Viime päivinä on julkaistu paljon uutisia eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen tutkimustuloksista, joiden mukaan suomalaiset vanhukset voivat valtaosin hyvin, eivät koe itseään yksinäisiksi eivätkä myöskään tunne erityisempää taloudellista puutetta. Tässä yksi linkki:
http://www.etlehti.fi/artikkeli/elake/oma_talous/kysely_yllatti_80_vuotiailla_on_elama_mallillaan
Tämä vastaa kyllä omaakin käsitystäni. Niin kauan kuin terveyttä riittää, ikäihmiset parveilevat ahkerasti turuilla ja toreilla ja lopun aikaa lörpöttelevät puhelimessa ystävien ja sukulaisten kanssa. Heillä on aikaa jahdata tarjouksia ja hauduttaa juureksista edullisia, maukkaita ja terveellisiä aterioita. Kun työelämän vaatimukset ovat jääneet taakse, ei enää tarvitse värjätä hiuksiaan eikä ostaa joka sesonki jotakin uutta osoittaakseen, ettei ole pudonnut rattailta. Terveyden ylläpitämiseen ja sairauksien hoitoon kuluu varmasti entistä enemmän rahaa, mutta muualta pystyy säästämään. Ehtii poimia marjatkin metsästä, jos vielä pystyy liikkumaan eikä eksy.
Mitä säälittävää heissä on? Minusta ei mitään. Puheet eläkeläisten kurjuudesta ovat käsittääkseni enimmäkseen suuresti ylimitoitettuja. Varmasti monella on vaikeaakin. Ongelmaisia on kuitenkin kaikissa ikäluokissa.
Kyllä minäkin uskoisin tulevani ihan kohtalaisesti toimeen 1 400 euron eläkkeellä, jos asuntolaina olisi siihen mennessä maksettu. Ei siinä paljon matkusteltaisi, mutta kaikki tarpeellinen olisi varmasti mahdollista hankkia. Kirjastosta saisi luettavaa ja lukemiseen myös olisi aikaa - miten ihana ajatus!
Kunpa vain ei olisi kovin raihnainen, kun tuo vapaus aikanaan koittaa. On hyvin ymmärrettävää, että vanhusten suurin huoli liittyy omaan terveyteen, kun jo viisikymppinenkin siitä huolehtii. Ei ole kivaa, kun koko ajan koskee johonkin. Monilla, etenkin naisilla, kuitenkin varsinainen raihnaisuus sijoittuu jonnekin lähemmäs 90. ikävuotta, eikä sitä välttämättä kestä kovin kauan.
Ehkä on hyväkin juttu, jos siihen mennessä menettää muistinsa. Kyllä minä ihan mielelläni muuttaisin samalle onnellisten saarelle, jolla omaiseni eli viimeiset vuotensa.
Perintöverotus valmistui!
0
|
maanantai 2. helmikuuta 2015
Dementin omaiseni perintöverotus valmistui viidessä kuukaudessa. Ei hullumpaa.
Varsinkin, kun verohallinto näyttää hyväksyneen perukirjan aivan sellaisenaan. Kaikki varat ja vähennykset oli otettu huomioon täsmälleen siten kuin asianajajamme ne perukirjaan merkitsi.
Se vähän jännitti, miten aiemmin kuolleen puolison osuus otetaan huomioon, kun kuolinpesähän oli oikeastaan heidän yhteisensä ja aiemmin jaettu pelkästään paperilla. Apen osuudesta oli kuitenkin aikanaan maksettu täydet perintöverot.
Jos ymmärrän oikein, verottaja on nyt yksinkertaisesti jakanut omaiseni kuolinpesän kahtia ja määritellyt, että puolet kuului aiemmin kuolleelle ja toinen puoli myöhemmin kuolleelle. Verot on määrätty myöhemmin kuolleen osuudesta.
Näin ollen kumpikin perillinen maksaa veroa neljäsosasta pesän arvosta. Koska osa perinnöstä on aina verotonta, eikä pesä ollut suuren suuri alun perinkään, kummankin verot kutistuivat satasiin.
Niinhän minä sen alun perinkin arvioin, mutten uskaltanut uskoa arviooni, vaan jätin perikunnan tilille hieman reilummin rahaa. Nyt on kuitenkin selvää, että rahat riittävät ja jonkin verran jää ylikin. Näiden suoritusten jälkeen pitää maksaa enää vain omaiseni viime vuotta koskevat jäännösverot eli mätkyt. Niiden suuruudesta ei ole tietoa, kun en ole vielä tehnyt edes hänen viime vuoden veroilmoitustaan, mutta alle tuhannen euron nekin varmasti jäävät.
Pieni kauneusvirhe tähänkin byrokratian lonkeroon liittyy. Lähetin syksyllä verohallinnolle kummankin perillisen allekirjoittamat valtakirjat, joilla he valtuuttavat minut hoitamaan kaikkia molempien kuolinpesien veroasioita. Siitä huolimatta papereita ei lähetetty minulle, vaan sain tietää verotuksen valmistumisesta toiselta perijältä.
--
Varsinkin, kun verohallinto näyttää hyväksyneen perukirjan aivan sellaisenaan. Kaikki varat ja vähennykset oli otettu huomioon täsmälleen siten kuin asianajajamme ne perukirjaan merkitsi.
Se vähän jännitti, miten aiemmin kuolleen puolison osuus otetaan huomioon, kun kuolinpesähän oli oikeastaan heidän yhteisensä ja aiemmin jaettu pelkästään paperilla. Apen osuudesta oli kuitenkin aikanaan maksettu täydet perintöverot.
Jos ymmärrän oikein, verottaja on nyt yksinkertaisesti jakanut omaiseni kuolinpesän kahtia ja määritellyt, että puolet kuului aiemmin kuolleelle ja toinen puoli myöhemmin kuolleelle. Verot on määrätty myöhemmin kuolleen osuudesta.
Näin ollen kumpikin perillinen maksaa veroa neljäsosasta pesän arvosta. Koska osa perinnöstä on aina verotonta, eikä pesä ollut suuren suuri alun perinkään, kummankin verot kutistuivat satasiin.
Niinhän minä sen alun perinkin arvioin, mutten uskaltanut uskoa arviooni, vaan jätin perikunnan tilille hieman reilummin rahaa. Nyt on kuitenkin selvää, että rahat riittävät ja jonkin verran jää ylikin. Näiden suoritusten jälkeen pitää maksaa enää vain omaiseni viime vuotta koskevat jäännösverot eli mätkyt. Niiden suuruudesta ei ole tietoa, kun en ole vielä tehnyt edes hänen viime vuoden veroilmoitustaan, mutta alle tuhannen euron nekin varmasti jäävät.
Pieni kauneusvirhe tähänkin byrokratian lonkeroon liittyy. Lähetin syksyllä verohallinnolle kummankin perillisen allekirjoittamat valtakirjat, joilla he valtuuttavat minut hoitamaan kaikkia molempien kuolinpesien veroasioita. Siitä huolimatta papereita ei lähetetty minulle, vaan sain tietää verotuksen valmistumisesta toiselta perijältä.
--
