Paljon onnea vaan!

Vietime tänään dementin 88-vuotispäiviä, jotka tosin olivat jo torstaina. Järjestimme pikku piknikin, jonka osutimme laitoksen normaaliin ruokailuaikaan. Korissa oli afrikkalaista kala-kasviskastiketta, jota dementti opetti minut laittamaan kauan sitten, sekä riisiä. Jälkiruoaksi oli kakkukahvit makean jälkiruokaviinin kera. Lisäksi veimme liljoja, joita perheen pihassa kasvoi heidän Afrikan-vuosinaan, sekä lahjan, uuden flanellipyjaman.

Dementti istui laitoksen olohuoneessa pyörätuolissaan, kun saavuimme paikalle. Normaalisti hän on aina vuoteessa, mutta nyt olin ilmoittanut tulostamme etukäteen ja lisäksi olimme paikalla tavallista aikaisemmin. Muutama muukin asukas istui siellä jo ruokaliinat leuan alla ateriaa odottamassa.

Erään toisen asukkaan omainen kertoi, että syntymäpäiviä oli jo kertaalleen juhlittu. Oikeana syntymäpäivänä oli nautittu juhla-ateria ja juotu pullollinen punaviiniäkin. Jos laitoksen yhteistyö omaisten kanssa sujuisi täydellisesti, olisimme varmaan saaneet kuulla tästä jo etukäteen ja voineet päättää, osallistummeko tähän yhteiseen juhlaan vai juhlimmeko erikseen. Tätä mahdollisuutta meille ei kuitenkaan annettu. No, luultavasti tämä talon juhla olisi joka tapauksessa ollut sellaiseen aikaan, että korkeintaan toinen meistä olisi päässyt paikalle. Taisi myös olla niin, että juhlalla oli jokin muukin aihe. Hienoa joka tapauksessa, että juhlivat.

Toin dementille juhlan kunniaksi kauniin ruokalautasen, koska laitoksessa on tapana syödä syviltä lautasilta, sekä paremmat ruokailuvälineet. Haarukalla syöminen näytti kuitenkin sen verran epävarmalta, että vaihdoimme ruokailuvälineeksi lusikan. Houkuttelimme hänet syömään hiukan tavallista enemmän, ehkä peräti 6-7 lusikallista. Mutta kun hän näki kakun, hän ei enää suostunut ottamaan pääruokaa lainkaan.

Dementti ei halunnut leikata kakkua itse, vaan jätti tehtävän pojalleen. Poika ojensi kakkulautasen ja lusikan. Dementti kävi käsiksi kakkuun. Hänelle ei enää tullut mieleenkään, että herkkuruoan viemiseen suuhun tarvittaisiin välinettä. Kädellä kiinni vain ja suuhun. Sama toistui toisen kakkupalan kohdalla.

Puuhasin astioiden, valokuvaamisen ja muun logistiikan kanssa niin, että en koko ajan seurannut keskustelua aivan tarkasti. Puolisoni raportoi myöhemmin, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänen äitinsä ei tuntenut häntä edes avustettuna. Dementti oli kysynyt: – Kuka sinä olet? Puolisoni oli vastannut etunimellä. Jolloin dementti: – Missä asemassa sinä olet täällä?

--

Oma tilanne:

Huomasin vasta kotona, että se laitoksen lusikka, jolla dementti söi, tuli vahingossa mukaan piknik-korissa. Laitoin astianpesukoneeseen.