Keblinger

Keblinger

Viestivihkon kertomaa osa 2

| lauantai 19. toukokuuta 2012
Nyt eletään vuotta 2011. Kotihoito käy omaiseni luona kolme kertaa päivässä. Viestivihkosta voi lukea, millaista aikaa se oli (nimet ja yksityiskohdat muutettu, omaistani kutsutaan tässä nimellä Leila):

12.1.
Aamupesut, aamupala yms. Kristiina.
Päiväkäynti. Salaattia, piirakan pala + kahvi sekä 1/2 Nutri. Vaippa ok. Kristiina.
Ilta klo 18. 1/2 Nutridrink. Wc-reissu. Vatsa toimi työn jälkeen, tosi kovalla. Päiväruoka koskematta. Syönyt vähän. Vesi ja mehu vaihdettu. Silmävoide. Ruokaa jäi esille, vähän jogurttia syöty, jäi kuuntelemaan radiota. Marja.

13.1. 
Leila oli syönyt eilistä piirakkaa + jogurtin joka oli vielä iltakäynnin aikaan ollut syömättä. Sekä salaatista oli osa syöty.
Aaamulla Leila pesty pyyhkeen kera pöntön päällä + alapesu. Vaatteet vaihdettu. Likaiset koneeseen. Aamupalaksivispipuuro (meni kaikki) sekä kahvi, leipä ja 1/2 Nutri. Lääkkeet + s-tipat. Leila hyvillä mielin, jutusteltu. Sanasol. Jogurtti jätetty esille. Kristiina.
Päivällä kinkkupiirasta + salaattia. Vesi-maitolait, 1/2 Nutri. Makkarin puolelle viety mehulasi. Leipä ja jogurtti olivat vielä pöydällä aamusesta. Leila lähti hyvin liikkeelle sängystä.
Ilta: Ruoka lämmitetty, silmätipat, ruokaa syönyt VÄHÄN (pari haarukallista + lasi maitoa), vaippa kuiva. Liisa.

14.1.
Eilinen ruoka lautasella ->roskiin. Aamupesut. Vispipuuro, kahvi + pala mustikkapiirakkaa. Kuorittu mandariini kippoon. 1/2 Nutri, Sanasol, lääkkeet + s-tipat. Kukat kasteltu. Avattu uusi Viscotears. Kristiina.
Päivällä lämmitetty lihaperunalaatikkoa + punajuurisalaattia. 1/2 maitolasi + 1/2 Nutri. Vaippa ok. Leila juonut maito- ja mehulasin. Kristiina. P.s. Kahvi ja mustikkapiirakka aamusta jäänyt -> heit.pois.
Ilta: Päiväruoka syömättä ja Nutridrink juomatta. Heittty ruoka roskiin. Juotettu koko pullollinen Nutridrinkiä.  Lämmitetty muusia + tillilihakastiketta + punajuurta. Maistui kaiki ja maitoa lasillinen. Wc-käynti. Vaipat vaihdettu. Viscotears-tipat laitettu. Elina.

15.1.
Aamulla kaurapuuro-mustikkakeitto maistui. Sanasol ja lääkkeet annettu + riisipiirakan jätin vielä yöpöydälle. Elina.
Toin ruokia ja pesin pyykit. Leila söi pienen runebergintortun. Jalkahoitaja Virve Metsä tulee 25.1. klo 14.00. Maija.
Päivällä wc-käynti. Alapesu. Kuivat vaipat jalkaan. Lämmitetty muusia + tillilihakastiketta. Sain Leilan ottamaan ruokaa 5 teelusikallista, riisipiirakka, maitoa lasillinen , pieni korvapuusti maistui. Sänkyyn autettu. Silmäsalva laitettu. Elina.
Illalla Leila todella väsynyt. Ei jaksanut nousta vuoteesta. Söi muutaman lusikan puuroa vuoteen reunalla. Vaippa vaihdettu vuoteessa. Maria.

16.1.
Aamulla: Vuoteen reunalla syötetty riisipuuroa + mustikkakeittoa. Pieni voileipä, lasilllinen maitoa, Sanasol ja lääkkeet annettu. Wc-käynti, vaipat vaihdettu, vatsa toiminut. Sänkyyn autettu. Silmäsalva laiettu. Elina.
Päivällä: Syöty vähän muusia + lihakastiketta, punajuurta, pieni voileipä, runebergin torttu, 2 lasillista maitoa. Ei jaksanut nyt lähteä wc-käynnille. Vaipat olivat kuivat. Silmäsalva laitettu. Elina.
Illalla Leila ei jaksanut nosuta yrityksistä huoliatta, viety petin viereen 2 karjalanpiirakkaa, juotavaa, Activia-jogurtti ja pieni pala mustikkapiirakkaa. 2 välivaippaa olivat märät, vaihdettu. Leila jaksoi seistä juuri ja juuri vaipanvaihdon ajan. Jäi istumaan ja syömään. Paula.

17.1.
Aamulla: Iltaruuasta oli syönyt yhden karjalanpiiakan ja mustikkapiirakan ja jugurtin. Aamulla ei jaksanut nosuta. Sängyn reunalla syötetty  6 rkl kaurapuuroa + mustikkakeittoa, mukillinen maitoa juotettu. Silmäsalva laitettu. Sanasol + lääkkeet annettu. Tenakaupasta tilattu 1 laatikko housuvaippoja ja 1 laatiko välivaippoja. Tulevat keskiviikkona oven taakse. Vaihdettu Leilalle sängyssä 2 välivaippaa. Elina.
Päivällä: Leila käveli reippaati wc:hen, alapesu suoritettu!! Vaipat vaihdettu. Syöty olohuoneessa 4 teelusikallista ruokaa, mukillinen maitoa ja runebergintorttu. Kaupungin jalkahoitaja päästetty sisälle. Silmätipat laitettu. Elina.
Iltatoimet. Riitta.

18.1.
Aamupesut, lääkkeet. Ruismarjapuuro maistui hyvin. Lääkejako x 2 vko. Viscotears silmägeeliä tuotu, jalat rasvattu. Leila ihan uupunut, kun vihdoin pääsi petiin takaisin. Leena.
Päivällä lämmitetty keittoa ja puolikas Nutri. Leena.
Illalla pieni osa pvkeitosta laitasella. Oli jonkin verran maistunut. Söi parhaillaan kerroskiisseliä. Lämmitetty riisipuuro + mustikkakiisseli lisänä maitoa 1/2 lasia. S-tipat. Vaippaan vaihdettu patukka. Leila aika reippaana käynnin aikana. Kristiina.

19.1.
Vaipat tuli, lasku vihon välissä. Leila ei jaksanut nousta sängystä. Vaippa vaihdettu siis sängyssä ja aamulääkkeet + Nutri + ruismarjapuuro maidolla sängyn laidalla. S-tipat. Kirsti.
Päivä: kalakeitto + maito (2 mandariinia syönyt välipalaksi). Maito loppui. Kirsti.
Toin maitoa, vaihdoin lakanat. Leila söi keksin. Maija.
Ruismarjapuuro+mustikkas s-tipat. wc-käynti, Nutrid. Erja.

20.1.
Suihku. Puhtaat vaatteet päälle, likaiset pesukoneessa. Aamulääkkeet, s-tipat, puuroa maidon kera. Eilinen Nutridrik juomatta. Kirsti.
Päivä: Tuotu Primaspan lääkekaappiin. Kanasalaatti, leipä + maito. Aamuinen Nutridrik juomata, patistin juomaan. Leila ollut tänäänkin koko ajan pedissä, en ole saanut häntä pöydän viereen ruokailemaan. S-tipat, kukkien kastelu. Jätin Leilan ruokailemaan, oli syönyt vasta osan ja lupasi syödä pikku hiljaa loput... Kirsti.
Ilta: Ei ole syönnyt päiväruoan. Vaippa vaihdettu, ei suostunut nousta sängystä. Silmä voide laitettu, ja kalakeitto lämmitetty ja viety sängyn viereen. Noora.

21.1.
Aamu: Eilinen ruoka + Nutridrik syömättä. Aamupesut, aamupala vuoteessa. Mandariinia välipalaksi. S-tipat, lääkkeet, Nutridrink 1/2 pl. Kirsti.
Päivä: Nutridrinkin (aamuisen) sain juomaan kun tulin. Kaalilaatikko + puolukka + leipä + maito. Kahvia jälkkäriksi. Syö sängyn laidalla. Kirsti.
Tiskiaine loppu (en löytänyt mistään lisää)
Iltapala ja vaipan vaihto sängyn reaunalla. Riitta.

22.1.
Aamulääkkeet, Nutridrink, s.-tipat, pala esille. Joni.
Toin ruokia, pesin pyykit. Leila tuli olohuoneeseen syömään, söi vähän kanaa ja tiramisua joi maitoa klo 12.30 aikaan. Maija.
Iltapäiväkäynti. Loput Nutridrinkistä annettu. Wc-reissu. Vatsa toiminut vaippaan ja pyttyyn. Ruoka lämmitetty, jäi syömään. Erja.
Ilta: Vaipan tarkistus, vähän ruoka lämmitetty (ei oikein maistunut) ja viety sängyn viereen. Nutridrinkin joi kokonaan, hedelmää esille. S-tipat. Satu.

Oma tilanne:

Piti ottaa sampoota, mutta erehdyksessä hieroin hiuksiini hoitoainetta.  Hätäkös tässä, huuhtelin hoitoaineen pois ja laitoin sampoon. Sitten päätin kokeilla toista hoitoainetta, jota oli tarjolla avaamaton pullo. Aine näytti kämmenellä erilaiselta kuin ennen, mutta laitoin sen silti hiuksiin. Myös tuntuma oli kummallinen, joten katsoin pakkausta uudestaan. Se olikin sampoota!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine