattaako termi "kuolinpesä" myös sen puolison omaisuuden, joka ei kuollut, niin päädyin tähän. Minusta olisi nimittäin täysin pösilöä, jos niin olisi. Että kun esim. oma puolisoni kuolee, minun omaisuudestani tulisi osa hänen kuolinpesäänsä, vaikka se ei ole koskaan aiemmin ollut hänen vaan on koko ajan ollut minun. Puolisothan säilyttävät avioliitossa omat omistuksensa. Todennäköisesti se kuitenkin on juuri niin, avio-oikeushan toteutuu nimenomaan toisen puolison kuollessa tai avioeron yhteydessä. (Meillä tosin on avioehto, joten saan pitää tunkkini.)

Huomasin, että yksi Kevan kolmesta eläkeilmoituksesta puuttui. Löysin sen ilokseni nopeasti Eläkkeet-muovitaskusta. Se täytyy vielä kopioida. Myös isännöitsijäntodistus puuttuu vielä, mutta se on luvattu lähettää.

Tulostin lomakkeesta kolme kopiota, koska sitä ei pysty tallentamaan täytettynä.

Aanelosia kertyi kaikkiaan 38.

--

Oma tilanne:

Nyt ei ole mitään  järin mehukasta kerrottavaa, mutta eilisellä kauppakierroksella huomasin kyllä selvästi, etteivät kognitiiviset kykyni ole entisellään. Esimerkiksi kun puoliso sovitusta työnjaosta poiketen pyysi minua maksamaan ostokset (vaikka olin keskittynyt tavaroiden pakkaamiseen), sovitin pankkikorttia väärään paikkaan. Huomioni oli toisaalla eikä siirtynyt uuteen asiaan yhtä ripeästi kuin nuorempana. Toisaalta eivät kaikki nuoremmatkaan selviydy Ikea-ostosten kokoamistestistä, mistä sain puhtaat paperit, kuten yleensä.

Maistraatti neuvoo dementin omaista

1
| tiistai 16. lokakuuta 2012
Sain viimein tänään soitetuksi maistraattiin kysyäkseni neuvoja omaisuusluettelon laatimiseen. Kotipaikkakuntani maistraatilla on ihan oma holhousasioiden juridinen neuvontapuhelin, joka palvelee arkisin klo 9–12. Tuo sattuu kuitenkin olemaan tehokkainta työaikaa, jota en ole halunnut tuhlata. Ennen kuin tänään.

Sainkin vastaukset kaikkiin askarruttaviin kysymyksiin. Kuten:

1. Verolippu on kuin onkin "Selvitys verotuksesta vuodelta 0000".

2. Vaikka lomakkeessa on erikseen kohdat eläkkeille ja tuille, Kelan maksamat tuet voi ilmoittaa yhdessä eläkkeiden kanssa. Mukaanhan tulee Kelan selvitys, josta näkyy, mistä osista maksettava summa koostuu.

3. Kun leskeytynyt päämies asuu asunnossa, jonka hän omistaa yhdessä edesmenneen puolisonsa jakamattoman kuolinpesän kanssa, hänen omistusosuudekseen asunnon hallintaan oikeuttavista osakkeista voi merkitä 50 %.  Mukaan tarvitaan perukirja, asunnon kauppakirja sekä isännöitsijäntodistus, josta ilmenee, ketkä tällä hetkellä omistavat asunnon.

4. Ohjeissa neuvottiin liittämään luetteloon perukirjan lisäksi perintöverolippu. Sellaista ei dementin papereista löytynyt. Löytyi kuitenkin yhden pesän osakkaan perintöverolippu, jossa lukee, että lesken osuus on jätetty verottamatta tietyn pykälän nojalla. Tästä voi päätellä, ettei dementti ole perinyt eikä siten maksanut perintöveroakaan. Maistraatista suositeltiin kopioimaan mukaan tuo osakkaan perintöverolippu – ei siitä kuulemma ainakaan haittaa olisi.

5. Vaikka dementin omistusosuus (entisestä) kodistaan on 50 %, asunnon koko yhtiövastikkeen voi silti merkitä hänen säännölliseksi kulukseen.

No niin, nyt voin viimein toden teolla käydä lomakkeen kimppuun. Minulla pitäisi olla kaikki liitteet, vain isännöitsijäntodistus puuttuu. Sen tilasin tänään. Lomakkeestakin olen jo tehnyt käsinkirjoitetun luonnoksen, jonka tiedot pitäisi nyt siirtää netistä imuroidulle lomakkeelle. Lomaketta ei voi tallentaa täytettynä, joten se pitää täyttää kerralla ja tulostaa saman tien.
--

Oma tilanne:

Hämmästyin, kun puolisoni tuli töistä kotiin tavallista aikaisemmin. Hän oli lähdössä iltalaivalla naapurimaahan, minkä olin täysin unohtanut.

Talousasioista tiivistetysti

4
| maanantai 15. lokakuuta 2012
Tämä linkki vie Taloustaito-lehden artikkeliin, jossa kerrotaan, mitä virallisia papereita muistisairaan ja hänen omaistensa kannattaa laatia viimeistään siinä vaiheessa, kun diagnoosin saanti on lähellä.

Tässä, kuten usein muuallakin, oletetaan, että muistisairaalla on puoliso, joka hoitaa hänen asioitaan. Niinhän ei tietenkään läheskään aina ole.


http://www.taloustaito.fi/fi-FI/u/?groupId=3232b57d-2477-42ab-b401-0a3473dca5e9&announcementId=aa20de04-5393-4a6c-92a3-e20ad8617823


Oma tilanne:

Muistin lähteä töihin, mutta unohdin työlasit kotiin.

Berliininpoppeleita ja matkatoiveita

0
| sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Dementin kunto vaikuttaa olevan lähes entisellään. Tauti etenee hitaasti. Hän vaikuttaa kuitenkin tyytyväiseltä ja hyväntuuliselta.

Emme ole enää vieneet häntä retkille tai tuoneet meille syömään, koska hän hätääntyi näillä retkillä niin kovasti. On vaikea sanoa, kaipaako hän niitä. Aina, kun kysyn, hän väittää, ettei halua minnekään. Omassa vuoteessa on hyvä olla. Emme ole myöskään pitkään aikaan tavanneet häntä oleskelutiloista, vaan hän on aina lepäämässä ja hyvin usein unessa. Toisaalta jos kävisimme laitoksessa arkena keskellä päivää, saattaisimme nähdä jotakin ihan muuta kuin viikonloppuna illansuussa.

Viimeksikin hän kieltäytyi jyrkästi mistään syntymäpäivänsä kunniaksi mahdollisesti järjestettävästä ohjelmasta tai retkestä, kun ehdotin eri vaihtoehtoja. Toisaalta noin 10 minuuttia myöhemmin, kun televisiosta tuli luonto-ohjelmaa, hän ilmoitti, että Etelä-Amerikassa olisi vielä mukava käydä. Manner on kuulemma vielä hänellä aivan tutkimatta.

--

Lukuvinkki romaanien ystäville: Anne B. Ragden Berliininpoppelit -trilogiassa yksi aiheista on vanhusten asema autioituvalla maaseudulla. Ilmeisesti Norjassa on sikäli sama tilanne kuin Suomessa, että vanhukselle on vaikea saada hoitopaikkaa tai ylipäätään minkäänlaista apua sillä harmaalla vyöhykkeellä, joka sijaitsee normaalin toimintakyvyn ja täyden dementian välissä. Se ei riitä, ettei käy suihkussa, ei vaihda alusvaatteitaan, ei siivoa eikä osaa laittaa ruokaa.

Romaanissa vanhukset saivat dementoitua kaikessa rauhassa, kun avuton, itsekin jo ikääntyvä peräkammarin poika ei ymmärtänyt tai uskaltanut hankkia apua vanhemmilleen, ja naapureilta ongelmat salattiin. Lopulta tila oli lähes täysin hunningolla.

300-sivuisen romaanijärkäleen viimeisillä sivuilla vanhus viimein pääsee hoitoon. Ote kirjasta:

"Vanhus oli viimeinkin saanut sen kovasti toivomansa hoitopaikan Bynesetin vanhustenkodista Mråmyrassa. Margido ei ollut koskaan ennen nähnyt ihmisen muuttuvan niin täysin. Vanhus suorastaan säteili. Hän istui vasta-ajeltuna, puhtaana ja siisteissä vaatteissa omassa huoneessaan, ympärillään kirjoja ja TV ja radio. Joka aterialla hän söi toisten asukkien kanssa, ja oli käynyt selville, että monet heistä olivat hänelle ennestään tuttuja.

Hän tunsi olevansa turvassa, tunsi että hänestä pidettiin huolta. Tämän kaiken keskellä tuli siis nimenomaan vanhuksesta valopilkku. - - Vanhus oli myös alkanut hymyillä aivan uudella tavalla, hymyä joka ylti silmiin ja sai hänen poskensa väreilemään lähes lapsenomaisesti."

Kotona asuminen ei ole paras mahdollinen ratkaisu kaikille eikä joka tilanteeseen.

--

Oma tilanne:

Haudutin teetä. Tai niin luulin: kun muutaman minuutin kuluttua palasin keittiöön kaataakseni itselleni kupposen, tajusin, että teepussit olivatkin olleet koko ajan pöydällä eivätkä kannussa.
 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine