Huomasin jo edellisellä käynnilläni, että eteisessä oli koita. Huoneistossa oli ollut niitä ennenkin, mutta kuvittelin, että ne tulivat vintiltä kannettujen tavaroiden mukana ja että huolellinen siivous katosta lattiaan olisi hävittänyt ne. Luulin, että ne viihtyvät vain likaisissa vaatteissa hikistä villaa pureksien. Olin kuitenkin ilmeisen väärässä.
Ensimmäiseksi imuroin eteisen matolta kymmenkunta elämäntaipaleensa eri asteissa olevaa siivekästä. Liinavaatekaappia lähestyessäni vedin tukevat kumihansikkaat käteen, koska arvelin koiden varsinaisen pesäpaikan piilevän siellä. Aloitin alimmilta hyllyiltä. Pikkupyyhket – ei mitään. Isommat pyyhkeet – vesiperä. Lakanat – yksi kuollut yksilö. Mutta sitten: omaiseni viimeiset jäljellä olevat bhutanilaiset perinnetekstiilit, kauniisti kirjokudotut kankaat. Kankaiden taitosten kätköistä löytyi koko koiden suku sekä runsaasti purua, jollaiseksi kangas niiden käsittelyssä muuttuu. Ikävä kyllä kahta kangaspalaa lukuunottamatta kaikki olivat tuhon omia.
Joku toinen olisi ehkä pyrkinyt pelastamaan edes ne riekaleet, jotka vielä olivat jäjellä, mutta minä tungin kankaat tylysti roskapusseihin. En halunnut ruveta ruiskuttamaan hyönteismyrkkyä kankaille enkä tiedä mitään muuta varmaa keinoa, jolla koit saisi pysymään poissa. Se varmaan auttaisi, jos kävisi liikuttelemassa kangaspinoja päivittäin tai edes pari kertaa viikossa, mutta sellaiseen en halua sitoutua. En tiedä ketään, joka varsinaisesti kaipaisi näitä kudonnaisia, joten pois vain, vaikka mitä antiikkisten seremoniavaatteiden osia olisivat olleet. Varmaan olivatkin.
Ne kaksi kangaspalaa suljin tiukasti muovikassiin, jonka aion vielä varustaa seetrillä tai jollakin muulla luonnonmukaisella koikarkottimella, kunhan kaupat taas avautuvat ja pääsen etsimään sellaista.
Omaiseni laajasta vaatevalikoimasta olin säästänyt hänen asunnolleen kaksi komeaa villaulsteria pukupusseissaan. Myös pukupussien sisältä paljastui yksi koiyksilö kummastakin.
Pahin koipesä oli kuitenkin omaiseni villashaali, jonka olin jättänyt eteisen tuolille nimenomaan koiloukuksi. Ajattelin, että siitä näen näppärästi, jos koita tosiaan yhä on huoneistossa. Roskiin joutui nyt myös shaali.
Vaikuttaa siis siltä, että tyhjilleen jätetystä asunnosta kehittyy vähitellen väistämättä tuholaisten pesäpaikka. Omassa kodissani en ole koskaan törmännyt koihin enkä omaisenikaan kodissa ennen, kuin hän muutti hoitokotiin. Niitä alkoi näkyä vasta noin puoli vuotta hänen muuttonsa jälkeen, aluksi yksitellen.
Jos joku lukija tietää koinkarkotuskonsteja, otan mielelläni neuvoja vastaan. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että hyönteiset ovat ihmistä sitkeämpiä. Joudun ilmeisesti vähitellen heittämään kaikki omaiseni tekstiilit pois, ellen keksi niille uusia koteja.
--
Omaiseni hoitomaksusta tuli taannoiseen lomakesavottaani liittyvä päätös: maksu nousee non 200 eurolla kuussa. Julkinen valta siinä vain siirtää euroja taskustaan toiseen. Korotus johtuu nimittäin pääasiassa Kelan maksamien etuuksien ja kansaneläkkeen noususta.
--
Oma tilanne:
Unohdin, ettei hoitokotiin saa viedä narsisseja, koska ne ovat allergisoivia. Muistin sen kuitenkin jo ennen kuin lähdimme omaistani tapaamaan. Näytin hänelle kukkien kuvan puhelimestani.
2 kommenttia:
Minä suosittelen koiperhoslaatikkoa, toimi meillä kun elämää alkoi olemaan vähän liikaa. Vaikka yksi laatikko per huone noin alkuun niin saa kannan vähentymään.
http://www.ruskovilla.fi/Tuotteet/Koinsuojaus
Onko koilaatikoita muualla myynnissä kuin ruskovillassa.
Lähetä kommentti