Keblinger

Keblinger

Kiitos ja näkemiin!

| perjantai 23. lokakuuta 2015
 
Sen pituinen se. Dementin omaiseni tarina on nyt kerrottu. Kiitos, kun elitte mukana!

Tämä ei tietenkään ollut kaikki omaisestani. Minulla on hallussani joukko päiväkirjoja ja kirjeitä, jotka todistavat, että hän eli täyden, vivahteikkaan ja jännittävänkin elämän. Hän koki monenlaista, mitä ei enää ole mahdollista kokea. Olisi ihanaa joskus toimittaa siitä aineistosta jotakin, mutta sen aika ei ole ainakaan lähitulevaisuudesssa.

Nyt on oman tarinani vuoro. Virittelen jo seuraavaa blogiani et-lehden lukijablogien joukossa. Aihe on osittain sama, vanheneminen, mutta käsittelytapa sekä henkilökohtaisempi että yleisempi kuin täällä. Blogin nimi on Tietyssä iässä ja se löytyy täältä:

http://www.etlehti.fi/blogit/tietyssa_iassa

Tervetuloa lukemaan.

Dementin omaisella on edelleen noin 50 kävijää päivässä. Tiedän, mitä blogista tullaan hakemaan, ja tulen kirjoittamaan sen tärkeimmistä asia-aiheista myös uudessa osoitteessa.

Et-lehden sivuilla blogini on oikeassa ympäristössä. Kiinnostuneet luultavasti löytävät sen sieltä helpommin kuin tämän yksittäisen blogin. Pystyisin ehkä saavuttamaan saman näkyvyyden itsekin, mutta se olisi vähintään osapäivätyö. Minulla on jo kokopäivätyö, ja haluan pitää bloggaamisen harrastuksena.

Tämä blogini ei ole tuottanut minulle senttiäkään, eikä Et-lehtikään maksa minulle blogista. Tuotan siis heille ilmaiseksi sisältöä, johon he pyrkivät myymään mainoksia rahalla. Jos olisin esimerkiksi juuri saanut lehtitalosta potkut, pitäisin sitä riistona, mutta nykyisessä tilanteessani ajattelen toisin. Se on hyvä ratkaisu, joka avaa ovia enemmän kuin sulkee niitä.

--

Oma tilanne:

Muistini on mielestäni hieman parantunut, kun pääsin eroon hermokipulääkkeistä. Toisaalta rima on jo sopivasti madaltunut, enkä enää kiinnitä asiaan yhtä suurta huomiota kuin ennen. On ihan normaalia kaataa vesi teekannuun ilman teepusseja. Onhan? Kunhan ei juo pelkkää vettä ja luule sitä teeksi.


5 kommenttia:

{ Marjatta } at: 24. lokakuuta 2015 klo 18.35 kirjoitti...

Kiitos itsellesi! Omaisesi tarina sisälsi tavattoman paljon ihan faktatietoa, mutta myös niin paljon pohdintaa, ajatuksia ja tunteita tuollaisessa prosessissa. Ja joo, siinä tietyssä iässähän me olemme...... taidan käydä vilkaisemassa silloin tällöin. Eikö se nyt ole aivan sama, missä järjestyksessä veden ja teepussit sinne kannuun laittaa?? Kaavoihinhan ei pitäisi kangistua, vai??!

{ Maija } at: 24. lokakuuta 2015 klo 19.43 kirjoitti...

Hih hih, toden totta, Marjatta :) Löydän aina vain uusia tapoja valmistaa teetä!

Marja at: 5. huhtikuuta 2016 klo 13.38 kirjoitti...

Kiitos! Ehkä luet kommentteja vielä, ehkä et, mutta joka tapauksessa: kiitos uskomattomasta urakasta, jonka teit kirjoittaessasi ja avoimuudesta, jolla sen teit. Kommentoin aiemmin, muistaakseni vain kerran, kesällä 2014, kun lähipiirissäni asia tuli eteen. Silloin, ja koko meidän matkamme mitan, kirjoituksesi toivat voimia tilanteeseen, jossa elin. Sain sekä kullanarvoista tietoa, mitä tulisi olemaan edessä että voimia tilanteesta selviytymiseen. Välillä tekstisi olivat ainoat uupumuksen kyynelteni todistajat. Luulin matkasta tulevan pitkän, mutta muista sairauksista kuin muistisairaudesta johtuvista syistä se päättyi jo vajaa vuosi sitten. Nyt taas muistin blogisi ja tulin kurkkaamaan, mitä sille kuuluu.

Koska tarinan olet kertonut, pyydän vain, että säilytät blogin etkä anna sen kadota bittiavaruuteen! Väestö ikääntyy ja sinuja ja minuja tulee yhä lisää - meitä, joiden on kannettava vastuu, koska itse ihminen ei enää kykene eikä sydän anna myöden jättää vanhaa ihmistä oman onnensa nojaan. Minunkaltaisiani tulee yhä lisää, niitä, jotka huomaavat olevansa yhtäkkiä ”naimisissa” kotipalvelujen, kotisairaanhoidon, sairaalajärjestelmän, tukiviidakon ja hakemusten kanssa. Ja sen muistisairaan arjen kanssa muistuttamassa lääkkeistä ja syömisestä, ja etsimässä piilotettuja tavaroita epätodennäköisistä paikoista. Kun suo tuntuu upottavan, ovat kirjoituksesi varmasti henkireikä ja pelastus heille, jotka tulevaisuudessa heräilevät uuteen todellisuuteensa, googlettavat apuja, ja löytävät selviytymiseen voimia blogistasi. Hyvää jatkoa sinulle, ja ehkä tavataan Tietyssä iässä! ;-)

{ Maija } at: 17. huhtikuuta 2016 klo 11.04 kirjoitti...

Hei Marja,kaunis kiitos koskettavasta palautteestasi. Blogin kirjoittamisessa on hienoa juuri se, että kun luulee vain purkavansa omia tunteitaan ja ajatuksiaan, voikin samalla olla avuksi jollekin toiselle. Koskaan ei tiedä, kenelle ja milloin.
Piipahdan silloin tällöin katsomassa, miten vanhat blogini voivat. Dementin omaisella on jatkuvasti noin 50 katsojaa päivässä, joten ei olisi mitään järkeä poistaa sitä. Hyvää jatkoa mös sinulle, nähdään Tietyssä iässä!

Anonyymi at: 28. tammikuuta 2020 klo 21.54 kirjoitti...

Hieno blogi. Vieläkin löytyy ja luetaan 2020 alussa.

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine