Hammashoitolaan ei ole tähän päivään mennessä päästy edes läpi puhelimella. Siis ajanvaraukseen! Ajanvaraus ei vastaa, vaikka sinne soittaa. Soittajia roikotetaan turhaan jonossa, joka ei näytä lainkaan etenevän. Kuinkahan pitkä itse hoitojono mahtaa olla, jos ajanvarauksen jono on yli kolme viikkoa? Jos hoitojono on lyhyt, tässä syy.
Emme voineet odottaa. Asiaa oli nyt vaan pakko ryhtyä ajamaan toisella tavalla. Onneksi omaistani ennenkin hoitanut hammaslääkäri palasi lomalta ja suostuu ottamaan hänet vastaan. Aika on varattu parin viikon päähän. Ensin dementti yritetään saada suostumaan röntgenkuvaan ja sitten nousemaan hammaslääkärin tuoliin toimenpiteitä varten. Saattajaksi on lupautunut puolisoni, jonka arvovalta on suurempi kuin minun. Onhan hän sentään suvun vanhin mieshenkilö ja omaisellemme lapsesta saakka tuttu.
Hoitajat eivät uskalla arvata, suostuuko omaisemme avaamaan suutaan ja pitämään sitä auki toimenpiteiden ajan ja miten kauan hän ylipäätään jaksaa jalkeilla. Voi hyvin olla, että koko hanke epäonnistuu. No, sitten vain yritetään uudelleen.
Omaisemme ei kuulemma ylipäätään tee enää mitään vapaaehtoisesti. Ehdotettiinpa hänelle mitä tahansa, hän kieltäytyy. Hän haluaa vain ja ainoastaan nukkua sängyssään. Mutta sitten, kun hänet on saatu maanitelluksi pois vuoteestä, hän on tyytyväisenä mukana yhteisessä ohjelmassa. Tämä vastaa täysin sitä käsitystä, jonka omaisestani sain jo hänen asuessaan kotona ja sittemmin esimerkiksi kesäjuhlissa. Sielläkin hän aluksi vain marisi, mutta rallatteli lopulta musiikin mukana.
--
0 kommenttia:
Lähetä kommentti