Vakuutusrahat tulivat

Plop plop, plopsahtivat vakuutusrahat perillisten tileille. Hieno juttu! Nyt perillisillä on jo jotakin, mitä he voivat halutessaan käyttää. En tiedä vaikka olisivat jo käyttäneetkin, sillä heillä on yhteinen suunnitelma, johon liityy muun muassa lentolippuja. En ole kuitenkaan itse aikeissa matkustaa, joten en ole tarkemmin perillä heidän aikatauluistaan.

Myös muut asiat ovat edenneet. Olen maksanut kuolinpesän laskut, jolloin omaiseni entiselle tilille jäi se rahasumma, joka jaetaan perinnönjakosopimuksella. Olen pyytänyt toisesta pankista tilin tämänhetkisen saldon samaista sopimusta varten. Olen luonnostellut jakosopimuksen ainakin 6 kertaan, ja lopulta yksi perillisistä on tulostanut hyväksytyn version kolmena kappaleena, jotka hän on allekirjoittanut kahden todistajan läsnäollessa. Olen lähettänyt nämä paperit lentopostissa toiselle perilliselle.

Nyt odottelen, että paperit tulevat kahtena kappaleena takaisin allekirjoitettuina ja todistettuina. Jakosopimuksen ja valtakirjan kanssa lähestyn sitten sitä pankkia, jonka hallussa varsinainen perintöpotti tällä hetkellä on. Toivon, että pankki hyväksyy jakosopimuksen, vaikkei se näytäkään kaksine erillisine allekirjoituksineen aivan tavanomaiselta, ja valtakirjan, ja antaa minun siirtää osan varoista ulkomailla asuvan tilille.  Ja sitten tämän paperisodan loppu jo häämöttääkin. Enää yksi koettelemus siis!

Sen jälkeen nimittäin kaiken pitäisi olla jo helppoa. Olen käynyt etukäteen ulkomailla asuvan perillisen pankissa hankkimassa itselleni käyttöoikeuden hänen tiliinsä ja verkkopankkioikeudet myös. Tulee olemaan lasten leikkiä siirrellä loput palikat kohdilleen.

Ellei sitten... Niin, kyllä tietysti vielä monikin asia voi mennä pieleen.
--

Oma tilanne:

Nyt ei tule mitään mieleen. Nukkumaanmenoaika.

Tapahtui 90 vuotta sitten

Edesmennyt omaiseni syntyi 25. lokakuuta 90 vuotta sitten. Hänen syntymäkotikuntansa oli Mikkeli, mutta perhe ehti asua myös Sulkavalla ennen kuin omaiseni asettui Lappeenrantaan, jossa hän kävi koulunsa ja jota hän piti lapsuutensa kotikaupunkina.

En ole varma, asuiko omaiseni Lappeenrannassa lainkaan vanhempiensa kanssa. Ehkä, ehkä ei. Se tiedetään, että hänen molemmat vanhempansa kuolivat keuhkotuberkuloosiin jo hänen ollessaan pieni lapsi. Ensin isä, sitten äiti. Isä oli ammatiltaan rajavartija, joten hän tuskin oli osallistunut paljonkaan lapsen hoitoon, ja äiti oli pitkiä aikoja hoidettavana tuberkuloosiparantolassa. Tytöstä huolehtivat äidinäiti ja hänen uusi puolisonsa. Mutta sitten kuoli myös äidinäiti, eikä lapsiparka tainnut olla vielä  toisella kymmenelläkään.

Äidinäidin kuoleman jälkeen tytön huoltajiksi määrättiin täti perheineen, koska äidinäidin sairauden aikana tytöstä huolehtinut pappa ei ollut hänelle mitään sukua. Omaiseni kertoi usein kohtauksesta, joka sattui Lappeenrannan rautatieasemalla. Tytön piti jättää siihenastinen kotinsa, koulutoverinsa ja kaikki tutut paikat ja ihmiset, liittyä tädin perheen joukkoon, matkustaa heidän kotipaikkakunnalleen ja aloittaa siellä uusi elämä.

Kun lähdön hetki koitti asemalaiturilla, tyttö purskahti sydäntäsärkevään itkuun. Se vetosi pappaan, joka tokaisi:

- Ei tyttöä voi noin jättää!

Pappa esti tytön nousun junaan ja vei tämän mukanaan takaisin kotiin. Tyttö sai pitää tutut turvaverkot, mutta maksoi siitä kovan hinnan. Myös papan kunto heikkeni nopeasti, ja hän menehtyi ennen kuin holhotti oli täysi-ikäinen. Nuori tyttö jäi täysin yksin. Hän on kertonut, että pappa sanoi vain: - Tee niin kuin parhaaksi näet.

Omaiseni oli 18-vuotiaana jo nelinkertaisesti orpo: kaikki neljä hänestä huolehtinutta aikuista olivat kuolleet. Tämä asia oli hänelle arka koko hänen elämänsä ajan.

Toinen tarina, jonka kuulin usein, kertoikin siitä, miten omaiseni pahoitti mielensä, kun hänen miehensä sisar tervehti häntä keskellä toria: - No mitä orpotyttö! Lausahdus loukkasi omaistani todella. Että nimitti kaiken kansan kuullen orpotytöksi. Ja mistä hän oli saanut sen edes tietää?

Orpotyttö olisi tänään täyttänyt 90. Rauha hänen muistolleen.

Se, että omaiseni ponnisti niin hauraalta pohjalta kansainvälisen tason toimijaksi, tekee hänen elämästään poikkeuksellisen.

Turvattoman lapsuuden pitkä varjo kuitenkin näkyi, jos osasi katsoa. Parhaiten se näkyi siellä, missä toivoisi näkevänsä pelkkää rakkautta ja luottamusta, tukea ja turvaa. Se on sääli kaikkien kannalta. Orpotytön ja hänen lastensa.

--

Oma tilanne:

Soitin sovitun puhelun 15 minuuttia myöhässä, koska unohduin tekemään muuta. Minulle on käynyt yli 30-vuotisen työurani aikana niin vain pari kertaa.

Myyty, Sold!

JEE jee, nyt on kaikki myyty! Dementin omaiseni osakkeet menivät kaupaksi saman tien, ja rahasto-osuuksien kotiuttaminen oli yhtä nopeaa. Pankkivirkailija ei enää nikotellut yhtään, vaikka varmistikin joka käänteessä, että puheena oleva toimenpide varmasti oli mainittu valtakirjassa. Olivat ne. Panin osakkeiden hintapyynnöksi saman, millä niitä oli viimeksi myyty, ja joku nappasi ne välittömästi. Hyvä niin.

Rahat tulevat perikunnan tilille noin viikon kuluessa. Sain myös käyttöoikeuden tilille, joka liitettiin verkkopankkisopimukseeni, joten pystyin maksamaan kolmen viime kuukauden aikana kertyneet laskut perikunnan puolesta. Onnistuin jopa palauttamaan liikaa maksetun eläkkeen kansainväliselle eläkerahastolle. Pankkitoimihenkilö venytti palvelualttiuttaan sen verran, että näytti, miten se tapahtuu.

Kun nyt oli selvillä, minkä verran jaettavaa pesässä oikeasti on, oli mahdollista laskea jakosopimuksen luonnokseen oikeat luvut. En ole mikään haka matikassa, joten hartiat aivan kipeytyivät siinä puuhassa. Pesähän jaetaan vain kahteen osaan, joten periaatteessa laskutoimitukset ovat helppoja. Kun kuitenkin toinen osakkaista on saanut ennakkoperintöä ja lisäksi osakkailla on erityistoiveita siitä, mitä talletusten osia he mieluiten haluaisivat, ja veroja vartenkin piti jotakin jättää, niin sain hakata laskinta ihan tosissani, että sain numerot täsmäämään.

En siis jakanut jokaista erää erikseen kahtia, vaan järjestin niin, että Suomessa asuva saa kokonaan käteisvarat, muualla asuva saa pääosin tilin A varat ja tilin B varojen jaossa otetaan huomioon ennakkoperinnön vaikutus.

Nyt sitten jännään, hyväksyvätkö perilliset ja heidän taustajoukkonsa ehdotukseni. Nuorison on tiettävästi ollut vaikea ymmärtää, että vaikka kuolinpesän kokonaisvarallisuus on tietty summa, niin jaettavaa on kuitenkin reilusti sitä vähemmän. Päältä kun piti maksaa monenlaisia kuluja, kuten asianajajan palkkio, ja varata useita tuhatlappusia veroihin. Ja sitten on tietysti vielä se ahne asioidenhoitaja, joka odottaa silmät kiiluen samppanjarahojaan.

--

Oma tilanne:

Päivää on vielä jäljellä, joten ehdin varmaan vielä unohtaa jotakin.

Testamentin toimeenpanija

Palaan vielä viime blogin aiheeseen, koska tarvetta näyttäisi olevan.

Dementin omaiseni testamentissa määrätään testamentin toimeenpanija, joka on luonnollisesti mainittu nimeltä.

Kyseessä ei ole suositus eikä kuollut lain kirjain. Jos toimeenpanija on määrätty, ei kukaan muu saa häärätä kuolinpesässä yhtään mitään. Näin laki sanoo perintökaaren 19. luvussa. Toimeenpanija rinnastetaan pesänjakajaan, jonka määräämistä yleensä pyydetään käräjäoikeudelta silloin, kun perilliset eivät pääse keskenään sopuun perinnön jakamisesta. Ja pesänjakaja taas hoitaa kuolinpesää yksinään ja laajoin valtuuksin loppuun asti eli siihen asti, kunnes osuudet on jaettu perillisille ja pesä voidaan lakkauttaa. Tämä on selvinnyt minulle vasta nyt, kun olen osannut asiaa tutkia.

Meillä on kyseessä aivan perinteinen sopimusjako, jossa perilliset ovat yksimielisiä siitä, mitä tehdään. Emme tarvitse pesänjakajaa. Miksi emme siis saisi hoitaa asioita keskenämme, vaan kaikki pitäisi antaa toimeenpanijan tehtäväksi? Mitä testamentin laatijat oikein ovat ajatelleet?

Tätä pohtiessani tarkistin omankin testamenttini. Myös siellä mainitaan toimeenpanija! Miksi ihmeessä? Mitä oikein olen ajatellut, jos mitään?

Nyt pitää matkustaa ajassa taaksepäin ja muistella, millaisessa tilanteessa testamentteja laadittiin. Mitä silloin pelättiin ja miltä haluttiin suojautua? Jo alkaa polttaa. Kyllä näihin määräyksiin oli ihan vissi syy.

Sitä ei vain ole enää.

Noilla testamenteilla haluttiin varautua siihen tilanteeseen, että testamentin tekijät kuolevat ennen kuin perijäksi määrätty lapsenlapsi on täysi-ikäinen. Jos niin olisi käynyt, lapsenlapsen toinen vanhempi olisi mahdollisesti päässyt hallitsemaan omaisuuksia hänen huoltajanaan. Ja jos tämä samainen lapsikin olisi kuollut samassa kolarissa meidän muiden kanssa, hänen äidistään olisi tullut yksi perijöistä. Äidin ei enää katsottu kuuluvan sukuun eikä hänen haluttu saavan suvun omaisuutta. Hänen ei myöskään haluttu pääsevän hoitamaan kuolinpesiä.

Tämän takia testamenteille määrättiin ulkopuolinen toimeenpanija.

Ajattelen, että se oli siinä tilanteessa perusteltua, vaikkakin ehkä lievää hätävarjelun liioittelua. Nyt lapsenlapsi on kuitenkin täysi-ikäinen ja täysivaltainen. Testamentit ovat tältä osin vanhentuneet, mutta niitä pitää silti noudattaa.

Toimeenpanija voinee luopua tehtävästään kirjallisella ilmoituksella. Millaista muotoa luopumisen pitää noudattaa, on minulle toistaiseksi epäselvää. Käräjäoikeuden määräämä pesänjakaja voi jättää tehtävänsä kesken vain uudella käräjäoikeuden päätöksellä. Aika näyttää, mitä toimeenpanijan luopumiseen vaaditaan. Asian ratkaisevat käytännössä pankit, jotka joko hyväksyvät minut kuolinpesän asioita hoitamaan tai sitten eivät hyväksy.

Toimeenpanijaksi nimetty tietenkin tiesi ammattinsa puolesta koko ajan, mitä toimeenpanijana oleminen tarkoittaa, mutta hän ei tullut selittäneeksi sitä minulle. Tai jos selitti, en ollut kuulolla tai en ymmärtänyt. Ihmettelin kyllä, miksi hän halusi itselleen sellaisetkin kuolinpesän paperit, joita ei tarvittu välttämättä perunkirjoitukseen, miksi hän kyseli niin monenlaista ja miksi hän piti papereita itsellään, vaikka minä olisin mielestäni tarvinnut niitä hoitaakseni asioita.

Varmaan häntä puolestaan ihmetytti minun innokkuuteni, olihan hän varautunut hoitamaan asiat loppuun asti. Minä halusin kuitenkin toimia itse, koska toivoin asioiden etenevän nopeasti ja tehokkaasti. Saapa nähdä, miten paljon omapäisyyteni lopulta hidastaa perinnönjaon toteutumista.

Sitäkin mietin, mitä olisi tapahtunut, jos toimeenpanija olisi menettänyt toimintakykynsä tai kuollut? Entä, jos hän olisi muuttanut pysyvästi toiseen maanosaan, jossa hän paljon oleskelee? Miten silloin olisi toimittu?

Tällä kokemuksella en suosittele kenellekään toimeenpanijan nimeämistä testamentissa, ellei siihen ole perusteltua, vakavaa syytä. Lisäksi suosittelen testamentin lukemista aika ajoin ja uuden testamentin tekemistä, mikäli elämäntilanne on muuttunut.
--

Oma tilanne:

Tein työni valmiiksi, mutta unohdin lähettää sen prosessissa eteenpäin. Unilukkari koputteli olkapäätäni vasta useiden päivien perästä.

Testamentin yllätys

En uskonut, että enää näin kalkkiviivoilla voisi sattua mitään yllätystä. Mutta sattuipa vain.

Tiesittekö, mitä käytännössä tarkoittaa, jos testamentissa on mainittu sen toimeenpanija nimeltä? Onnittelut, jos tiesitte. Minä en tiennyt.

Se tarkoittaa, että KUKAAN muu ei saa tehdä kuolinpesässä YHTÄÄN MITÄÄN!

Arvatkaa vaan, olenko tämän kyseisen testamentin toimeenpanija. No enpä tietenkään ole. Appeni ja anoppini olivat suuressa viisaudessaan nimenneet toimeenpanijaksi tietyn, nimeltä mainitun asianajajan.

Tänään pankissa minulle osui niin virkaintoinen, toisin sanoen pätevä, "palveluneuvoja", että hän ensimmäisenä ihmisenä koko prosessissa otti asian esille ja kieltäytyi asioimasta kanssani. Hän kertoi, että pankissa tapahtui virhe, kun minun annettiin esimerkiksi tuoda kuolinpesän laskuja maksatukseen. Ainoastaan asianajajalla olisi ollut oikeus tehdä niin. Kaikki valtakirjat, joita kuukausien mittaan olen haalinut ja postissa kuljetuttanut merten yli, ovat pätemättömiä. Niillä ei ole kerrassaan mitään virkaa. Se on ihan sama, mikä on perillisten tahto, jos testamentin tekijän tahto on ollut, että nimeltä mainittu henkilö toimeenpanee testamentin.

Paitsi, jos tämä henkilö kirjallisesti luopuu toimeenpanovallastaan.

Soitin luonnollisesti heti sillä minuutilla asianajajalle, joka ehdotti, että hän lähettää luopumisen sähköpostitse.

- Ei käy, sanoi pankkivirkailija.
- Kyllä me tarvitsemme alkuperäisen paperin.

Sovimme siis, että asianajaja lähettää paperin pankkivirkailijalle postissa ja minä tulen viikon päästä uudestaan hoitamaan asioita. Sitä aikaisemmin ei virkailijalle mitenkään sopinut.

Kun tämä oli sovittu, virkailija alkoi empiä.

- Mistäs minä sitten tiedän, että paperin allekirjoitus on aito? Kyllä hänen olisi paljon parempi tulla tänne konttoriin ja todistaa henkilöllisyytensä. Nämä ovat sentään aika isoja asioita.

Anna mun kaikki kestää! Tai no kyllä minä sen kestän, mutta miksi pitää juoksuttaa vanhaa ihmistä, eläkkeellä olevaa asianajajaa?

Eipä siinä sitten auttanut kuin pakata paperit takaisin laukkuun ja luikkia ovesta ulos. Lepyttelin lopuksi hieman virkailijaa ja totesin, ettei muutaman päivän viivästys merkitse mitään, onhan tässä jo kuukausien ajan pyöritelty papereita. Lupasin myös ottaa uudelleen yhteyttä asianajajaan ja taivutella hänet käymään konttorissa.

Näin teinkin. Nyt pitää lisäksi varautua siihen, että myös toinen pankki vaatii samanlaisen paperin.

Mitähän olisi tapahtunut, jos testamentin toimeenpanija olisi ehtinyt menettää toimintakykynsä tai kuolla?
--

Oma tilanne:

Tiesin, että olin kätkenyt vanhat mustekynäni  ja niihin liittyvät tarvikkeet jonnekin, mutta vei yli viikon löytää ne.

Ei 5 vaan 15 pankkipäivää

Nordeassa sanottiin,  että osakastietojen tarkistaminen veisi 5 panķkipäivää, koska ruuhkaa ei ollut. Kun 15 panķkipäivää oli kulunut,  päätin tehdä asialle jotakin. Kun minulla nyt oli uusia virkatodistuksia, sain niistä hyvän tekosyyn jonottaa jälleen palveluneuvojien tiskille. Ajattelin,  että jos vaikka tämäkin asia olisi myöhässä juuri niiden puuttumisen takia. 

Tuumasta toimeen. Kokenut panķkirouva näppäili hetken konettaan ja löysi omaistani koskevat tiedot. Kyllä vain, paperit olivat kunnossa ja asia oli jo ratkaistu.  Dementin omaiseni kuolinpesän osakkaat olivat - tadaa - juuri ne kuin pitikin. 

- Mutta etkö ole saanut tekstiviestillä ilmoitusta osakastietojen tutkinnan valmistumisesta?

- Ei, en ole. Numeroni oli kyllä mukana papereissa. 

- Onko numerosi siis se ja se,  kysyi rouva konettaan näppäillen.  

- No ei tosiaan ole.

Pankin järjestelmässä oli puhelinnumeron kohdalla jokin aataminaikuinen numero,  jota en edes tunnistanut omakseni. Tekstari oli ilmeisesti lähetetty sinne.

Sain ajan pankkineuvojalle jo maanantaiksi. Tavoitteena on silloin liittää kuolinpesän pankkitili pankkitunnuksiini, jotta voin jälleen maksaa  laskuja ja tehdä muita tilisiirtoja omaiseni entiseltä tililltä sekä seurata sen saldoa. Lisäksi panen osakkeet ja rahasto-osuudet myyntiin.

Oma tilanne:

Nyt ei tule mitään mieleen.

Rouva Ruoho, oletan!

Minulla on mielestäni hyvä ja selkeä suomalainen sukunimi. Olen käyttänyt sitä yli 15 vuoden ajan, eikä kukaan suomalainen ole koskaan kuullut, lausunut tai ymmärtänyt sitä väärin.

Nyt en tiedä itkeäkö vai nauraa. Olin tänään noutamassa viimeistä vakuutusyhtiön vaatimaa puolisoni virkatodistusta, kun huomasin, että nimeni oli merkitty siihen väärin.

Olin rouva Ruoho.

En tarkoita, että nimessä Ruoho olisi mitään vikaa. Terveisiä vain neiti Ruoholle, joka oli työkaverini monen vuoden ajan.  Mutta kun se ei ole nimeni. Minun sukunimessäni ja nimessä Ruoho ei ole yhtään samaa vokaalia.

Onneksi luin virkatodistuksen ennen kuin maksoin sen ja lähdin. Seurakuntayhtymän työntekijä totesi, että Hui kauhistus! ja tarjoutui tekemään uuden todistuksen saman tien.

Virkatodistuksesta selvisi myös yksi uusi mielenkiintoinen yksityiskohta. Minulla oli kaikki nämä vuodet ollut se käsitys, että minä ja nykyinen puolisoni solmimme ensimmäiset aviolittomme täsmälleen samana päivänä ja vielä samaan kellonaikaankin. Näin ei kuitenkaan ollut: puolisoni muisti hääpäivänsä kuukauden verran väärin. Minä vietin häitä ensimmäisen aviomieheni kanssa tasan kuukautta ennen kuin hänellä oli häät.

Seuraavat häät vietimme samaan aikaan ja samassa paikassa.

--

Oma tilanne:

En muistanut illansuussa töistä lähtiessäni ottaa mukaan lehtipinkkaa, joka minun piti palauttaa seuraavana päivänä oikealle omistajalleen eri kaupungissa. Täytyy lähettää lehdet postissa.

Lisää virkatodistuksia!

Vakuutusyhtiö yllätti taas. Tai no ei oikeastaan yllättänyt, johan se on moneen kertaan todettu, että maan pahin niuhotus paikallistuu sinne.

Arvasin, että koska puolisoni on luopunut perinnöstä ja sitä myötä myös vakuutuskorvauksesta, vakuutusyhtiö tarttuisi häntä koskeviin asiakirjoihin erityisellä tarmolla. Niin kävikin. Asianajajamme mukaan puolisostani esitetty maistraatin antama sukuselvitys oli täysin riittävä ja todistettavasti samantasoinen selvitys riitti verotoimistolle appeni kuoleman jälkeen. Mutta perintöveron maksajaksi pääseekin helpommin kuin vakuutuskorvauksen saajaksi, onhan se selvä!

Vaikka vakuutuskorvaushakemuksessa nimenomaisesti kerrottiin, että kaikkiin hakemusta koskeviin kysymyksiin vastaan minä, vakuutusyhtiö katsoi parhaaksi lähettää asiaa koskevan postin edesmenneen lapsenlapselle, joka oli luonnollisesti aivan huuli pyöreänä. Mitä tämä tarkoittaa? Häneltä karhuttiin täydellistä virkatodistusten ketjua isästään siitä lähtien, kun tämä täytti 15 vuotta. Puuttuva ajanjakso mainittiin oikein päivämäärien kera. Näin siitä huolimatta, että vakuutusyhtiöllä siis oli jo maistraatin antama sukuselvitys, jossa mainittiin myös lapsen tiedot.

Mutta eihän se riittänyt. Selvityksessä ei mainittu muuttoja, eikä se myöskään tainnut kattaa kaikkia vuosia. Se oli muotoiluiltaan niin kummallinen, etten itse ymmärtänyt sitä ollenkaan.

Kuten sanottu, osasin aavistaa, että tästä saattaa tulla ongelma. Olin jo pari viikkoa sitten soittanut maistraattiin ja pyytänyt sekä lapsenlapsen sukuselvitystä ja myös puolisoni tietoja. Silloin maistraatista valehdeltiin minulle päin naamaa, ettei puolisoni rekisteritietoja ollut siellä, koska hän on kirjoilla tietyssä seurakunnassa. Tokihan minä sen tiesin, että hän tällä hetkellä on seurakunna jäsen, mutta tiesin myös, että hän on välillä kuulunut myös väestörekisteriin. Vaikka kerroin tästä faktasta, lady ei luopunut kannastaan, että heiltä ei mitään todistusta tipu. Lapsenlapsen todistuksen hän lupasi lähettää.

Tänään sitten soitin seurakuntaan. Siellä palvelu oli moitteetonta. Minulle kerrottiin, että puolisoni on ollut kirjoilla kotikaupunkimme eri seurakunnissa syntymästään saakka aina siihen asti, kunnes hän 1980-luvulla erosi kirkosta. Tämäkin oli jo hyvä uutinen, koska mies itse kuvitteli olleensa kirjoilla parissakin eri maassa ulkomailla. Minulle kerrottiin hänen kirkosta eroamisensa päivämäärä sekä se päivämäärä, jolloin hän liittyi uudelleen kirkkoon. Se sattui olemaan noin kuukausi ennen hääpäiväämme - mikä yhteensattuma! Hän oli tuolloin kirjoilla eri seurakunnassa vain noin kuukauden ajan, kunnes muutti nykyiseen yhteiseen kotikuntaamme. Sain tietää myös, että sukuselvityksen kirjoittaminen kestää seurakunnassa reilun viikon, ja saan tekstiviestin, kun se on valmis.

Minun tarvitsi soittaa tämän seurakunnan lisäksi vain kahteen muuhun paikkaan. Maistraatin ääni kuulosti ihan samalta kuin se, joka aiemmin väitti, ettei puolisostani ole siellä mitään tietoja. Nyt olin kuitenkin varustautunut paremmin kuin edelliskerralla. Ladoin pöytään päivämäärät, ja sukuselvitys luvattiin kirjoittaa. Voin noutaa sen maistraatista ensi viikolla. Ja toisesta seurakunnasta luvattiin kirjoittaa paperi pikimmiten. Asia hoidossa!

Näistä sukuselvityksistä saattaa olla minulle vielä muutakin hyötyä. On nimittäin mahdollista, että myös molemmat pankit, joissa omaiseni paperit ovat tutkittavana, päättävät vaatia tarkempia selvityksiä puolisoni edesottamuksista. Näin siitä huolimatta, että jo appeni kuoleman yhteydessä on kertaalleen tutkittu, missä ja kenen kanssa hän on saattanut perillisiä alulle. Kai se nyt jo silloin olisi huomattu, jos lehtolapsia olisi! Hänhän luopui perinnöstä isänsä jälkeen täsmälleen samoin kuin äitinsäkin jälkeen.

No se siitä, mutta päivän byrokratia-annos ei päättynyt tähän. Verottaja lähestyi lapsenlasta. Tieto omaiseni jälkiverosta tuli minulle hyvissa ajoin ennen perunkirjoitusta ja olen ollut aikeissa maksaa sen heti, kun tili saadaan jälleen auki. Nyt verottaja oli kuitenkin lähettänyt lapsenlapselle karhukirjeen, jossa pyydettiin häntä maksamaan nämä samaiset verot. Sikäli voin ymmärtää tämän, että valtakirja, jolla lapsenlapsi ja toinen perijä valtuuttavat minut hoitamaan kuolinpesän veroasioita, on vasta matkalla Atlantin yli Suomeen. Täytyy nyt vain varoa, ettei maksa veroja kahteen kertaan.

--

Oma tilanne:

Möhlin päivämäärissä kahdesti, kun yritin varata pöytää ravintolaan. Sain asian sitten kuitenkin lopulta hoidetuksi.