"Vanhuksilla on usein mustelmia"

Käyn useimmiten omaistani katsomassa viikonloppuna, jolloin osastolla on pieni hoitajanmiehitys. En välttämättä tapaa hoitajia ollenkaan, tai vain tervehdin ohimennen käytävällä tai heidän tuodessaan ruokatarjotinta. En juurikaan soittele kansliaan ja kysele omaiseni vointia. En osaa sanoa, tekevätkö muut niin. Omaiseni voisi hyvin olla viikon flunssassa, enkä minä tietäisi. Mutta mitäpä minä sillä tiedolla tekisinkään? Hyvässä hoidossa hän siellä on.

Nyt oli kuitenkin syytä soittaa.

Omaiseni pitää mandariineistä, joten minulla oli viimeksi käydessäni jälleen kerran mukana pikkusitruksia. Omaiseni kasvot kirkastuivat, kun hän näki oranssin palleron. Käsi ojentui ottamaan hedelmää ja viemään suuhun.

– Kuoritaan ensin, sanoin.
– Osaan kai minä itsekin kuoria.
– Kyllä varmaan, odotas, kun teen alun.

Hitaasti, mutta varmasti omaiseni saikin mandariinin kuorituksi. Sen jälkeen hän alkoi syödä sitä kuten persikkaa.

– Olisiko helpompi syödä lohko kerrallaan?
– Niin tietysti, niinhän minä syönkin.

Ja jälleen koko hedelmä suuhun. Ilmeisesti menetelmä ei kuitenkaan tuottanut riittävän hyvää tulosta, jolloin omaiseni otti mandariinin käteen, antoi minun puolittaa sen ja söi pari lohkoa. Loput lohkot irrotin hänelle ja syötin lohko kerrallaan. Maistoin itsekin.

Siinä puuhaillessamme huomasin, että omaiseni vasemmassa ranteessa oli isohko, läpimitaltaan noin 3 sentin kokoinen mustelma. Myös kädenselkä näytti hieman ruhjoutuneelta. Puolisoni huomasi saman ja osoitti huolensa sanattomasti.

– Mikähän sinulle on käteen mahtanut tulla, kun näyttää olevan mustelma, kysyin.
– Jaa missä?
– No tuossa, katso.
– En ole huomannutkaan. Ei se mitään ole.
– Missähän se on mahtanut tulla? Oletko kaatunut tai jotain?
– Een ole, sen teki se mies.
– Mikä mies?
– Se mies, joka takanasi istuu.

Katsoin taakseni. Kuten jo tiesinkin, ei siellä ollut muuta kuin vaatekaappi. Totesin mielessäni, ettei asiasta nyt saada sen enempää irti, joten vaihdoin puheenaihetta.

Myöhemmin huomasin vielä, että omaisellani oli myös oikeassa käsivarressa mustelma, tosin pienempi. Olisiko häntä jouduttu pitelemään kiinni tai suorastaan sitomaan, tai olisiko vaikkapa pesulle mennessä otettu vähän tavallista voimakkaammin kiinni käsistä? Mustelmat eivät kuitenkaan olleet aivan samassa kohtaa, joten tämäkään ei ollut aivan uskottava selitys.

Käynnin jälkeisenä arkipäivänä soitin osastolle kysyäkseni asiasta. Puhelimeen etsitty hoitaja ei tosin ollut ollut neljään päivään paikalla, mutta kyllä hän olisi kuullut, jos omaiseni olisi kaatunut. Mitään erityistä ei ollut tapahtunut. Omaiseni istuu rauhallisesti pyörätuolissaan ja osallistuu päivittäin aktivoivaan ohjelmaan. – Vanhuksille tulee helposti mustelmia ihan pienestäkin kolauksesta, minulle kerrottiin.

Duodecimin terveyskirjaston mukaan näin onkin. Alle kolmen sentin mustelmista ei tarvitse huolestua, vaikka ne olisivat ilmaantuneet itsestään.

"Vanhuksilla voi kämmenselissä ja kyynärvarsissa näkyä ihonalaisia sinertäviä verenpurkaumia. Niiden syynä on pienten verisuonten katkeilu, mikä johtuu ihon lisääntyneestä hauraudesta ja liikkuvuudesta. Vaikka tällainen mustelma saattaa olla ilkeän näköinen, se ei ole merkki vakavasta sairaudesta, eikä niiden vuoksi tarvitse mennä lääkäriin", kertoo Terveyskirjasto.

Olkoon sitten niin.

Oli minulla toinenkin huoli. Neljä tuntia kotiinpaluuni jälkeen sain äkillisen vastatautikohtauksen, joka osoittautui pahimmaksi ikinä. En ole ainakaan 15 vuoteen ollut yhtä kipeä. Olin kyllä desinfioinut käteni ennen kuin koskin mandariiniin, mutta silti en tietenkään voinut olla ihan varma, olinko vienyt virukseni hoitokotiin.

Ainakaan siihen mennessä omaisellani ei ollut ollut vatsataudin oireita. Toivotaan, ettei tulekaan. Kaipa joku sentään soittaisi minulle, jos omaiseni olisi henkihieverissä?

--

Oma tilanne:

Sairaus nollasi muistini täydellisesti. Olin tänään kirjoittanut jo 15 minuutin ajan yksityiskohtaista sähköpostia ennen kuin muistin, että olin lähettänyt samansisältöisen kirjeen  jo viime viikolla.