Keblinger

Keblinger

Minä muistan sinut kesän tulosta

| torstai 28. toukokuuta 2015

Tästä sinä olisit ehkä pitänyt, ajattelin, kun kävelin mäntymetsässä Rokualla. Siellä ei tosiaan juuri muita puita näkynyt kuin mäntyjä. Sinä katselit niitä mielelläsi ikkunasta. Ehkä joskus lähempääkin, mutta kun me tutustuimme, sinä et enää juuri liikkunut muulla kuin bussilla. En ymmärtänyt vuosiin, että kävelykykysi oli varmaan heikentynyt jo tuolloin.

Olen ajatellut sinua myös kotona. Mitä kauniimpi kevätaamu, sitä varmemmin. Juuri tälläista viime vuonna oli, kun kävelin päivittäin sinua katsomaan sattohoitohuoneeseen. Jokainen aukeava silmu ja kukan nuppu muistuttaa sinun kuihtumisestasi. Enää minäkään en pystyisi kävelemään edes tuota 20 minuutin matkaa vaikeuksitta. Olen sinua melkein 50 vuotta nuorempi, mutta töpöttelen jo jalanjäljissäsi. Siksihän minä Rokuallakin olin, muka kuntoutumassa.

On tullut myös itku silmään. Kyllä se näyttää pitävän paikkaansa, että ensimmäinen kuoleman muistopäivä tuo surun tunteet uudelleen pintaan. Puolisoni kyllä sanoo, ettei hänelle. Mutta me olemmekin veistettyjä eri männystä. Hän on kenties honkaa.

Tuskin tavoittelit kuolemattomuutta. Et koskaan sanonut: "Muistakaa sitten minua, kun...". Minun mielessäni sinä vielä elät. Minä muistan sinut.

--

Oma tilanne:


Muisti parantui hieman, kun lääkitystä muutettiin. Nyt minulta etsitään ihan muita kuin muistisairauksia.

3 kommenttia:

{ Marjatta } at: 1. kesäkuuta 2015 klo 10.26 kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu ja kuvitettu. Sanoista kuultaa lämmin suhteenne. Toivottavasti oma tilanteesi kohenee.

{ Maija } at: 1. kesäkuuta 2015 klo 10.42 kirjoitti...

Kiitos Marjatta, ja toivotaan parasta terveystilanteen suhteen. Toivottavasti ongelmien taustalta löytyy jokin parannettavissa oleva pikku juttu tai hallittavissa oleva isompi juttu. Askelta voi näköjään lyhentää kovin moni vaiva.

{ Tepa } at: 21. heinäkuuta 2015 klo 21.50 kirjoitti...

Kiitos Maija,
Olen kiitollinen, kun löysin blogisi pari vuotta sitten. Kuvaat kauniisti ja elävästi elämää rinnallakulkijana.

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine