Muistisairaiden maailmassa
Eniten jäi mietityttämään se, miten kova kolaus Alzheimerin taudin diagnoosi oli sairastuneille.Yksi Virkolan haastatelluista koki, että se teki hänestä nollan. Laiskan ja ei-vireän.
Lainaus artikkelista:
Tutkija tulkitsee naisten tuntoja: "He kokivat syyllisyyttä ja häpeää, kun joutuivat luopumaan aktiivisen eläkeläisen roolistaan ja ajautuvat vastakkaiseen suuntaan vastoin omaa haluaan."
Aktiivinen ikääntyminen on Virkolan mielestä kova normi suomalaisessa yhteiskunnassa.
"Pitää osallistua, harrastaa, huolehtia omasta terveydestään ja ehkäistä kaikin tavoin, ettei sairastu ja joudu leimatuksi."
Niinpä. Ja vielä sittenkin, kun on jo sairastunut ja leimattu, pitää toteuttaa terveiden ihmisten mielikuvia aktiivisuudesta. Pitää osallistua kuntouttavaan toimintaan ja olla raahattavissa ulkoilmaan, kun joku haluaa sinne viedä. Jos hoitajat antavat jäädä sänkyyn, kyllä jostakin ilmestyy asiantuntija heristelemään sormeaan hoitajille. Hehän passivoivat potilaan!
Heretkää jo! Jos on koko työikänsä jo juossut oravanpyörässä ja ponnistellut näyttääkseen pätevältä joka hetki, onko ihan pakko jatkaa samaa vanhana? Eikö ihminen ikinä saa levätä?
Aktiivinen ja vireä vanhuus on tosiaan tiukka ja kova normi. Alan ymmärtää, minkä takia muistisairaat eivät myönnä ongelmiaan. Kuka nyt haluaisi olla kelkasta pudonnut ja perässä vedettävä? Passiivinen nolla. Tottahan sellaisen haluaa salata kaikin voimin.
Masentavaa.
Minä kun ajattelin tulla passiiviseksi vanhukseksi, jolla on viimeinkin rajattomasti aikaa kutoa sukkaa, pitää päiväkirjaa, venytellä verkkaisesti, lukea kirjaston kirjoja ja haudutella patoja uunissa. En todellakaan aio ryhtyä vanhana harrastamaan, kun en ole siitä nuorenakaan nauttinut.
Olen säästänyt dementin omaiseni kepin. Sillä aion huitoa jokaista, joka yrittää minua aktivoimaan. Juuri niin kuin omaisenikin teki.
--
2 kommenttia:
En voisi enää enempää olla samaa mieltä kanssasi! Kuntouttamisellakin on paikkansa, mutta jos päälle yhdeksänkymppinenkään ei saa levätä, niin kuka sitten saa?
Kiitos palautteestasi, Maapallosilmä! Kuntouttava on tosiaan aivan paikallaan muistisairauksien alkuvaiheessa ja vielä keskivaiheessakin. Kuntoutus ei estä sairautta etenemästä, mutta varmasti se tuo virkistystä vanhuksen päivään, joten häntä kannattaa kannustaa osallistumaan. Väkisin ei kuitenkaan pitäisi tehdä mitään. Enkä halua myöskään, että osallistumatta jättäminen tulkitaan riitaisuudeksi, joka lääkitään pois. Erilaisuutta tulee hyväksyä vielä vanhanakin, onhan meillä syntymästä asti omat persoonallisuuden piirteet kullakin.
Lähetä kommentti