Emme ole enää vieneet häntä retkille tai tuoneet meille syömään, koska hän hätääntyi näillä retkillä niin kovasti. On vaikea sanoa, kaipaako hän niitä. Aina, kun kysyn, hän väittää, ettei halua minnekään. Omassa vuoteessa on hyvä olla. Emme ole myöskään pitkään aikaan tavanneet häntä oleskelutiloista, vaan hän on aina lepäämässä ja hyvin usein unessa. Toisaalta jos kävisimme laitoksessa arkena keskellä päivää, saattaisimme nähdä jotakin ihan muuta kuin viikonloppuna illansuussa.
Viimeksikin hän kieltäytyi jyrkästi mistään syntymäpäivänsä kunniaksi mahdollisesti järjestettävästä ohjelmasta tai retkestä, kun ehdotin eri vaihtoehtoja. Toisaalta noin 10 minuuttia myöhemmin, kun televisiosta tuli luonto-ohjelmaa, hän ilmoitti, että Etelä-Amerikassa olisi vielä mukava käydä. Manner on kuulemma vielä hänellä aivan tutkimatta.
--
Lukuvinkki romaanien ystäville: Anne B. Ragden Berliininpoppelit -trilogiassa yksi aiheista on vanhusten asema autioituvalla maaseudulla. Ilmeisesti Norjassa on sikäli sama tilanne kuin Suomessa, että vanhukselle on vaikea saada hoitopaikkaa tai ylipäätään minkäänlaista apua sillä harmaalla vyöhykkeellä, joka sijaitsee normaalin toimintakyvyn ja täyden dementian välissä. Se ei riitä, ettei käy suihkussa, ei vaihda alusvaatteitaan, ei siivoa eikä osaa laittaa ruokaa.
Romaanissa vanhukset saivat dementoitua kaikessa rauhassa, kun avuton, itsekin jo ikääntyvä peräkammarin poika ei ymmärtänyt tai uskaltanut hankkia apua vanhemmilleen, ja naapureilta ongelmat salattiin. Lopulta tila oli lähes täysin hunningolla.
300-sivuisen romaanijärkäleen viimeisillä sivuilla vanhus viimein pääsee hoitoon. Ote kirjasta:
"Vanhus oli viimeinkin saanut sen kovasti toivomansa hoitopaikan Bynesetin vanhustenkodista Mråmyrassa. Margido ei ollut koskaan ennen nähnyt ihmisen muuttuvan niin täysin. Vanhus suorastaan säteili. Hän istui vasta-ajeltuna, puhtaana ja siisteissä vaatteissa omassa huoneessaan, ympärillään kirjoja ja TV ja radio. Joka aterialla hän söi toisten asukkien kanssa, ja oli käynyt selville, että monet heistä olivat hänelle ennestään tuttuja.
Hän tunsi olevansa turvassa, tunsi että hänestä pidettiin huolta. Tämän kaiken keskellä tuli siis nimenomaan vanhuksesta valopilkku. - - Vanhus oli myös alkanut hymyillä aivan uudella tavalla, hymyä joka ylti silmiin ja sai hänen poskensa väreilemään lähes lapsenomaisesti."
Kotona asuminen ei ole paras mahdollinen ratkaisu kaikille eikä joka tilanteeseen.
--
0 kommenttia:
Lähetä kommentti