Sitten tuli hautaustoimiston lasku 14 päivän maksuajalla. Kuten aiemmin kehuskelin, olin nostanut omaiseni varoista käteistä juuri näiden juoksevien kulujen hoitamiseen. Varoja ei kuitenkaan enää ollut jäljellä riittävästi - en ollut ajatellut asiaa ihan loppuun asti, vaan nostin liian vähän.
Nyt olin sitten kuitenkin pankin armoilla.
Pankin lähettämässä ohjelehtisessä lukee, että pesän osakas voi (muun muassa) jättää maksettavaksi vainajan tliltä hautajaisiin liittyviä laskuja. Näiden asioiden hoitoon tarvitaan virkatodistus, josta ilmenee asema kuolinpesän osakkaana.
Mutta kun minä en ole pesän osakas.
Asioita voi myös hoitaa osakkaan tekemällä yksilöidyllä valtakirjalla. Vaan enpä ole tullut hankkineeksi sellaistakaan, kun en ajatellut joutuvani tässä vaiheessa tekemään mitään. Ja olisihan siihenkin varmaan sitten tarvittu vielä lisäksi valtuuttajan virkatodistus. En olisi millään viitsinyt velvoittaa tähän sen paremmin ulkomailla kuin toisaalla kotimaassa asuvaakaan perillistä.
Tavallisessa kuolinpesässä ei tule eteen tällaisia tilanteita, koska yleensä asioita tosiaan hoitaa joku perillisistä.
Puin päälle siisteimmän mekkoni, kampasin hiukseni, sujautin laskun ja viime viikolla tulleen tiliotteen muovitaskuun ja sipsuttelin pankkiin. Tiskin takana oli neljä kesäharjoittelijan näköistä nuorta naista ja yksi kokenut pankkiammattilainen.
Selitin asian vuorollani kesäharjoittelijalle. Olisikohan mitenkään mahdollista, vaikka en ole kuolinpesän osakas? Hän katsahti laskua ja totesi, että kyllä tämä näyttää olevan aivan selvä kuolinpesän kulu. Hän pyysi henkilöllisyystodistukseni ja naputteli konettaan. Ilmeisesti hän näki, että omaiseni kuolinpesän osoite oli c/o minä ja minun osoitteeni. Hän varmisti vielä asian kokeneemmalta, naputteli lisää konettaan ja löi laskuun leiman.
Jee, Nordea jousti!
Kiitin kauniisti ja poistuin tyytyväisenä.
Olisi vissiin kannattanut ottaa mukaan myös toinen "lasku". Se, jossa kansainvälinen järjestö pyysi ystävällisesti palauttamaan liikaa maksettavan heinäkuun eläkkeen, joka tuskin on vielä edes tullut. Niin pitkälle en kuitenkaan uskaltanut onneani venyttää. Saavat luvan odottaa Genevessä ja New Yorkissa perunkirjoitukseen asti.
--
0 kommenttia:
Lähetä kommentti