Keblinger

Keblinger

Joka kolmas Alzheimer-diagnoosi on väärä

0
| torstai 30. elokuuta 2012
Tämähän jo tiedettiin: varsin suuri osa Alzheimer-diagnooseista on vääriä. Toisaalta aiheuttaako se kovin paljon haittaa, jos oireet ovat samoja?





http://yle.fi/uutiset/tutkimus_jopa_30_prosenttia_alzheimer-diagnooseista_vaaria/6274391?origin=rss

Huomioni kiinnittää tässä se, että Alzheimeriin kuuluu tyypillisesti "käytöshäiriöitä". Jos ihmiselle on annettu Alzheimer-diagnoosi, hoitava henkilökunta olettaa, että hänellä on myös käytöshäiriöitä, ja saattaa tulkita täysin normaalit temperamentin ilmaukset käytöshäiriöiksi.

Omaiseni on aina ollut itsepäinen. Se on osa hänen yksilöllistä persoonallisuuttaan, ei käytöshäiriö, joka pitäisi lääkitä pois psykoosilääkkeellä. Uskallan väittää, hyvä käytös on hänelle yhtä tärkeää vuodepotilaana kuin ennenkin. Hän ei kiroile, sadattele eikä puhu säädyttömiä. Se, että hän ei halua herätä kahdeksalta aamulla suihkuun, on eri juttu.

Tässä alkuperäinen juttu, sangen mielenkiintoinen sekin:

http://online.wsj.com/article/SB10000872396390444327204577615353048888094.html

Tämä kappale taitaa koskea omaistani:
... blockages in tiny blood vessels in the brain known as "silent emboli." A study in the American Journal of Psychiatry in March found 43% of Alzheimer's patients had these emboli—and their cognitive function deteriorated twice as fast as those that didn't have them.

--

Oma tilanne:

Minulla on noin miljoona eri salasanaa nettipalveluihin. Opin kuitenkin muistamaan uusimman heti kerrasta!

Postia Kelalta

0
| keskiviikko 29. elokuuta 2012
Kela yllätti kirjeellä. Siinä lukee:

"Saamamme tiedon mukaan Teidät on määrätty xxxxx xxxxxx xxxxxx:n edunvalvojaksi.

Jos eläkkeensaajalla on edunvalvoja, joka hoitaa hänen taloudellisia asioitaan, maksetaan eläke edunvalvojalle tai hänen ilmoittamalleen päämiehen tilille.

Pyydämme Teitä ilmoittamaan oheisella lomakkeella tilin, jolle päämiehenne eläke tulee maksaa. Ilmoittakaa tilinumero IBAN-muodossa jne. jne.

Liittäkää mukaan edunvalvontavaltakirja tai päätös, josta ilmenee tehtävän sisältö."

Sepä oli nopeasti toimittu.

Mielenkiintoista, että minun oletetaan hoitavan omaiseni taloutta omissa nimissäni olevalta pankkitililtä, tai vähintään sitä pidetään mahdollisena. Toki siinä olisi järkeä, jos minulla ei olisi käyttöoikeutta omaiseni tiliin – kaikilla edunvalvojilla ei vamaan ole.

Jos omaisellani olisi vain tämä yksi Kelan eläke, varmaan siirtäisinkin sen tulemaan omaan pankkiini. Perustaisin omaiseni rahoille oman tilin. Asioiden hoitaminen yhden pankin kautta olisi helpompaa ja tulisi halvemmaksikin. Mutta kun omaisellani on kuusi (6) muutakin eläkettä, jotka kaikki tulevat hänen omalle tililleen, ja kolme niistä ulkomailta, niin tilin vaihtaminen tulisi turhan hankalaksi. Lisäksi omaisellani on useita suoraveloitusvaltakirjoja omalle tililleen. Tietenkin minulla olisi nyt oikeus tehdä uudet valtakirjat, mutta enpä taida viitsiä.


Ohjeita eduvalvontavaltuutetuille

0
| tiistai 28. elokuuta 2012
Näin maistraatti ohjeistaa edunvalvontavaltuutettuja (otteita ohjeista):

Valtuutetun tulee valtuuttajan puolesta toimiessaan tunnollisesti pitää huolta valtuuttajan oikeuksista ja edistää hänen parastaan.

Niin, tämä kai on selvää. Tästä keskustelimme, kun valtuutus aikanaan tehtiin.

Ennen kuin valtuutettu tekee päätöksen tehtäviinsä kuuluvassa asiassa, hänen on tiedusteltava valtuuttajan mielipidettä, jos asiaa on tämän kannalta pidettävä tärkeänä ja kuuleminen voi tapahtua ilman huomattavaa hankaluutta. Kuuleminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos valtuuttaja ei kykene ymmärtämään asian merkitystä.

Tajuan kyllä, että neliraajahalvaantuneelta, mutta järjissään olevalta kannattaa kysyä hänen mielipidettään, vaikkei hän pystykään itse hoitamaan asioitaan. Mutta entä omaiseltani?

Lääkärinlausunnon mukaan ei ollut varmaa esimerkiksi, ymmärsikö omaiseni, kun häneltä kysyttiin suostumusta edunvalvontavaltuutuksen rekisteröimiseen. Jos lääkäri ei tiedä, ymmärtääkö omaiseni asioita, voinko minä tietää?

Joskus vaikuttaa siltä kuin omaiseni ymmärtäisi, mutta enimmäkseen ehkä ei. Varmuuden vuoksi olen ottanut tavaksi kertoa omaiselleni silloin tällöin myös esimerkiksi hänen raha-asioistaan. Jos on jotakin ratkaistavaa, hän yleensä sanoo, että tee niin kuin parhaaksi näet. Joskus hän esittää kysymyksen, josta selviää, ettei hän ole ihan varma, mistä puhutaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Mitä tuo erillään mahtaa tarkoittaa? Minulla ei ole pankkikorttia omaiseni tilille. Siksi olen siirtänyt jonkin verran hänen rahojaan tilille, joka on nimissäni, mutta jota en käytä muuhun. Tältä tililtä olen voinut nostaa pankkikortilla omaiselleni käteistä ja maksaa kaupassa, kun olen ostanut hänelle tavaraa. Nimellisesti varat eivät ole erillään, vaikka käytännössä ovatkin. Sirukorttia en kuitenkaan viitsinyt enää hankkia tälle tilille, koska siinä olisi ollut automaattisesti täysin turha luotto-ominaisuus. Olen viime aikoina tehnyt ostoksia omaiselleni käyttötililtäni ja sitten siirtänyt summan tililtä toiselle. Tuskinpa tässä mitään isompaa rahojen sekoittumista on tapahtunut, vai miten maistraatti mahtaisi tulkita, jos pääsisi tulkitsemaan?

Valtuutetun tulee kolmen kuukauden kuluessa... antaa....maistraatille omaisuusluettelo niistä valtuuttajan varoista ja veloista, joiden osalta hänellä valtuutuksen mukaan on kelpoisuus edustaa valtuuttajaa. Jos valtuuttaja myöhemmin saa omaisuutta, jonka osalta..., luettelo saadusta omaisuudesta on annettava yhden kuukauden kuuessa saannosta. 

Omaisuusluetteloa varten oli papereiden mukana lomake ja täyttöohje. Laitoin jo omaiseni pankkineuvojalle pyynnön toimittaa minulle tarvittava todistukset. Palaan tähän myöhemmin.

Jos edunvalvontavaltuutus koskee valtuuttajan edustamista tämän taloudellisissa asioissa, valtuutettu on velvollinen pitämään kirjaa valtuuttajan varoista ja veloista sekä tilikauden tapahtumista.

Mahtavatko tähän riittää tiliotteet? Omaisellani ei liene taloudellisia asioita, jotka eivät ilmenisi tiliotteista. Luulenpa, että jos joutuisin näyttämään tilit säännöllisesti maistraatissa, ne eivät riittäisi. Minun ei kuitenkaan tarvitse, vaan olen käsittääkseni tilivelvollinen käytännössä ainoastaan omaiseni tulevalle perikunnalle. Heille tiliotteet kyllä riittävät.

Jos valtuutus koskee valtuuttajan edustamista muissa kuin taloudellisissa asioissa, valtuutettu on velvollinen pitämään sellaista kirjaa, että hän voi tehdä selon niistä toimenpiteistä, joihin hän on valtuuttajan puolesta ryhtynyt. 


Jaa'a, mitähän toimenpiteitä nämä voisivat olla ja millainen kirjanpito olisi riittävä? Veikkaan, että pidän kirjaa näistä asioista tässä blogissa. Mahtaisi maistraatti olla riemuissaan, kun printtaisin heille kirjanpidoksi blogipostauksia :)

Käytännössä saatan joutua edustamaan omaistani hänen terminaalivaiheen hoitoonsa liittyvien ratkaisujen teossa. Silloin kirjanpidossa pitäisi kai lukea: "tänään (päivämäärä) kielsin hoitajia laittamasta omaistani letkuruokintaan" tai vastaavaa. Tai sitten voisin antaa luvan antaa omaiselleni jotakin tutkimusvaiheessa olevaa lääkettä.

Valtuutettu ei saa edustaa valtuuttajaa, jos vastapuolena on 1) valtuutettu itse, valtuutetun puoliso tai joku, jota valtuutettu edustaa; 2) valtuutetun tai hänen puolisonsa lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi tai isovanhempi taikka tällaisen henkilön puoliso; tai 3) valtuutetun sisaruksen lapsi tai vanhemman sisarus.

Tämä tuli minulle yllätyksenä. Tämähän tarkoittaa, etten voi esimerkiksi laittaa omaiseni asuntoa vuokralle siten, että siihen muuttaisi joku lähisukulainen. Aivan ymmärrettävää siltä kannalta, että tällaisessa tilanteessa voisi olla kiusaus määritellä vuokra niin alhaiseksi, että se olisi vastoin omaiseni taloudellista etua. Toisaalta eihän omaiselleni ole käytännössä juurikaan taludellista etua koko asiasta, koska 85 % hänen tuloistaan menee hoitomaksuun. Sitä paitsi hän todennäköisesti antaisi ilomielin lapsenlapsensa asua kodissaan vaikka aivan ilmaiseksi.

Entä, jos lapsenlapsi menee tapaamaan omaistani laitokseen ja pyytää suoraan häneltä, saisiko muuttaa isoäidin kotiin asumaan? Isoäidin mielestä idea on hyvä ja hän antaa luvan. Onko minun velvollisuuteni vastustaa asiaa, koska se on vastoin omaiseni taloudellista etua? En varmasti vastustaisi, koska käytäntö vahvistaisi isoäidin ja lapsenlapsen suhteita, mikä on omaiseni etu.

Mitähän maistraatti tähän sanoisi?

Valtuutettu ei saa lahjoittaa valtuuttajan omaisuutta. Valtuutettu saa kuitenkin antaa valtuuttajan puolesta lahjan, jonka antamisen perusteet on yksilöity valtakirjassa.

Minä ja asianajaja yritimme selittää omaiselleni, minkä takia hänen kannattaisi sallia valtakirjassa lahjojen antaminen. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt asiaa, ja kun asianajaja kysyi häneltä suoraan, merkitäänkö oikeus antaa lahjoja paperiin vai ei, hän sanoi, että ei merkitä. Niinpä minulla ei nyt ole oikeutta antaa lahjoja hänen puolestaan.

Eipä silti, ei hänellä ole varaakaan lahjoihin. Mutta jos olisi, olisi mukavaa, jos lapsenlapset voisivat saada lahjoja entiseen tapaan. Mahtaiskiko maistraatti oikeasti puuttua tähän?

Lahjanantamiskielto on varmaankin tarkoitettu sitä varten, että en lahjoita omaiseni omaisuutta kodittomille kissoille tai muuhun sydäntäni lähellä olevaan tarkoitukseen. Mutta että omaiseni ei enää saa muistaa nuoria sukulaisia lainkaan?

Jos tätä lukee joku, joka pohtii edunvalvontavaltuutuksen muotoilua, neuvoni on: ANTAKAA VALTUUTETULLE OIKEUS ANTAA LAHJOJA PUOLESTANNE! Tarkentakaa niin yksityiskohtaisesti kuin haluatte: kertokaa, kenelle lahjoja saa antaa, missä tilanteissa ja minkä arvoisia ne saavat olla. Esimerkiksi: lapsenlapsilleni tulee antaa 100 euron arvoinen joululahja ja 50 euron arvoinen joululahja kullekin vuosittain kuolemaani asti.

Lahjoilla voi myös toteuttaa verosuunnittelua, jos sattuu olemaan rikas tai edes keskivarallinen. Perintöverot jäävät sitä pienemmiksi, mitä pienempi omaisuus on poismenon hetkellä. Omaisuutta saa lahjoittaa verottomana tietyn summan tietyssä ajanjaksossa. Se kannattaa tehdä. Antakaa valtuutetulle siihen lupa!

Valtakirjassa voidaan määrätä, että valtuutetun tekemiin oikeustoimiin sovellettaan holhoustoimesta annetun lain säännöksiä edunvalvojan tekemien oikeustoimien luvanvaraisuudesta. Määräys voidaan rajoittaa koskemaan määrättyjä oikeustoimia. Jos valtakirjassa on tällainen määräys, lupaa on haettava...maistraatilta.

Tässä on kyse siitä, että esimerkiksi huoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden myyntiin pitäisi hankkia lupa maistraatilta.  Omaiseni valtakirjassa ei tällaista määräystä ole. Päin vastoin siinä määrätään, että minulla on oikeus myydä nuo osakkeet, jos se on tarpeen omaiseni hoidon järjestämiseksi tai hänen välttämättömien menojensa hoitamiseksi.

Jos valtakirjassa on nimenomaisesti määrätty, että valtuutettu saa edunvalvontavaltuutuksen nojalla myydä tai muuten luovuttaa kiinteistön, hakea kiinnitystä tai perustaa panttioikeuden kiinteistöön, valtuutettu on kelpoinen edustamaan valtuuttajaa näissä oikeustoimissa.... On siis syytä huomata, että kiinteistöä koskeat luovutus- ja panttaamistoimet ovat valtuutuksen nojalla mahdollisia vain, jos valtakirjassa on näistä nimenomainen määräys.

Tämä on tärkeää niille, jotka omistavat kiinteistön, käytännössä omakotitalon. ANTAKAA VALTUUTETULLE OIKEUS TARVITTAESSA MYYDÄ KIINTEISTÖ TAI HAKEA SILLE KIINNITYSTÄ! Jos ette niin tee, taloanne ei voi myydä eikä sitä vastaan voi edes ottaa lainaa, vaikka tarvitsisitte kipeästi rahaa kalliisiin lääkkeisiin tai hoitoihin.

Jollei valtuutetun palkkiosta ja kulujen korvaamisesta ole sovittu eikä valtuuttaja ole niistä määrännyt, valtuutetulla on oikeus saada valtuuttajan varoista korvaus tarpeellisista kuluistaan sekä tehtävänsä laatuun ja laajuuteen nähden kohtuullinen palkkio.

Valtuutetulla on siis oikeus palkkioon, vaikkei siitä olisi erikseen sovittu. Mikä sitten on kohtuullinen palkkio? Tähän asti olen hoitanut omaiseni asioita melko pienellä palkkiolla. Siihen aikaan, kun kävin hänelle kaupassa, minulla oli tapana ostaa myös omaan kotiini leipää ja maitoa omaiseni laskuun. Varmaan muistatte myös sen kakkabonuksen, jonka myönsin itselleni jouduttuani siivoaman omaiseni jätöksiä. Käytän tukevaa bonuslaukkua edelleen lähes päivittäin. Sen jälkeen en kuitenkaan ole ottanut palkkioita. Tai ehkäpä palkkioksi voidaan laskea se, että olen majoittanut perheemme vieraita omaiseni asuntoon. Se on mielestäni ollut oikein ja kohtuullista.

Jos edunvalvontavaltuutus koskee valtuuttajan edustamista tämän taloudellisissa asioissa, valtakirjassa voidaan määrätä, että valtuutetun tulee määräajoin... antaa maistraatille tili.... Vaikka valtakirjassa ei ole määräystä tilin antamisesta, maistraatti voi pyytää valtuutettua antamaan tilin tehtävänsä hoitamisesta, jos siihen on syytä.

Tiesin tästä etukäteen ja siksi laitatin omaiseni edunvalvontavaltakirjaan nimenomaisen maininnan, että minun EI TARVITSE tehdä tiliä maistraatille. Tämä on edunvalvojan ja edunvalvontavaltuutetun ero: edunvalvojan pitää aina näyttää vuosittain tilit maistraatille, mutta valtuutetun ei välttämättä tarvitse. Maistraatti voi kuitekin pyytää minuakin antamaan tilit tutkittaviksi. Lisäksi minun pitää joka tapauksessa tehdä lopputilitys omaiseni kuoltua hänen perikunnalleen.

Valtuutettu ei ilman valtuuttajan suostumusta saa ilmaista edunvalvontavaltuutukseen liittyvän tehtävän perusteella tietoon saamaansa asiaa, joka valtuuttajan taloudellisen edun tai yksityisyyden suojaamiseksi on pidettävä salassa.

Tässä on nyt se salassapitomääräys, jonka olen sanonut tunkevan kapulan suuhuni. On tulkintajuttu, missä omaiseni yksityisyyden suojaamisen raja kulkee. Minulle sanottiin kuitenkin maistraatissa, että omaiseni terveydentilaa koskevat tiedot tulisi pitää salassa.  Toisaalta julkaiseminen blogissa rikkoo omaiseni yksityisyyttä vain, jos joku tietää, ketä täällä julkaistut tiedot koskevat. Ja tehän ette tiedä. Jos väitätte tietävänne, voin aina sanoa, että luulette vain. Tosiasiassa kerron jostakin ihan toisesta ja sitä paitsi olen keksinyt ainakin puolet. Joten nähtäväksi jää, minkälaisen nuhdesaarnan vielä saan maistraatilta.

Omaiseni kuoleman jälkeen voin jälleen kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, koska asemani edunvalvontavaltuutettuna päättyy siihen.

Edunvalvontavaltuutuksen lakattua olemasta valtuutettu on velvollinen viipymättä luovuttamaan valtakirjan ja hoidossaan olevan omaisuuden valtuuttajalle, tämän edunvalvojalle, toissijaiselle valtuutetulle tai muulle omaisuuteen oikeutetulle.

Kun valtuutus lakkaa olemasta voimassa valtuuttajan kuoleman vuoksi eikä omaisuutta voida viivytyksettä luovutta pesän osakkaiden yhteishallintoon, valtuutettu voi luovuttaa omaisuuden sellaisen pesän osakkaan hoidettavaksi, joka perintökaaressa.... säädetyin tavoin voi pitää huolta pesän omaisuudesta.

Tämän jälkeen tulee vielä tarkempia oheita menettelystä valtuuttajan kuoltua sekä ohjeet sen varalle, jos valtuutettu kuoleekin ennen kuin valtuuttaja.

--

Oma tilanne:

Unohdin eilen laittaa kiireellisen kirjeen postiin.  Tänäänkin muistin vasta töiden jälkeen, joten se ei ilmeisesti enää ehdi huomenna jaettavaksi, vaikka vein sen kotikaupunkini pääpostiin.



Postia maistraatista

0
| sunnuntai 26. elokuuta 2012
Maistraatista tuli perjantaina paksu kirje, josta riittää varmasti kerrottavaa ja pohdittavaa useampaankin blogipäivitykseen. Ensin kuitenkin pieni, ärsyttävä yksityiskohta: kirjekuori oli suljettu maistraatissa huolimattomasti siten, että paperinipun viimeinen liuska oli tarttunut oikeasta reunastaan tiukasti kiinni kuoren liimaukseen. Tuota paperia oli mahdototonta irrottaa kuoresta siististi. Siinä rytäkässä se myös repeytyi.

Ja mikä tuo paperi sitten oli? No tietenkin koko nivaskasta juuri se, jota useimmin tarvitaan. Se, jota joka käänteessä ulkopuolisille näytetään. Se, millä valtuutuksen saaja osoittaa olevansa valtuutettu. Se, jossa on maistraatin leima ja virkailijan omakätinen allekirjoitus. Nimittäin ote holhousasioiden rekisteristä.

Kuoren muu sisältö oli:

- 120 euron lasku, joka oli osoitettu omaiselleni.

- Maistraatin päätös, 2 liuskaa.

- Valitusosoitus, 1 liuska

- Alkuperäinen edunvalvontavaltakirja, johon on maistraatissa lyöty leima sekä kirjoitettu päivämäärä, diaarinumero ja esittelijän allekirjoitus. "xx:n maistraatti on vahvistanut tämän edunvalvontavaltuutuksen. Laki edunvalvontavaltuutuksesta 23 §."

- Omaisuusluettelo. 5 liuskaa.

- Omaisuusluettelon täyttöohje. 4 liuskaa.

- Yleisiä ohjeita valtuutetulle. 3 liuskaa.

Olen nyt siis virallisesti omaiseni edunvalvontavaltuutettu. Asema näyttäisi tuovan lähinnä uusia velvollisuuksia ja rajoituksia. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä tilannetta, jossa joutuisin käyttämään valtuutetun oikeuksiani.

Todennäköisin sellainen tilanne tulee eteen, jos omaiseni kodin taloyhtiö päättää teettää putkiremontin. Omaisellani tai hänen edesmenneen puolisonsa kuolinpesällä ei ole niin paljon säästöjä, että niistä pystyisi irrottamaan varat remonttiin, eikä hoitomaksun jäkeen käteen jäävällä 15 prosentin osuudella eläketuloista pysty hoitamaan vastaavaa rahoitusvastiketta kuukausittain. Tuossa tilanteessa huoneisto pitäisi todennäköisesti myydä. Edustaisin kaupassa omaistani ja allekirjoittaisin kauppakirjat hänen puolestaan. Oikeuteni tehdä tämä mainitaan erikseen edunvalvontavaltakirjassa.

On hyvin tärkeää, että valtakirjassa sanotaan tarkasti, mitä valtuutettu saa tehdä ja mitä ei. Tämä ei mielestäni tule oikeusministeriön esitteissä ja ohejistuksissa riittävästi ilmi. On ikävää, jos valtuutetulle ilmenee vasta maistraatin lähettämistä ohjeista, mikä kaikki hänelle on kiellettyä, ellei sitä mainita erikseen valtakirjassa. Näissä ohjeissa oli muutama yllätys minullekin, vaikka luulin tuntevani asiat melko hyvin.

Palaan asiaan mitä pikimmin, koska tiedän monien tulevan blogiini nimenomaan edunvalvontavaltuutukseen liittyvien postauksien takia.

--

Oma tilanne:

Paljon on taas tekeillä yhtä aikaa, mutta muistini on toiminut kohtuullisen hyvin.

Edunvalvontavaltuutus: Lähiomaisten kuuleminen

0
| maanantai 20. elokuuta 2012
Onkohan minulla lukija maistraatissa? Juuri, kun sain arkaluontoiset asiat kerrotuiksi, maistraatti aktivoitui.

Omaiseni edunvalvontavaltuutusta käsittelevä esittelijä pyysi apuani tavoittaakseen omaiseni lapset, joista toinen asuu pysyvästi ulkomailla. Näillä lähiomaisilla on nimittäin oikeus tulla kuulluiksi ennen kuin edunvalvontavaltuutus vahvistetaan, ja maistraatilla on velvollisuus tarjota heille tätä mahdollisuutta.

Maistraatti tiedusteli heiltä, onko heillä tiedossaan "asioita tai seikkoja, jotka estäisivät edellä mainitun edunvalvontavaltuutuksen vahvistamisen". Tästä pyydettiin ilmoittamaan kirjallisesti, puhelimitse tai sähköpostilla määräaikaan mennessä. "Määräjan noudattamatta jättäminen ei estä ratkaisemasta asiaa", jatkui kirje.

Molemmat lähiomaiset ilmoittivatkin välittömästi maistraatille, ettei heillä ole mitään sitä vastaan, että minusta tulee heidän äitinsä edunvalvontavaltuutettu.

--

Oma tilanne:

Unohdin hankkia omaiselleni konjakkia, vaikka  lupasin.

Miten koti puretaan

2
| keskiviikko 15. elokuuta 2012
Blogini menneisyyden tapahtumista kertova osuus lähestyy päätöstään, mutta edunvalvontavaltuutus makaa edelleen maistraatin jonossa. Hyvä juttu – kerkiän siis kertoa kaiken olennaisen ennen kuin maistraatti tunkee kapulan suuhuni. Valtuutettuhan ei  periaatteessa enää voi kertoa vapaasti valtuuttajansa terveydentilasta ja taloudesta. Nyt olen vielä kuka tahansa, joka vain sattuu tietämään asioista, joten menköön viimeisen kerran.

Omaiseni muutettua laitokseen hänen kotinsa jäi tyhjäksi. Päätimme yhdessä perillisten kanssa, ettei sitä kiirehditä laittamaan vuokralle tai myymään. Omaiseni 15 prosentin osuus omista tuloistaan riittää nipin napin yhtiövastikkeeseen ja sähköön, joten välitöntä tarvetta saada tuloja huoneistosta ei ole. Ja jos tuloja tulisikin, niistä valtaosa menisi hoitomaksuun. Joten miksi vaivautua?

Tuntui hieman oudolta mennä omaiseni kotiin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun tiesin, ettei hän enää koskaan palaa. Näin kodin purkaminen suunnilleen meni:

1. käynnillä kokosin hieman omaiseni vaatteita nimikoitavaksi ja laitokseen vietäväksi. Otin mukaan myös avaamattomat vaippapaketit, jotka lahjoitimme laitokseen. Vein roskat.

2. Tyhjensin jääkaapin sisällön roskikseen. Avaamattomat pakkaukset toin omaan jääkaappiini.

3. Jynssäsin jääkaapin puhtaaksi. Oli melkoinen urakka! Tyhjensin ja sulatin pakastimen ja kannoin osan sisällöstä omaan pakastimeeni.

4. Tyhjensin keittiön kaapit elintarvikkeista. Valtaosa jauhoista, ryyneistä ja muusta kuivatavarasta oli 3–4 vuoden takaa eli vanhentuneita. Kaikki oli isoissa muovirasioissa, jotka olivat lähes täynnä. Esimerkiksi sokeria oli yhä jäljellä kolmisen kiloa. Sokeri  ja suola olivat melkein ainoat, jotka otin käyttöön

5. Aloitin vaatekaappien ja -laatikoiden tyhjennyksen. Pidin silmällä, olisiko omaisellani yhtään t-paitaa, joka olisi riittävän siisti ja helposti puettava (lue: iso) laitoksessa käytettäväksi, mutta ei ollut. Kaikki oli pääsääntöisesti tahraista, nyppyistä ja vanunutta. Alushousut eivät olleet vaippakokoa, joten saivat mennä. Sukkahousuja omaiseni tuskin enää koskaan pukisi ylleen. Rintaliiveistä jätin parit, mutta valtaosa meni roskiin. Sinne menivät myös omaiseni sijauspatja, peitto ja osa tyynyistä. Arvelin, että hajua ei olisi saanut pesemällä pois.

6. Lajittelin henkareissa olevat vaatteet neljään kasaan: mahdolliset laitokseen vietävät tai muuten omaiseni käyttöä varten säilytettävät, säilytettävät vintage-vaatteet,  UFFin laatikkoon tai Pelastusarmeijalle menevät ja lumput. Valtaosa oli lumppua. Vein yhden viikonlopun aikana muistaakseni 7–8 isoa jätesäkillistä vaatteita taloyhtiön jätesäiliöön. (Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi, että kaatopaikalle ne eivät menneet, vaan poltettaviksi. Niistä tuli kaukolämpöä.)

Vaatteita oli niin paljon ja olin jo omaiseni asioiden hoitamisesta niin väsynyt, että heitin pois kaikki vaatteet, jotka olisi pitänyt pestä ennen UFFin laatikkoon laittamista. Tiesin, etten jaksaisi puljata niiden kanssa.

Vintage-vaatteita oli kymmenkunta. Mukana oli muutamia oikein kauniita 60-luvulla tai 70-luvun alussa teetettyjä cocktail-mekkoja ja pikkupuseroita sekä yksi täyspitkä Marimekko, jonka leikkaus oli oikein pukeva. Kokeilin niitä ja ihmeekseni mahduinkin useimpiin, mutta värit olivat minulle täysin väärät. 19-vuotias lapsenlapsi sen sijaan näytti niissä hurmaavalta. Jostakin syystä vaatteet eivät kuitenkaan kiinnostaneet häntä. Ehkä siksi, että leikkaukset olivat erittäin pidättyväisiä. Mekot olivat minejä, mutta kaula-aukot kuristavia.

Taittelin omaiseni siisteimmät puserot ja hameet pariin pahvilaatikkoon, jotka tungin oman kotini yläkaappeihin. Myös uusimman jakkupuvun sekä valikoiman mustia vaatteita säilytin. Omistin niille ja vintage-vaatteille yhden kaapin kotonani.

7. Sitten pidin vähän taukoa. Kesälomalla kävin läpi valtavan vinttikomeroni ja kaikki kotini vaatekomerot ja yläkaapit. Heitin suuren määrän tavaraa pois. Tämän tehtyäni tiesin, minkä verran pystyin varastoimaan omaiseni ja hänen edesmenneen puolisonsa tavaroita seuraavaa sukupolvea varten. Minusta ja puolisostani tuli kierrätyskeskuksen vakioasiakkaita. Ensin veimme sinne oman kodin tavaraa, sitten omaiseni kodin kamaa.

8. Minä ja seuraava sukupolvi käytimme yhden kesäisen päivän omaiseni astioiden, ruoanvalmistusvälineiden, tekstiilien ja koriste-esineiden inventointiin. Hän vei mukanaan tavarat, jotka tarvitsi heti, ja merkitsi tarralapuilla ne, jotka pakkaisin häntä varten odottamaan sitä hetkeä, jolloin hänellä olisi itsellään tarvetta niille ja/tai omaa säilytystilaa. Jotakin pantiin syrjään myös myytäväksi nettihuutokaupassa. Neljäs kasa meni kierrätyskeskukseen ja viides lajiteltiin pihan jäteastioihin. Metalli- ja lasijätettä kertyi yllättävän paljon.

Omaisellani oli jonkin verran suomalaista design-lasia, mutta esimerkiksi astiasto oli hyvin vaatimaton, vaikka määrällisesti runsas. Ruokailuvälineitä oli valtavasti. Saman sarjan veitsiä ja haarukoita oli neljää-viittä kokoa ja mallia. Olen kuullut esimerkiksi kalaveitsistä, mutta en tosiaankaan osaisi kattaa noilla välineillä oikeaoppisesti.

Kodintekstiilejä oli myöskin todella paljon. Varmasti yli 150 kankaista lautasliinaa, kymmenittäin tabletteja ja pöytäliinoja. Verhoja vaikka koko kerrostalon tarpeisiin. Valtaosa näistä oli aivan laadukasta tavaraa, mutta oudot värit tekivät niistä pääosin käyttökelvottomia. Tekstiilit menivät Pelastusarmeijalle, koska kierrätyskeskus ei ottanut niitä vastaan. Paljon meni roskiinkin tahrojen takia.

9. Pakkasin jälkipolven valitsemat koriste-esineet huolellisesti silkkipaperiin, kuplamuoviin ja Ikean isoihin muovilaatikoihin. Raahasin ne kotini yläkaappeihin. (Jos ihmettelette, mitä koriste-esineitä nuoriso haluaa säilyttää, niin ne ovat afrikkalaisia eläinaiheisia veistoksia 1950-luvulta.)

10. Seuraava sukupolvi halusi säilyttää isovanhempiensa kirjastosta mahdollisimman paljon. Nämä elivät ajalla, jolloin tieto oli kirjoissa eikä wikeissä, ja maissa, joissa ei ollut yleisiä kirjastoja. Siten heidän kirjastonsa oli edelleen kiinnostava, laaja ja kattava, vaikka olimme harventaneet sen kolmasosaan jo edellisessä muutossa. Sulloin kaiken kodissani jäljellä olevan säilytystilan täyteen upeita teoksia. Vain sukuraamatuille ja muutamille isoille kuvateoksille oli tilaa kirjahyllyssä.

11. Kävin käsiksi omaiseni paperipinoihin. Niiden selvittely vei useita päiviä, vaikka en jäänyt lukemaan kiinnostaviakaan löydöksiä. Lajittelin erikseen roskiin menevät (valtaosa), säilytettävät viralliset paperit ja muistoina säilytettävät paperit. Viimeksi mainituissa oli pari mapillista avioparin toisilleen kirjoittamia kirjeitä sekä lasten vanhemmilleen kirjoittamia kirjeitä. Tässä perheessä oli normaalia, että perheenjäsenet asuivat pitkiäkin aikoja erillään, eri maanosissa, ja silloin kuulumiset kerrottiin kirjeitse. Virallisista papereista löysin viimein omaiseni terveydentilaan liittyviä dokumentteja, joita olisin tarvinnut jo vuosia sitten.

12. Tässä vaiheessa sain päähäni, että huoneistosta tulisi suvun vierashuoneisto. Harmitti, että olin heittänyt paljon aivan käypää keittiövälineistöä pois, kun vielä luulin olevani tyhjentämässä asuntoa. Päätimme jättää asuntoon sen verran tavaraa, että siellä on mukavaa yöpyä.

13. Kierrätyskeskuksesta tilattiin kuljetus ylimääräisille huonekaluille. Omaiseni oli halunnut pitää kiinni mahdollisimman monesta edellisen kotinsa huonekalusta muuttaessaan pienempään, joten hänen kotinsa oli sangen täyteen pakattu. Huoneistosta tuli heti avarampi, kun karsimme kalustusta. Vaihdoimme hänen vuoteensa kahteen siistiin sänkyyn kierrätyskeskuksesta.

14. Kun kaikki komerot ja kaapit olivat tyhjät, siivosin huoneiston perusteellisesti katosta lattiaan. Siihen meni viime talven talviloma.

15. Lopuksi aloin tyhjentää omaiseni vintti- ja kellarikomeroita. Vintistä paljastui yllätys: tuholaiset olivat päässeet käsiksi villatekstiileihin. Omaisellani oli laaja kokoelma bhutanilaisia perinteisiä kirjailtuja villakudonnaisia, joissa nyt ryömi toukkia. Kaikki vintissä säilytetyt tekstiilit menivät roskiin. Perilliset lohduttivat, että he olivat aina inhonneet synkkiä kankaita. Ehkä ne olisivat kiinnostaneet jotakin etnografista museota, mutta se oli nyt myöhäistä.

Tuholaiset eivät olleet tulleet lainkaan mieleeni, kun muutossa pakkasimme vinttikomeron täyteen. Eipä meillä toisaalta olisi ollut sille mitään vaihtoehtojakaan. Tavaraa oli yksinkertaisesti liikaa. Uskoakseni syyllisiä olivat aivan perinteiset koit, koskapa pakkauksista pöllähteli huoneistoon siivekkäitä. Kuoriaisia ei näkynyt missään vaiheessa, ja tekstiileissä oli isoja reikiä sekä purua. Vain suomalainen ryijy säilyi vahingoittumattomana. 

Kun vuosi oli kulunut omaisen laitokseen muutosta, hänen kotinsa oli pääosin tyhjennetty ja siistitty. Olin viettänyt siellä lähes kaiken vapaa-aikani.
--

Oma tilanne:

Huh, tulipa pitkä tarina. Nyt en muista enempää, mutta palaan asiaan.

Henkilökunta, konjakkia!

0
| lauantai 11. elokuuta 2012
Muutama lukijoista on kenties päässyt maistamaan lääkekonjakkia. Minä en ole, siis en ollut ennen tätä päivää.

Sattui niin, että vihjaisimme omaisellemme konjakkihömpsyjen mahdollisuudesta, ja hänen mielestään se oli mainio idea. Luulin, että hänen nimikkopullossaan olisi vielä hyvinkin ilolientä jäljellä, kun ensimmäinen ei ollut kulunut 9 kuukaudessa loppuun ja uuden lekkerin veimme hänelle jouluksi. Eihän siitä ole vasta kuin 8 kuukautta ja rapiat. Mutta niin vain kävi, ettei hoitaja enää löytänyt pulloa Hoitokodin lukollisesta viinakaapista. Kävin oikein itsekin asian toteamassa.

Mutta lääkekonjakkia löytyi. – Laitetaanko tätä, kysyi hoitaja. Laitettiin sitä. Ja se oli todella hyvää – paljon parempaa kuin se, mihin meillä on ollut varaa. Pehmeää ja hieman makeaa. Lupasin kuitenkin hoitajalle, että ensi kerralla tuomme omaisellemme jälleen ikioman taskumatin.

Juoma maistui mainiosti myös omaiselleni. Hän joi pikku lasillisen kolmella kulauksella.

Omaiseni on viihtynyt Hoitokodissa käsittääkseni oikein hyvin. Parin ensimmäisen hoitokotikuukauden aikana hänen vointinsa parani selvästi. Säännöllinen ruokailu toi väriä poskille ja ehkä hieman grammojakin kertyi.

Hän oli niin hyvässä kunnossa, että pohdin, onko hän oikeassa paikassa. Etenkin, kun saman huoneen kolme muuta rouvaa vaikuttivat häneen verrattuna muumioituneilta. Kukaan heistä ei puhunut, kaikki pelkästään makasivat vuoteissaan ja vain yksi otti katsekontaktia. Kysyin henkilökunnalta, onko omaiseni heidän mielestään oikealla osastolla. Eikö hän kuuluisi osastolle, jonka potilaat vielä jaksavat kokoontua yhteisiin tiloihin ja osallistua kuntouttavaan ohjelmaan?

Minulle kerrottiin, että omaiseni kyllä osallistuu ohjelmaan päivittäin. Välillä ryhmä kokoontui omaiseni osastolla, välillä muualla. Minulle kerrottiin myös, että omaiseni on ystävystynyt naapurivuoteen rouvan kanssa, ja heillä oli aivan omat, joskus roisitkin jutut keskenään.  Rouvat oli siirretty vierekkäin juuri jutustelun helpottamiseksi.

Naapurin rouva ei siis ollutkaan vihannes! Kun saimme tietää, että hän puhui, tervehdimme huoneeseen mennessämme myös häntä, mikäli hän ei nukkunut. Välillä vaihdamme pari sanaa. Enimmäkseen hän on kuitenkin omassa maailmassaan. Uskoisin, että hänen sairautensa on hieman pidemmällä kuin omaiseni sairaus.

Heti kohta minäkin ymmärsin, että omaiseni on täysin oikeassa paikassa. Aloin nimittäin vähitellen käydä omaiseni omaisuutta läpi ja siirtää arvotavaroita turvaan, pois tyhjilleen jääneestä asunnosta. Minua kiinnosti eräiden korujen tarina, ja otin ne mukaan omaiseni luo. Ajattelin, että hän saattaisi jopa haluta käyttää niitä vielä. Hän ei kuitenkaan tunnistanut niitä enää lainkaan eikä ollut niistä kiinnostunut.

Sama toistui, kun vein hänelle vanhoja valokuva-albumeita valmistautuneena äänittämään hänen kertomuksiaan kuvien henkiöistä ja tapahtumista. Hän kyselikin minulta, mitä kuvissa oli! – Kuka tämä herrasmies on, hän kysyi, kun hänen käsiinsä osui isokokoinen kuva hänen omasta aviomiehestään.

Luulin ensin, että hän pilailee. Mutta ei hän pilaillut. Nyt häneltä oli viimein mennyt myös muisti.

--

Oma tilanne:

Kysyin puolisoltani, mitä olen unohtanut viime aikoina. Hän ei osannut sanoa. Yeisin tilanne, johon hän törmää, on kuulemma se, että en muista, mitä hän on viimeksi sanonut. Hmm, olisiko tuossa perää? Olisin ollut valmis väittämään, että HÄN se ei muista, mitä minä puhun.

Unohduksen huippu: ei muista kuolevansa

0
| sunnuntai 5. elokuuta 2012


Kun omaiseni asui vielä kotona, keskustelimme usein hänen lähestyvästä kuolemastaan. Hän arveli  olevansa matkalla hautaan ja jo sinne joutavansakin, mutta ei aivan vielä. Hänelle oli tärkeää, että muistan, missä hänen valmiiksi maksettu hautapaikkansa on. Vakuutin aina, että tiedän sen ihan tarkkaan.

Keskustelimme myös hautajaisista. Hänen mielestään siunaus- ja muistotilaisuudet olivat niin masentavia, ettei hän halunnut sellaisia itselleen ollenkaan. Kun kysyin, keille kaikille hän toivoo kuolemastaan kerrottavan, hän arveli, ettei kenellekään tarvitse kertoa. Kuolinilmoituksen hän kuitenkin halusi, ja hän ojensi minulle värssyn, joka hänen mielestään sopisi ilmoitukseen hyvin.

Kyseessä oli Vexi Salmen sanoittama mieskuorolaulu Veteraanimarssi (Me teimme sen). Se menee näin:


Me teimme sen mitä täytyikin
teimme rintamin harvenevin
Me teimme en kukin paikallaan
teimme puolesta syntymämaan.


Sotaa kukaan meistä tahtonut ei,
suurvaltojen mainingit mukanaan vei.
Me teimme sen mitä täytyikin,
teimme rintamin harvenevin.


Vuosikausia jouduimme vaikenemaan,
Suomi kirjoitti kohtaloaan,
mutta historiaa ei toiseksi saa,
totuus jälleen on kunniassaan.


Moni vaiennut veljemme koskaan ei nää
uutta nuorisojoukkoa ymmärtävää.
Työmme tunnustaen he myöntävät sen,
vapaa Suomi nyt lapsille jää.


Ei ihan perinteisin maahanpanijaisvärssy, sanoisin.

Kotona omaisellani oli esillä makuuhuoneessa grafiikan lehti, jossa Kuolema piileksii koivunrunkojen takana sieltä eläviä tarkkaillen. Hymyilevällä luurangolla on kädessään komea viikate.

Huomasin pian omaiseni laitokseen muuton jälkeen, ettei hän enää puhunutkaan kuolemasta. Muutaman kuukauden kuluttua hän ei enää muistanut, missä hänen hautapaikkansa on, vaan kysyi sitä minulta.

Myös hoitajat huomasivat muutoksen ja tulkitsivat sen myönteisesti, minkä kyllä ymmärrän.  Terveydenhoitoalallahan puheet kuolemasta tulkitaan masennuksen oireiksi. Minun mielestäni omaiseni ei kuitenkaan ollut masentunut, vaan kuolema oli hänelle elämään kuuluva realiteetti. Astrologiaa harrastava ystäväni sanoisi, että hän oli tässä suhteessa tyypillinen skorpioni.

Minun mielestäni kyse oli pelkästään sairauden etenemisestä. Omaiseni oli jo niin irrallaan todellisuudesta, ettei enää muistanut kuolevansa. Minulle se ei ollut hyvä uutinen. Keskustelu hautapaikasta oli minulle varmin merkki siitä, että omaiseni vielä oli todellisuuden syrjässä kiinni.
--

Oma tilanne:

Järjestin vaatekaappia alkavaa syyssesonkia varten, sillä loma on nyt ohi. En ollut muistanutkaan, miten paljon vaatteita omistan. Toisaalta ei sieltä mitään täydellisiä yllätyksiä paljastunut.

Hädässä ystävä tutaan?

0
| lauantai 4. elokuuta 2012
Omaisellani on (ollut) erittäin laaja ystäväpiiri. Yhteydenpito tapaamalla, puhelimitse ja kirjeitse on ollut ahkeraa ja ilmeisen tyydyttävää kaikille osapuolille. Sairaus on valitettavasti katkaissut lähes kaikki nämä suhteet. Harmittaa, etten olen pystynyt paremmin tukemaan ystävyyssuhteiden säilymistä. En ollut omaiseni parempina päivinä riittävän tarkkana. Olisi pitänyt ajoissa koota ystävien nimet ja yhteystiedot talteen. Kun heräsin asiaan, omaiseni muisti oli jo liian heikko. Hän ei muistanut enää varmasti, onko ystävä elossa, muuttanut lastensa luo tai laitokseen. Joidenkin sukunimikin jäi arvoitukseksi.

Yhdellä hänen ystäväpiireistään oli tapana kokoontua lounaalle vuorotellen jokaisen luo. Omaiseni oli hiljattain muuttanut naapuritalooni, kun hän ensi kertaa uskoutui minulle tarjoiluongelmassaan. Mitähän hänen kannattaisi tarjota vierailleen? Kysymys oli hieman outo entisen kotitalousopettajan ja kokeneen kutsujen järjestäjän suusta. Suunnittelimme kuitenkin yhdessä aterian, joka perustui valmiina ostettaviin ruokiin. Tein puolisolleni ostoslistan, hän kävi hankkimassa ruoat edellisenä päivänä ja pakkasi ne jääkaappiin. Omaiseni pitäisi vieraiden saavuttua ainoastaan nostaa ne tarjolle ja kattaa pöytä.

Seuraavana päivänä omaiseni soitti (niin, silloin hän vielä käytti puhelinta) ja kiitti avusta. Erityisen hyvää oli ollut minun tuomani lohi, jota vieraatkin olivat kiitelleet. Tiesin täysin varmasti, että minä tai puolisoni emme olleet vieneet omaisellemme kalaa. Kerroin tästä omaiselleni. Hän suuttui: – Pidättekö te minua täysin pöppääntyneenä? Kyllä minä vielä lohen tunnistan. Se savulohi oli tuoretta ja herkullista!

Kolmantena päivänä omaiseni muisti ostaneensa lohta kutsuja edeltävänä päivänä palvelutalosta, jonne oli tullut kiertävä kalamyyjä juuri, kun hän oli siellä kahvilla ystävänsä kanssa. Hän kertoi kuitenkin myös, että kutsut eivät olleet sujuneet aivan odotetusti. – Nolottaa kauheasti. En pystynyt laittamaan ruokia pöytään, vaan vieraiden piti tehdä kaikki itse.

En silloin täysin ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Ilmeisesti hän oli jo niin aloitekyvytön, ettei osannut valmistautua vieraiden tuloon. Varmaan ruoat tosiaan olivat vielä jääkaapissa ja astiat vitriinissä, kun lounastajat saapuivat. Uskon nyt senkin, ettei hän enää osannut koostaa ateriaa valmiista osista "oikein". Mutta tuskinpa se hänen vieraitaan suuremmin häiritsi. Eipä sillä mitään väliä ollut, että he söivät kermaperunoiden kanssa savulohta eivätkä lammasta.

Muutaman kuukauden kuluttua oli puolisoni kummisedän vuoro tarjota ystäväpiirin lounas. Hän soitti kuitenkin puolisolleni kertoen, että omaisemme oli pyrkinyt aterialle viikkoa liian aikaisin. Sovittiin, että puolisoni vie omaisemme vierailulle oikeana päivänä. Näin tapahtuikin.

Omaiseni puhui kolmannen ystävän lounaskutsuista useasti etukäteen, joten tiesin hyvin, milloin niiden piti olla. Kun tuon päivän iltana kysyin, miten tapaaminen sujui, omaiseni kertoi, että ystävä olikin sairastunut ja tapaaminen oli peruttu. Tämä tapahtui vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Jälkeenpäin ajatellen en ole varma, mitä tapahtui. Ehkä omaiseni ei muistanut tapaamisen ajankohtaa oikein tai osannut mennä oikeaan osoitteeseen. Tai ehkä hän oli käynyt lounaalla, muttei enää muistanut sitä.

Omaiseni seuraavan lounasvuoron varalta pyysin läheisestä pitopalvelusta tarjouksen, koska omaiseni muisti, ettei enää pystynyt hoitamaan tarjoilua itse. Pitopalvelusta olisi tuotu ruoat ja katettu pöytä valmiiksi. Kun päivä lähestyi, omaiseni kuitenkin totesi voivansa niin huonosti, että kutsuja ei voitaisi järjestää. Peruutin tilauksen. Uutta päivää yritettiin tiettävästi vielä sopia, mutta omaiseni peruutti joka kerta vedoten huonoon vointiinsa.

Uskoakseni ystäväpiirin lounastapaamiset päättyivät tähän. Tiedän puolisoni kummisedän vierailleen omaiseni luona yksin ainakin kerran vielä tämän jälkeen. Omaiseni osasi ehkä vielä keittää kahvit, ja pöydässä oli luultavasti ainakin pikkuleipiä tai keksejä. Pidin huolta, että omaisellani oli aina kotonaan jotakin vierasvaraa, vaikka herkut taisivat mennä etupäässä hänen omaan suuhunsa.

Omaiseni ei ollut tutustuttanut minua ystäviinsä, mutta tiesin muutaman nimen. Osasin odottaa vähintään yhtä puhelinsoittoa sen jälkeen kun hän sai laitospaikan eikä enää vastannut kotipuhelimeensa. Kolme soittoa tulikin. Kaksi soittajaa tiesi nimeni, kolmas kertoi löytäneensä oikean numeron puhelinluettelosta sukunimen ja osoitteen avulla.

Näistä ystävistä vain yksi oli huomannut, että omaiseni muistissa tai voinnissa oli vikaa. Hän oli käynyt tapaamassa omaistani vain hieman aikaisemmin, joten hän oli tilanteen tasalla. Kahdelle muulle oli täydellinen yllätys, ettei ystävä enää tullut toimeen kotonaan.

– Hän oli aina kovin huomaavainen ja kyseli meidän muiden murheista, mutta ei puhunut mitään itsestään, selitti ystävä. Omaiseni oli peittänyt muistiongelmansa keskittymällä ystävien kuulumisiin. Hänhän oli taitava kyselijä, joka sai toisen helposti avautumaan. He eivät olleet myöskään huomanneet, ettei omaiseni enää soittanut heille, vaan he olivat itse aina aloitteentekijöinä.

Omaiseni tila heikkeni niin nopeasti, että ystävät eivät pysyneet tilanteen tasalla. Muistan kärränneeni hänet ainakin pari kolme kertaa pyörätuolilla kotiin palvelutalosta, jonne ystävä oli jättänyt hänet treffien jälkeen siinä uskossa, että hän pystyy itse kävelemään. Voin hyvin kuvitella, että omaiseni oli hyvästellyt ystävänsä sanoen: – Mene sinä vain, tuoltahan se bussi tuleekin. Minä jään tähän vielä istumaan hetkeksi.

Kotihoidon hoitaja havaitsi sitten käynnillään hänen kadonneen ja soitti minulle. Minä tiesin, mistä etsiä, ja löysinkin hänet joka kerta samasta paikasta. (Jää arvoitukseksi, oliko hän kävellyt treffeille itse. Kerran hän kertoi tulleensa taksilla kotiin kioskilta, joka oli samassa korttelissa kuin kotitalo. Matkaa ovelta ovelle oli noin 100 metriä.)

Viimeisinä kotikuukausina omaiseni todennäköisesti yksinkertaisesti peruutti jo sovitut tapaamiset  vedoten huonoon vointiin. Niipä useimmat ystävät eivät milloinkaan nähneet, miten huonosti hän tosiaan voi.

Samalla paikkakunnalla asuvat ystävät alkoivat käydä häntä tapaamassa hoitokodissa. Silloin tällöin huomaan edelleen, että omaisellani on käynyt vieraita: pöydällä on makeisrasia, kukkia tai onnittelukortti. Puhelimitse hän ei todennäköisesti enää pysty lainkaan hoitamaan ystävyyssuhteitaan, päätellen siitä, ettei hän osaa enää ylläpitää puhelinkeskustelua oman tyttärensäkään kanssa.

Omaisellani oli myös itseään nuorempia ystäviä. Olenkin melko varma, että jossakin tässä maassa ja kenties ulkomaillakin on omaiseni ystäviä, jotka eivät tiedä, että hän on yhä hengissä.

--

Oma tilanne:

Olen unohdellut vaikka mitä. Kunpa muistaisin... No, ainakin jätin pakastimen turhan pitkäksi ajaksi tehopakastusasetukselle, kun säilöin mansikoita. Lomareissulle olisin voinut ottaa keskeneräisen käsityön mukaan, mutta unohdin.

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine