Keblinger

Keblinger

Testamentin toimeenpanija

| keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Palaan vielä viime blogin aiheeseen, koska tarvetta näyttäisi olevan.

Dementin omaiseni testamentissa määrätään testamentin toimeenpanija, joka on luonnollisesti mainittu nimeltä.

Kyseessä ei ole suositus eikä kuollut lain kirjain. Jos toimeenpanija on määrätty, ei kukaan muu saa häärätä kuolinpesässä yhtään mitään. Näin laki sanoo perintökaaren 19. luvussa. Toimeenpanija rinnastetaan pesänjakajaan, jonka määräämistä yleensä pyydetään käräjäoikeudelta silloin, kun perilliset eivät pääse keskenään sopuun perinnön jakamisesta. Ja pesänjakaja taas hoitaa kuolinpesää yksinään ja laajoin valtuuksin loppuun asti eli siihen asti, kunnes osuudet on jaettu perillisille ja pesä voidaan lakkauttaa. Tämä on selvinnyt minulle vasta nyt, kun olen osannut asiaa tutkia.

Meillä on kyseessä aivan perinteinen sopimusjako, jossa perilliset ovat yksimielisiä siitä, mitä tehdään. Emme tarvitse pesänjakajaa. Miksi emme siis saisi hoitaa asioita keskenämme, vaan kaikki pitäisi antaa toimeenpanijan tehtäväksi? Mitä testamentin laatijat oikein ovat ajatelleet?

Tätä pohtiessani tarkistin omankin testamenttini. Myös siellä mainitaan toimeenpanija! Miksi ihmeessä? Mitä oikein olen ajatellut, jos mitään?

Nyt pitää matkustaa ajassa taaksepäin ja muistella, millaisessa tilanteessa testamentteja laadittiin. Mitä silloin pelättiin ja miltä haluttiin suojautua? Jo alkaa polttaa. Kyllä näihin määräyksiin oli ihan vissi syy.

Sitä ei vain ole enää.

Noilla testamenteilla haluttiin varautua siihen tilanteeseen, että testamentin tekijät kuolevat ennen kuin perijäksi määrätty lapsenlapsi on täysi-ikäinen. Jos niin olisi käynyt, lapsenlapsen toinen vanhempi olisi mahdollisesti päässyt hallitsemaan omaisuuksia hänen huoltajanaan. Ja jos tämä samainen lapsikin olisi kuollut samassa kolarissa meidän muiden kanssa, hänen äidistään olisi tullut yksi perijöistä. Äidin ei enää katsottu kuuluvan sukuun eikä hänen haluttu saavan suvun omaisuutta. Hänen ei myöskään haluttu pääsevän hoitamaan kuolinpesiä.

Tämän takia testamenteille määrättiin ulkopuolinen toimeenpanija.

Ajattelen, että se oli siinä tilanteessa perusteltua, vaikkakin ehkä lievää hätävarjelun liioittelua. Nyt lapsenlapsi on kuitenkin täysi-ikäinen ja täysivaltainen. Testamentit ovat tältä osin vanhentuneet, mutta niitä pitää silti noudattaa.

Toimeenpanija voinee luopua tehtävästään kirjallisella ilmoituksella. Millaista muotoa luopumisen pitää noudattaa, on minulle toistaiseksi epäselvää. Käräjäoikeuden määräämä pesänjakaja voi jättää tehtävänsä kesken vain uudella käräjäoikeuden päätöksellä. Aika näyttää, mitä toimeenpanijan luopumiseen vaaditaan. Asian ratkaisevat käytännössä pankit, jotka joko hyväksyvät minut kuolinpesän asioita hoitamaan tai sitten eivät hyväksy.

Toimeenpanijaksi nimetty tietenkin tiesi ammattinsa puolesta koko ajan, mitä toimeenpanijana oleminen tarkoittaa, mutta hän ei tullut selittäneeksi sitä minulle. Tai jos selitti, en ollut kuulolla tai en ymmärtänyt. Ihmettelin kyllä, miksi hän halusi itselleen sellaisetkin kuolinpesän paperit, joita ei tarvittu välttämättä perunkirjoitukseen, miksi hän kyseli niin monenlaista ja miksi hän piti papereita itsellään, vaikka minä olisin mielestäni tarvinnut niitä hoitaakseni asioita.

Varmaan häntä puolestaan ihmetytti minun innokkuuteni, olihan hän varautunut hoitamaan asiat loppuun asti. Minä halusin kuitenkin toimia itse, koska toivoin asioiden etenevän nopeasti ja tehokkaasti. Saapa nähdä, miten paljon omapäisyyteni lopulta hidastaa perinnönjaon toteutumista.

Sitäkin mietin, mitä olisi tapahtunut, jos toimeenpanija olisi menettänyt toimintakykynsä tai kuollut? Entä, jos hän olisi muuttanut pysyvästi toiseen maanosaan, jossa hän paljon oleskelee? Miten silloin olisi toimittu?

Tällä kokemuksella en suosittele kenellekään toimeenpanijan nimeämistä testamentissa, ellei siihen ole perusteltua, vakavaa syytä. Lisäksi suosittelen testamentin lukemista aika ajoin ja uuden testamentin tekemistä, mikäli elämäntilanne on muuttunut.
--

Oma tilanne:

Tein työni valmiiksi, mutta unohdin lähettää sen prosessissa eteenpäin. Unilukkari koputteli olkapäätäni vasta useiden päivien perästä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine