Keblinger

Keblinger

To do -lista

| torstai 18. syyskuuta 2014
Allekirjoitin perukirjan kuutena kappaleena omalta osaltani maanantaina. Se ei kuitenkaan ole vielä valmis, koska se piti lähettää postissa viimeisiä allekirjoituksia varten. Se saapui kuulemma tänään perille - uskomatonta, kuinka hitaasti posti kulkee nykyään kotimaassakin. Muistan, että aikoinaan lähetin säännöllisesti postia Japaniin samalla aikataululla.

Viikonloppuna minun pitäisi saada lopullinen perukirja käsiini, mutta sen liitteet ovat yhä asianajajalla, jolta saan ne ehkä ensi tiistaina. Sen jälkeen sitten panen tuulemaan. Asianajaja aikoo viedä perukirjan liitteineen verotoimistoon, joten siitä minun ei tarvitse huolehtia.

 To do -listani näyttää tältä:

1.  Soitto maistraattiin: miten pitkään kuolinpesän osakasluettelon vahvistaminen kestää?

2. Vero.fi-sivuilta ladattujen valtakirjalomakkeiden täyttäminen ja tulostaminen sekä omaiseni että hänen puolisonsa kuolinpesien osalta. Ensimmäiset allekirjoitusten hankkimisen jälkeen lomakkeiden lähettäminen postissa ulkomaille toisia allekirjoituksia varten.

3. Valtakirjan laatiminen yksityispankkia varten, jotta saan oikeuden siirtää siellä olevat varat perillisten tileille. Ensimmäisten allekirjoitusten hankkimisen jälkeen valtakirjan lähettäminen samassa kirjeessä ulkomaille kuin veroviraston valtakirjatkin.

4. Valtakirjan laatiminen ulkomailla asuvan osakkaan suomalaista pankkia varten, jotta saan oikeuden liikutella rahoja hänen tililtään. Tämäkin valtakirja samaan kuoreen kuin muut.

3. Asiakirjojen kokoaminen vakuutuskorvaushakemuksia varten. Pinon kopiointi. Papereiden vieminen Nordeaan. Samalla kysyn, miten pitkään heillä kuolinpesän osakkaiden tarkistaminen vie.

4. Kun myös perukirjan liitteet ovat minulla, nivaskan vieminen joko Nordeaan tai ensin maistraattiin ja sen jälkeen Nordeaan. Pitää myös muistaa kysyä, mistä tiedän, että pankki on tutkinut ne. Ilmoittavatko he siitä jotenkin?

5. Kun Nordea on tutkinut paperit, ajanvaraus pankkineuvojalle.

6. Pankkineuvojalla toimeksianto osakkeiden ja rahasto-osuuksien myyntiin. Asianajajan laskun maksaminen. Heinäkuulta maksetun ulkomaisen eläkkeen maksaminen takaisin. Jälkiveron maksaminen.

7. Kun kaikki on muutettu rahaksi, jakokirjan laatiminen ja lähettäminen allekirjoitettavaksi.

8. Varojen siirtäminen yksityispankkiirilta perillisille.

9. Varojen siirtäminen Nordeasta perillisille.

10.  Varojen siirtäminen ulkomailla asuvan perillisen tililtä hänen toivomiinsa kohteisiin.

11. Samppanjan nauttiminen.

12. Veroilmoitus kuolinpesän puolesta ensi keväänä.

13. Jälkiverojen maksaminen kuolinpesän puolesta ensi vuoden syksyllä.

14. Perintöverojen maksaminen kuolinpesän puolesta joskus ensi vuoden lopulla.

15. Ilmoitus verotoimistoon, että molemmat kuolinpesät on jaettu ja lopetettu.

16. Mahdollisesti kuolinpesän tilille jääneiden varojen jakaminen perillisten kesken.

17. Kuolinpesän pankkitilin lopettaminen.

--

Oma tilanne:


Eilen jätin vahingossa tietokoneen työpaikalle, vaikka piti ottaa se kotiin. No, eipä tuo haitannut.



4 kommenttia:

Anonyymi at: 19. syyskuuta 2014 klo 21.46 kirjoitti...

Kauhistuttava määrä papereita. Ihmetyttää miten kaltaiseni tavikset näistä oikein selviävät.

{ Maija } at: 20. syyskuuta 2014 klo 19.52 kirjoitti...

Onneksi tavikset eivät tarvitse näin kauhistuttavaa määrää papereita. Tavikset asuvat Suomessa koko porukka ja yleensä vähintään yksi heistä jopa samalla paikkakunnalla kuin vainaja, heillä ei ole outoja testamentteja eikä heistä kukaan kieltäydy perinnöstä. Heillä ei ole tuloja ulkomailta eikä kaikkia mahdollisia sijoitusmuotoja siitä huolimatta, että rahaa sijoituksissa on tuskin nimeksikään. Asiat voivat olla paljon yksinkertaisempiakin kuin meillä.

Anonyymi at: 24. syyskuuta 2014 klo 18.29 kirjoitti...

Kohta on setvittävänä kaikki mahdolliset sijoitusmuodot, kiinteistö kotimaassa, kiinteistö ulkomailla - jossa lainhuudatuksessa on jotain epäselvää ollut selvittämättä 40 vuotta, pankkitilejä kotimaassa ja ulkomailla, osakeomistuksia ulkomailla, kaikki asuvat eri paikkakunnalla... ja rahaa tuskin nimeksikään. Kukaan ei osaa kyseisen ulkomaan kieltä. Enää puuttuu salatut lapset jotka ilmaantuvat yllättäen perinnönjakoon kieltäytymään perinnöstä seuraavan polven hyväksi!

{ Maija } at: 24. syyskuuta 2014 klo 19.19 kirjoitti...

Huh, hurjaa :D Ettei vaan olisi vielä osittamattomia aikaisemman avioliiton pesiä, jotta saadaan kutsua myös ex- vaimot ja -miehet perunkirjoitukseen! Siinä olisikin sitten jo kaikki karmeus.

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine