Keblinger

Keblinger

Hyvää joulua!

| keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Vietämme nyt ensimmäistä joulua ilman omaistamme. Muutos on pienempi kuin voisi luulla: jo viime jouluna hänen vointinsa oli niin heikko, että vain käväisimme hoitokodissa.Tuo käynti jäi nyt pois eikä mitään uutta tullut tilalle. Emme esimerkiksi käyneet hänen haudallaan. Ajattelin sitä, mutta ohjelmaa oli muutenkin yhdelle päivälle yllin kyllin.

Tämä valokuva, josta teetin myös muutaman joulukortin, kuvastaa mielestäni hyvin vuoden tunnelmia. On ollut synkkiä varjoja, mutta myös kukkia ja kauneutta. Eikä elämän liekki sammu, se vain muuttaa muotoaan.

Olen oikeastaan helpottunut, kun se kaikki on ohi. On huojentavaa, ettei tarvitse ajatella omaisemme lähestyvää kuolemaa. Tietenkin on vain ajan kysymys, milloin lähipiirin seuraava vanhus ylittää rajan, mutta juuri nyt en halua pohtia sitäkään.

Dementin omainen toivottaa hyvää joulua ja onnellista vuotta 2015. Blogi todennäköisesti jatkuu, vaikka tuskin yhtä säännöllisenä kuin tähän asti.

1 kommenttia:

{ Arla Ilmanen } at: 24. joulukuuta 2014 klo 19.22 kirjoitti...

Hyvää joulua ja valoisaa tulevaa vuotta myös sinulle! Ja kiitos kuluneesta vuodesta.

Arla

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine