Keblinger

Keblinger

Polvesta polveen

| tiistai 27. toukokuuta 2014
Omaiseni huoneeseen kokoontui viikonloppuna kolme sukupolvea. Nuorin otti valokuvia, jotka paljastivat armottomasti jokaisen paikan sukupolvien ketjussa.

Dementti omaisemme näytti hyvin, hyvin hauraalta. Kuvista päätellen hänen sielunsa voisi tosiaan erkaantua ruumiista minä hetkenä tahansa. Elämän kipinä on enää tuskin havaittavissa hänen silmissään.

Se ei ollut minulle yllätys. Suurimman ahaa-elämyksen koin katsoessani omaa, omaiseni puoleen kumartuvaa siluettiani. Näytän vanhalta naiselta.

Juuri siltä minun kuuluukin näyttää, olenhan vähitellen siirtymässä seuraavaan sukupolveen. Siihen vanhimpaan elossa olevaan.

Olisi hölmöä kuvitella, että koska äitini on pitkäikäistä sukua, itse siirtyisin suoraan kiinteästä varhaiskeski-iästä hauraaseen vanhuuteen ilman tätä tytisevien ruumiinosien vaihetta. On kuitenkin pelkästään mindfulness-harjoitusten ansiota, että pystyn suhtautumaan asiaan edes kohtalaisen rauhallisesti ja hyväksyvästi.

Viime vuonna tähän aikaan kuuluin vielä urheilu-uskovaisten lahkoon. Sitten kompastelin juostessani omiin jalkohini niin, että sain mustan silmän ja kipeät polvet tekivät lopun kiirehtimisestä. Kun tämänkin jälkeen vielä sinnittelin tunnin liikuntaa päivässä, sain lopulta jäätyneen olkapään, joka esti myös joogaamisen valtaosin. Siitä on nyt melkein vuosi, kun viimeksi pystyin liikuttamaan käsiäni normaalisti. Allit lähtivät tietenkin kehittymään heti, kun punnerrukset päättyivät.

Nähtävästi tarvitsin äkkipysähdyksen, jotta saisin aikaa sopetua uuteen paikkaani sukupolvien ketjussa. Seuraavaksi alan varmaan odotella pienten jalkojen tepsutusta.

Kun yhdet askelet loittonevat, toiset lähestyvät. Se lienee elämän kiertokulku maailman loppuun asti.

--

Oma tilanne:

Unohdin teepussit kannuun. Sitten kävikin ilmi, että niin britit aina tekevät.

2 kommenttia:

{ Annikki } at: 28. toukokuuta 2014 klo 7.59 kirjoitti...

Ehkä innostut myös sukututkimuksesta. Kirkonkirjojen sivut näyttävät hienosti sukupolvien synnyn ja poistumisen. Se auttaa sisäistämään oman osan elämän pyörässä.

{ Maija } at: 28. toukokuuta 2014 klo 10.18 kirjoitti...

Elämän pyörä, josta tässä kerron, ei oikeastaan ole omani, vaan mieheni suvun. Äitini suku on tutkittu ja itse olen biologisesti lapseton.

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine