Unohteluja äitienpäivänä

Pakkasin äitienpäiväksi piknik-koriin 5 dl:n pullon makeaa italialaista kuohuviiniä ja lasit, perintölautaset, lusikat, kakkulapion, lautasliinat sekä komean kerrotun pelargonin (mielestäni paljon kauniimpi kukkanen kuin äitienpäiväruusu). Toisessa kädessä tasapainottelin pientä vatia, jolla oli iso pala kermavaahdolla ja mansikkapaloilla koristeltua, vadelma-rahka-kermahyytelöllä täytettyä kääretorttua. Omatekemää. Hyvin meni - pääsin perille asti tuhrimatta vaatteitani tai auton sisustusta kermavaahdolla.

Ennen lähtöä olin tosin jo saanut perinteisen juhlanalusraivarini. En taaskaan ollut ehtinyt syödä, ja tajusin, että pääsisin laittamaan ruokaa vasta aikaisintaan parin tunnin päästä. Siihen ei tarvittu lisäksi kuin kaoottinen keittiön työpöytä, jonka olin juuri hetki sitten siivonnut ja jota tarvitsin pakatakseni tuon herkkukorin. Karjunnan jälkeen oli pakko tunkea suuhun muutama hätänakki ja kaapaista kunnon siivu mehevää kääretorttua päälle.

Hoitokodissa oli hiljaista. Neljän hengen huoneessa kolme nukkui päiväunta. Omaisemme heräili hiljalleen ja kummasteli, onko nyt tosiaan äitienpäivä. Kortti ilahdutti. Siinä oli sinitiaisia ja pelargoneja, ja sitä tutkittiin hartaasti. Puolisoni avasi viinin, minä annostelin kääretorttua lautasille. Kilistelimme.

Syöminen sujui jotenkuten. Omaiseni asento oli niin huono, ettei hän saanut lusikallaan kunnollisia annoksia pehmeästä tortusta. Syötin pari lusikallista, mutta pääosan tortusta hän söi itse, minä vain täytin lusikat. Hän ojensi myös useita kertoja vasenta kättään leivonnaista kohti selvästikin tarttuakseen siihen ja viedäkseen sitä kädellä suuhun. Estin tämän, koska kermavaahto olisi tarttunut hänen käsiinsä ja pehmeä täyte olisi valunut hänen rinnuksilleen.

– Tämä on hyvää tavaraa, kommentoi hän kuohuviiniä. Syötyään isohkon torttupalan ja juotuaan 3-4 kulausta viiniä hän ilmoitti olevansa väsynyt. Laskimme sängyn päädyn alas ja lähdimme. Emme jääneet katsomaan laitoksen perinteistä äitienpäiväohjelmaa, jonka alkamiseen oli vielä noin tunti. Henkilökunta aikoi nostaa omaisemme pyörätuoliin sitä katsomaan. Siksikin ajattelimme, että pienet nokoset ruoan päälle ovat ihan hyvä idea.

Pari tuntia myöhemmin sain puhelun kaukaa. Soittaja kertoi keskustelleensa juuri puhelimessa omaisemme kanssa. Hän oli kertonut soittajalle, ettei ole nähnyt ketään muita tuttuja vähään aikaan, mutta puolisoni oli parhaillaankin samassa talossa.

Omaiseni ilmeisesti siis muistaa, että puolisoni käy säännöllisesti hänen luonaan. Niin säännöllisesti, että hän voisi vaikka asua samassa talossa. Sehän on hyvä juttu se.

--

Oma tilanne:

Olimme jo kotipihalla, kun huomasin, että olin jättänyt käsilaukkuni hoitokotiin.