Keblinger

Keblinger

Itku ilman kyyneleitä

| keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Olen kova itkemään. Itkin vuolaasti, kun työkaverin mies menehtyi. Käytin viitisen nenäliinaa sellaisen henkilön hautajaisissa, jonka olin tavannut vain kerran ohimennen. Isovanhempieni poismenon jälkeen olin niin tolaltani, että hävetti.

Kysyin silloin äidiltäni, miten hän pystyi olemaan niin tyyni. Äitini vastasi, että kun hän oli seurannut oman äitinsä hiipumista läheltä, siihen oli ehtinyt tottua niin, ettei hautajaisissa tuntunut enää juuri miltään. Suru oli ikään kuin kulunut hiljalleen loppuun.

Minullekin kävi niin. Olen tarvinnut nenäliinaa ja silmäni ovat turvoksissa, mutta syyllinen on siitepölyallergia eikä suru. Silmäni kostuivat hieman, kun kävelimme puolisoni kanssa omaisemme osaston pitkää käytävää kohti ulko-ovea, kun olimme hyvästelleet hänet. Sen jälkeen ei mitään.

Aika näyttää, miten hautajaisissa käy.

Käytännön järjestelyissä ensimmäinen iso askel oli sen selvittäminen, saapuuko ulkomailla asuva puolisoni sisar hautajaisiin ja/tai perunkirjoituksiin. Jos hän haluaisi osallistua molempiin, siunaustilaisuutta pitäisi lykätä niin pitkälle, että perheemme asianajaja ehtisi valmistella perunkirjoituksen paperit.

Oli iso helpotus, että testamentin aikanaan laatinut asianajaja suostui hoitamaan omaisemme perunkirjoituksen ja perinnönjaon, vaikka onkin jo osa-aikaeläkkeellä. Tehtävä ei ole helpoin, koska omaisemme on asunut useaan eri otteeseen ulkomailla ja kuulunut eri seurakuntiin ja väestörekisteriin. Myös yhden rintaperillisen asuminen ulkomailla mutkistaa asiaa.

Perunkirjoituksen valmistelu muutamassa viikossa olisi erittäin haasteellista. Asianajaja selvensi meille myös, ettei perunkirjoitusta ja perinnönjakoa voida tehdä esimeriksi samana päivänä, koska perintö on tarkoitus jakaa rahana. Sitä ennen omaisemme vähäiset osakkeet ja rahastot pitää myydä ja purkaa, ja tämä tapahtuu perunkirjoituksen ja perinnönjaon välisenä aikana.

Puolisoni sisar kävi Suomessa viime kesänä, koska halusi tavata äitinsä mieluummin elävänä kuin arkussa. Kun hänellä on kotimaassaan parhaillaan menossa toinen iso elämäntilanteen muutos, päädyimme lopulta yhteisymmärryksessä siihen, ettei hän nyt hanki kalliita lentolippuja pakon edessä, vaan jää kotiin. Tämä myös vapautti meidät ja asianajajan aikatauluhuolista, sillä perunkirjoitukselle jäi nyt aikaa normaalit kolme kuukautta ja hautajaiset voidaan pitää ennen sitä.

Kun tämä päätös oli tehty, oli mahdollista soittaa seurakunnan hautatoimistoon siunaustilaisuuden ajankohdan haarukoimiseksi. Kävi ilmi, että ennen juhannusta ei enää onnistu. Juhannuksen jälkeen sen sijaan olisi useitakin vaihtoehtoja, joita jäimme harkitsemaan.

Omaisellamme on valmiiksi sovittu hautapaikka hautausmaan veteraanilehdossa. Hautatomistosta kerrottiin, ettei tuhkaa varten tarvitse hankkia uurnaa, koska seurakunta sirottelee sen omia aikojaan veteraanilehtoon paikkaan, jota meille omaisille ei kerrota. Seurakunnalla on tätä varten siirtouurna, josta tuhka sirotellaan. Omaisellemme tulee nimilaatta veteraanilehdon muistomerkkiin samoin kuin hänen edesmenneellä puolisollaankin on.

Koska omaisemme tuhkataan, siunaustilaisuus järjestetään krematorion läheisyydessä olevassa kappelissa. Niitä on kolme. Valitsemme todennäköisesti keskikokoisen, joka on nimeltään Pieni kappeli. Tästä keskustelemme lisää huomenna hautaustoimistossa. Muistotilaisuutta emme todennäköisesti järjestä, mutta asia on vielä hieman avoinna.

Tänään kävimme omaisemme hoitolaitoksessa tervehtimässä hoitajia ja noutamassa omaisemme lompakon, joka sunnuntaina oli lukon takana. Saimme mukaan myös hänen konjakkipullonsa, joka oli yhä puolillaan elämän vettä. Olisimme lahjoittaneet sen asukkaiden iloksi, mutta hoitajien mukaan asukkaissa ei tällä hetkellä ole juuri ketään, joka nauttisi iltahömpsystä. Omaisemme sai usein tilkan iltaisin ja saunan jälkeen, paitsi aivan viime viikkoina.

Tapasimme melkein kaikki hänestä huolehtineet hoitajat, joiden kanssa olimme vuosien mittaan keskustelleet. Kaikki puhuivat omaisestamme hymyhuulin: hän oli ihana ihminen, todellinen persoona (myönteisessä mielessä, kuten joku kiirehti lisäämään) ja jää mieleen poikkeuksellisella tavalla. Hän keskusteli mielellään ulkomaalaistaustaisten harjoittelijoiden kanssa englanniksi ja ruotsiksi, ja kiinnitti erityistä huomiota afrikkalaisiin opiskelijoihin, joilta hän kyseli opiskeluista ja kotioloista.

Keskustelimme myös omaisemme poikkeuksellisista taiteellisista lahjoista, jotka tulivat esiin vasta dementoitumisen myötä. Vuosi sitten kesäjuhlissa esillä olleita, taiturillisia vesiväritöitä ei enää löytynyt, vaikka etsintäpartio kävi kaapeilla. Mutta ei se mitään, koska minulla on niistä edustavat valokuvat. Hoitajat eivät muistuttaneet, miten itsepäinen omaisemme saattoi olla, vaan muistelivat hänen huumoriaan ja kanssakäymistään viereisen vuoteen asukkaan kanssa. On kuulemma harvinaista, että iäkäs potilas saa laitoksessa enää sellaisen yhteyden toiseen asukkaaseen. Heillä oli molemmilla hyvä tuuri. Ystävä meni edeltä, ja melko nopeasti sen jälkeen omaisemme tila heikkeni.

Jätimme osastolle ison hedelmäkorin. Omaisemmekin oli hedelmien ystävä, paitsi banaanien. Keniassa ja Ghanassa ne olivat perunan asemassa, ja kuka nyt perunaa herkkuhedelmänä pitäisi.

Uskon, että omaisemme erottui potilaana sen takia, ettei hänen tautinsa ollut Alzheimer, kuten useimmilla.Monet Alzheimer-potilaat ovat viimeiset vuodet täysin puhumattomia. Omaiseni, jonka muistisairaus oli toista sorttia, puhui viimeiseen iltaansa asti. Tokihan silloin jää paremmin mieleen.

Käynnistä jäi hyvä mieli.

--

Oma tilanne:

Kunpa muistaisin. Unettomuus vaivaa ja keskittyminen on vaikeaa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine