Laitospäätös lähestyy

Minulla on tapana tehdä muistiinpanoja tärkeimmissä viranomaistapaamisissa, mutta jos tein niitä omaiseni hoitokokouksessa kaupunginsairaalan sisätautiosastolla, niin ne ovat varmaankin jossakin selvittämättömien papereiden pinossa työpaikallani. Voin hyvin kuvitella, että repäisin kirjoitetut sivut irti lehtiöstä ja heitin muiden joukkoon. Voi olla, että sivuja oli vain yksi. Mahdollista on sekin, etten tehnyt muistiinpanoja ollenkaan.

Tilanne oli aika selkeä. Paikalla oli sairaalan puolelta vain kaksi lääkäriä, vaikka normaalisti hoitokokoukseen osallistuvat myös ainakin fysioterapeutti ja sosiaalihoitaja. He eivät kuitenkaan nyt päässeet paikalle, vaan heidän osuutensa korvattiin puhelinsoitoilla. Tilaisuus oli lyhyt ja sikäli lievästi yllättävä, että kuvittelin meneväni sinne saamaan tietoa, mutta tosiasiassa olinkin tiedon lähde.

Minähän olin hoitanut omaiseni kaikki viralliset asiat jo melko pitkään ja tunsin hänen tilanteensa ja hänen tahtonsa. Niinpä lääkärit halusivat tietää arvioni omaiseni terveydentilasta ja hänen selviytymisestä kotona. Kerroin, että kaikki omaiseni läheiset puoltavat laitospaikkaa, samoin kotihoito. Omaiseni tahdosta tiesin sen verran, että hän oli toistuvasti pyytänyt minua järjestämään itsensä paikkaan, jossa hänellä olisi seuraa ja turvallisempi olo. Lisäsin, että usein hän silti ilmaisi myös halunsa asua kotona, mutta toisaalta niinä hetkinä hän uskoi olevansa terve. Hänen kuntonsa aaltoili, mutta viime aikoina se oli mennyt selvästi huonompaan suuntaan.

Lääkärit kertoivat, ettei omaistani ollut saatu sairaalassa siihen kuntoon, että hän pystyisi itsenäisesti kävelemään omasta huoneestaan vessaan ja ruokapöytään. Palvelutalo ei olisi hänelle hyvä ratkaisu, koska siellä hän jäisi nykyistäkin enemmän yksin – siellä ei tulla ketään huoneesta hakemaan, vaan luotetaan ihmisten omatoimisuuteen. Dementiaosastollekaan omaiseni ei kuuluisi, koska sielläkin pitää pystyä liikkumaan itse. Siten hänen oikea paikkansa olisi pitkäaikaissairaanhoito.

Palaverin lopuksi sovittiin, että lääkäri kirjoittaa todistuksen, jonka sosiaalihuolto tarvitsee järjestääkseen hänelle laitospaikan. Omaiseni jäisi kuitenkin vielä sairaalaan ja kuntoutusta jatkettaisiin ainakin matkamme yli. Sovittiin, että palaisimme asiaan matkamme jälkeisenä maanantaina.

En käynyt lainkaan omaiseni luona, vaan luikin niine hyvineni takaisin työpaikalle, pakkaamaan ja seuraavana aamuna lentokoneeseen.
--

Oma tilanne:

Blogini kävijämäärä on vakiintunut noin 900 katseluun kuukaudessa. Sivujani on katsottu tähän mennessä noin 3 600 kertaa. Se on blogille vähän. Toisaalta tietokirjasta otetaan yleensä vain 2 000 kappaleen painos, ja sen menestystä pidetään hyvänä, jos se myydään loppuun kahdessa vuodessa ilman alennusmyyntiä. En ole myöskään markkinoinut blogiani mitenkään.

Blogini näyttäisi löytyvän Googlesta varsin hyvin, sillä sinne tullaan hakusanoilla päivittäin. Yleisimmät hakusanat ovat olleet blogin nimen ohella edunvalvontavaltuutus, Doneratio, otsalohkorappeuma, tyrä ja hoitokokous. Joistakin hakusanayhdistelmistä voi päätellä, että blogini aiempi lukija on yrittänyt löytää samaa tekstiä uudelleen. Tällä tavoin on haettu esimerkiksi kirjoitusta, jossa kerrottiin vanhusten palveluiden olevan tarkoitettuja "vain aamuvirkuille".

Jotkut kirjoitukset ovat olleet selvästi suositumpia kuin toiset. Syitä voin vain arvailla. Esimerkiksi "Viestivihkon kertomaa" sisälsi vain aitoja otteita minun ja kotihoidon välisistä keskusteluista, mutta sitä on luettu todella innokkaasti.