Keblinger

Keblinger

Koti laitoksessa – entä osoite?

| maanantai 16. heinäkuuta 2012
Kun ihminen saa paikan pitkäaikaissairaanhoidosta, hän muuttaa hoitolaitokseen asumaan. Hän on kirjoilla laitoksessa, ei kotonaan. Laitoksen osoite ei kuitenkaan yleensä ole hänen postiosoitteensa.  Asukkailla ei ole omia postilaatikoita eivätkä hoitajat kulje aamuisin vuoteelta toiselle jakamassa kirjeitä ja mainospostia.

Jos kotona vielä asuu joku, kotiin jäänyt useimmiten hoitaa laitosasukkaan asiat, ja postiosoite voi jäädä ennalleen. Jos asukas kuitenkin on leski, kuten omaiseni, tai muuten yksin asuva, posti on ohjattava uuteen osoitteeseen. Omaiselle asia realisoituu, kun laitospaikasta neuvoteltaessa kysytään laskutusosoitetta. Lasku ei siis tule muistisairaan käteen hänen hoitopaikkaansa, vaan omaiselle, joka hoitaa hänen raha-asiansa. Viimeistään tässä vaiheessa sellaisen henkilön on jostakin löydyttävä.


Myös muuttoilmoitukset jäävät omaisten tehtäväksi.

Mutta miten tehdään muuttoilmoitus, kun tavoitteena on, että posti 1) ei mene vanhaan osoitteeseen, josta henkilö on muuttanut pois, mutta 2) ei mene myöskään sinne, missä henkilö oikeasti asuu, vaan 3) ihan muualle, missä ihminen ei asu?

Muuttoilmoituslomakkeessa oletetaan, että henkilö muuttaa yhdestä paikasta toiseen, tai että hänellä on korkeintaan tilapäinen osoite paikassa, jossa hän ei ole kirjoilla.  Ei siellä ole kohtaa osoitteelle, jonne posti ohjataan pysyvästi. Minkähän takia ei? Luulisi, ettei minun ja omaiseni tilanne ole sentään aivan ainutlaatuinen. Eikös Suomessa sentään vielä joku muukin vanhus asu laitoksessa?

Jos ilmoittaisin, että omaiseni osoite on vaihtunut entisestä osoitteesta minun osoitteeseeni, maistraatti luulisi, että omaiseni on muuttanut meille. Kaikki muutkin viranomaiset Kelasta verohallintoon olettaisivat samoin. Omaiseni äänestyspaikaksi tulisi minun äänestyspaikkani, ei laitos. Ja kun taloyhtiö saisi tietää, joutuisin maksamaan omaisestani vesimaksua.

En voisi myöskään ilmoittaa, että omaiseni on muuttanut laitoksen osoitteesta meille,  koska silloin ainoastaan laitokseen menneet postit tulisivat meille. Entiseen osoitteeseen menisi postia kuten tähänkin asti.

Normaalisti muuttoilmoituksen voi tehdä kätevästi osoitteessa www.muuttoilmoitus.fi. Toisen puolesta ilmoituksen voi kuitenkin tehdä vain Postista saatavalla paperisella lomakkeella.

Ratkaisin asian niin, että täytin kaksi lomaketta. Ensimmäisellä ilmoitin maistraatille (ruksi ruutuun "maistraatti"), että omaiseni on muuttanut vanhasta kodistaan laitokseen. Muuton syyksi ilmoitin lisätiedoissa laitospaikan, ja lisäksi kerroin uuden postiosoitteen.

Toisella ilmoituksella ilmoitin postille (ruksi ruutuun "posti"), että omaiseni postiosoite on siirtynyt hänen vanhasta osoitteestaan meille. Lisätietoihin kirjoitin, että omaiseni on kirjoilla laitoksen osoitteessa ja että toivon, että myös sinne menneet postit toimitettaisiin minulle.

Laitoin molemmat lomakkeet samaan kuoreen, vaikka se kiellettiin ohjeissa.

Viranomaisten kirjeet omaiselleni tulevat nyt osoitteella, joka on tyyppiä "Maija Virtanen c/o Liisa Virtanen".  Kaikki posti tulee meille. En tosin osaa sanoa, minne omaiseni joulukortit ovat kadonneet. Niitä ei tullut viime jouluna mihinkään näistä kolmesta osoitteesta, vaikka edellisjouluna niitä tuli vielä pieni nippu.

Kuinka paljon hämminkiä menettelyni aiheutti postissa ja/tai maistraatissa, en tiedä enkä välitä. Pääasia, että homma toimii. Jos joku tietää, kuinka tämä olisi pitänyt tehdä, kuulisin mielelläni.

--

Oma tilanne:

Olisin luullut, että lomalla jaksaa kirjoitella blogipäivityksiäkin tavallista tiheämmin. Mutta katin kontit! Laiskottaa.

17 kommenttia:

Anonyymi at: 24. kesäkuuta 2015 klo 18.46 kirjoitti...

Kuvaamasi ongelma dementiasta kärsivän vanhuken osoitteenmuutosilmoituksen tekemisessä on edelleen ennallaan. Kirjoituksesi kannustamani täytin lomakkeet kertomallasi tyylillä, mutta panin maistraatin ja postin osuudet eri kuoriin. Aika näyttä mihin osoitteeseen postit päätyvät.

{ Virpi } at: 2. tammikuuta 2017 klo 20.09 kirjoitti...

Kiitos tästä! Tilanne lienee edelleen sama, kun omalla omaisellani sama kuvio.

Anonyymi at: 14. maaliskuuta 2017 klo 12.49 kirjoitti...

Jaahas, arvatenkin juuri näin se menee! Miten tämä ei yllätä, ei sitten niin yhtään. Toistaiseksi en tee siis mitään.

Anonyymi at: 28. huhtikuuta 2017 klo 20.14 kirjoitti...

Laitoin juuri kysymyksen tismalleen samasta asiasta maistraatille. Ns. virallisen postin suhteen(verottaja, kela yms.) olen jo aiemmin - äitini asuessa kotonaan - tehnyt itselleni, koska äiti ei niitä enää ymmärtänyt. Nyt hän siirtyi vanhainkotiin ja vanha asunto jää kuitenkin irtaimiston ja minun käyttööni. Sinne menevä posti ei ole ongelma, mutta olen saanut ristiriitaista tietoa täytyykö asuinpaikka muuttuneeksi ja jos täytyy niin pelkään, että joudun tekemään koko c/o -rumban uudelleen. Tapaukseni suhteen tilanteen yksinkertaisin ratkaisu olisi, ettei tehdä muuttoilmoitusta vanhainkotiin. Vanhainkodin johtaja ei tiennyt miten asia tulisi hoitaa, he tekevät vain joka tammikuu maistraatille listan heillä asuvista. Hän ei tiennyt ovat asukit tehneet itse muuttoilmoituksen. Jonkun kaupungin ohjeessa luki (en muista mikä kaupunki kun kahlasin netissä läpi useita), että muuttoilmoitusta ei tarvitse tehdä, jos entinen asunto on samassa kunnassa ja jää edelleen hänen tai esim. edunvalvojavaltuutetun käytettäväksi. Itsellnä ja äidilläni näin, mutta kun toisaalta joissa "ohjeissa" lukee, että muuttoilmoitus on ehdottomasti tehtävä....

Anonyymi at: 23. toukokuuta 2017 klo 22.17 kirjoitti...

Juuri tässä perjantaina äitini ns. muutti uuteen pysyvään loppuelämänsä hoitomestaan ja muuttoilmoitus hänen osaltaan pitäisi hoitaa. Onnekseni olen hänen virallinen edunvalvojansa(kin). Mielenkiintoista lukea näitä kommentteja. On erikoista, että näinkin tavanomainen tapahtuma ei hoidu sujuvasti tässä meidän ihanassa modernissa yhteiskunnassamme. Kukin viranomainen vissiin tarkastelee kapeiden lasiensa lävitse vain omaa sarkaansa, mutta kukaan ei mieti asioita kokonaisuuksien kannalta...eikä ketään ministeriä tai hänen allaan olevaa organisaatiota kiinnosta tällaisia jonninjoutavia asioita hoidella kuntoon.

{ tiiv } at: 22. helmikuuta 2018 klo 8.56 kirjoitti...

Kiitos;arvasin etten ole ensimmäinen tämän asian kanssa.

Anonyymi at: 4. joulukuuta 2018 klo 16.58 kirjoitti...

Minua taas ihmetytti, että saatuani virkatodistuksen äitini perunkirjoitusta varten oli siihen merkitty jo parikymmentä vuotta kahdessa eri hoitokodissa ja välillä jopa toisessa kunnassa asuneen sisareni seurakunnaksi äitini aikaisempi seurakunta. Pitääkö minun nyt hänen edunvalvojanaan tehdä maistraattiin hänen puolestaan muuttoilmoitus ja mistä osoitteesta. Äitini kun oli asunut samassa seurakunnassa kolmessa eri osoitteessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pitänee soittaa väestörekisteriin...

{ Tuuriina } at: 24. huhtikuuta 2019 klo 10.00 kirjoitti...

No nyt ollaan siinä tilanteessa, että isäni muuttaa palvelutaloon ja juuri muuttoilmoituskuvioissa päädyin tänne.
Isäni ei ole dementoitunut ja kokee ahdistusta siitä, että asuttuaan 85 vuotta kunnassa A, muuttaa kunnan B sairaalasta kunnan C palvelutaloon.
Hän ei halua kuolla kunnan C asukkaana - mitä teen edunvalvojana? Jos teen maistraattiin muuttoilmoituksen, kirjat siirtyy kuntaan C?
Postiin ilmoitan osoitteeksi oman osoitteeni. Kotitalo jää käyttöömme, mutta sinne ei enää jatkossa mene postia.
Rautalankaa!!

Anonyymi at: 28. maaliskuuta 2020 klo 9.25 kirjoitti...

Omaisellani tällainen tilanne: muutti kunnan A terveyskeskuksesta kunnan A hoivakotiin. Ennen tk:ta asunut omistusasunnossa, joka nyt jäi siis tyhjilleen. Sain hoivakodista neuvon tehdä muuttoilmoitus pelkästään maistraattiin. Postia lähettäville tahoille (joita tässä tapauksessa vain muutama) suoraan ilmoitus uudesta postiosoitteesta - > ilmeisesti co-tyyppisesti minulle.
Koska kyse tuoreesta tapauksesta, en osaa vielä sanoa, miten tulee toimimaan.
Eli löytyykö postia lopulta kaikista kolmesta osoitteesta vaiko ei mistään.

Fese at: 17. huhtikuuta 2020 klo 8.14 kirjoitti...

Kummallista että nykyään näin yleiseen asiaan ei vieläkään löydy yksiselitteistä ohjetta eikä tuo osoitteen muutoskaavakekaan suoraan tarjoa oikeita vaihtoehtoja. Olen nyt keskustellut asiasta sähköpostitse sekä Digiviraston että Kelan kanssa ja vieläkään en ole varma miten asia hoidetaan oikein. Pelkällä virallisella osoitteenmuutoksella ei tieto mennyt esim. Kelaan, ei ilmeisesti muillekaan virallisille tahoille. Posti kyllä kääntyy nyt oikeaan osoitteeseen eli minulle, mutta tämä kääntöpalveluhan on vain väliaikainen. Ja nyt tuli ohjeistus tehdä väliaikainen muutto palvelukotiin, mutta kun tämä ei ole väliaikaista vaan lopullinen viimeinen muutto.

Anonyymi at: 2. heinäkuuta 2021 klo 16.11 kirjoitti...

Äiti hoitokotiin v 2020, kuoli kuukauden päästä. Postit ohjattiin minulle. Kotiin jääneen isän postit tulee minulle koska kirjeissä ja -sana. Nyt yritän muuttaa kuolleen hlön osoitetta, jotta isä saisi postinsa kotiin.

Anonyymi at: 26. elokuuta 2021 klo 11.21 kirjoitti...

Hauskinta tässä asiassa on se että hoitohenkilökunta katsoo oikeudekseen avata vanhuksen postin vaikka olen itse asianhoitajana.Minulla on valtakirja ajalta kahdella todistajalla jolloin omainen ei ollut muistisairas. Nyt se ei kuulemma riitä vaan pitää olla laitokselle erikseen valtakirja kahdella todistajalla. Vanhuksella on oma asunto jonne muut asukkaat voivat kävellä ja varastaa kaiken tällä verukkeella vanhuksen puhelin on kansliassa johon hoitaja vastaa joskus ja jouluna. Ovea ei saa kuulemma lukita mutta valvomaan ei myöskään pystytä ja kyseessä on henkilö joka ei pääse ilman apua sängystä pois. syy tähän 6kk koronan sulun aikana meni kävelykyky ja muisti ja kyky siksi palata omaan kotiin.

{ Kati } at: 16. tammikuuta 2022 klo 15.50 kirjoitti...

Itse tajusin tämän tarpeen vasta näin pari kuukautta sen jälkeen, kun muistisairas äiti on siirtynyt pysyväispaikkaan omistusasunnostaan. Oli jo tilapäisesti kunnan lähettämänä ympäri kuntaa ja sen rajojen ylikin. Nyt vasta tajusin, etten ole tehnyt mitään ilmoitusta (!) Uhkaavat kovasti näissä tiedotteissaan, että olisi pitänyt tehdä jo viimeiestään viikko muuton jälkeen.. Tarkistan vielä, mutta kuvittelen, ettei tämän asian tiimoilta mikään ole muuttunut..? Eli en voi tehdä äitini puolesta edes edunvalvojana tuota ilmoitusta sähköisesti? On hankittava (jostain?) jotain papereita lähetettäväksi..? Apu otetaan kiitollisena vastaan!

Anonyymi at: 20. maaliskuuta 2022 klo 13.36 kirjoitti...

Äitini joutui sairaalaan ja 4 kk:ssa vuodepotilaaksi odottaen paikkaa oman kunnan palvelutaloon. Vuokra-asunto piti irtisanoa ja postit kääntää minulle (edunvalvontavaltuutettu/omainen). Nyt ei tarvetta sairaanhoidolle, joten "pakkosiirto" toiseen kuntaan palvelutaloon odottamaan oman kunnan vapautuvaa palvelutalopaikkaa...paikkoja on, muttei riittävästi hoitajia. Osoitemuutosilmoituksen osalta olen epävarma, sillä postit edelleen minulle ja äidin kotikunta säilyy entisellään, mutta osoitehan on muuttunut "tilapäisesti". Täytynee pyytää postin pisteestä rautalankaohjetta lomakkeen täyttämiseen. Anonyymi at - omituista tämä "palvelutalossa vuokralla asuminen" eli koti, jossa kaikilla avoimet ovet kulkea ja viedä mukanaan toisten huoneesta mikä käteen sattuu. Vierailijan pitää kuitenkin etukäteen soittaa ja ilmoittaa tulostaan ja näppäillä ovikoodeja tai soitella tiettyyn numeroon, jos ovikoodin kautta ei reagoida.....

{ Sanna } at: 15. joulukuuta 2022 klo 10.06 kirjoitti...

Kiitos postauksesta. Meillä on myös tuota hoitokotia mietitty, mutta voi olla, että ensin varmasti otetaan hoitavapalvelu äidille kotikäynteinä. Vielä kun kotona pärjää. Ja varmasti vaikea saada paikkaakaan tällä hetkellä. https://luminacare.fi/kotihoito/

Anonyymi at: 24. helmikuuta 2023 klo 10.47 kirjoitti...

Kiitos postauksesta. Tämä tuli todella tarpeeseen. Tein kuten sinä.

Tein kaksi ilmoitusta. Ensimmäisellä ilmoitin DVV:lle, että omaiseni on muuttanut vanhasta kodistaan hoivakotiin. Syyksi ilmoitin lisätiedoissa, että omaisella on muistisairaus ja asuu hoivapaikassa.

Toisessa ilmoituksessa ilmoitin postille, että omaiseni postiosoite on siirtynyt hänen vanhasta osoitteestaan meille. Rastitin c/o ilmoituksen eli postit pitäisi tulla nyt minulle osoitteella, "Esteri Koskinen c/o Essi Koskinen".
Nyt odotellaan miten käy. :)

{ hanna } at: 19. tammikuuta 2024 klo 13.01 kirjoitti...

Paljon onkin mietittävää, mitä tulee näihin osoitteenmuutoksiin ja muihin. Kiitos tästä, täytyykin pitää mielessä. Meidän mummolle on senioriasunto etsinnässä, eli ei kuitenkaan vielä laitospaikkaa. Varmasti sekin kuitenkin jossain vaiheessa.

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine