Kummastelenkin nyt kovasti, minkä takia ammattilaiset eivät tunnistaneet tautia – ei edes gerontologian professori, joka kirjoitti lausuntoonsa, että mitään merkkiä vaskulaarisesta dementiasta tai Lewyn kappale -taudista ei ilmene. Myös neuropsykologin olisi luullut joskus kuulleen vaskulaarisen dementian oireista. Omaiseni oireethan olivat aivan tyypilliset.
Näin neurologi Sari Atulan kirjoittamassa artikkelissa lukee:
Vaskulaarinen dementia on aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttama muistisairaus. Se on toiseksi yleisin muistisairauksien syy. Taudinkuva on monimuotoinen, ja joskus voi mukana olla myös Alzheimerin taudin piirteitä. Taustalla voi olla monia aivoverenkiertosairauksia, kuten aivoinfarktit, aivoverenvuodot tai aivojen syvien osien eli valkean aineen hapenpuutteesta johtuvat vauriot. Muistisairaudelle altistavat jopa niin sanotut hiljaiset aivoinfarktit, jotka ovat tulleet ilman havaittuja oireita. Noin neljäsosa ihmisistä sairastuu verenkiertoperäiseen muistisairauteen aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Tauti on aiheuttavien tekijöidensä vuoksi luonnollisesti yleisin vanhemmassa väestössä, miehillä se on jonkin verran yleisempi kuin naisilla.
Omaiseni aivoissa ei näkynyt merkkiäkään aiemmista aivoinfarkteista ja hän on sukupuoleltaan nainen. Se on totta. Mutta luetaanpa eteenpäin:
Verenkiertoperäisen
muistisairauden taustalla ovat samat tekijät, jotka lisäävät sydän- ja
aivoverisuonisairauksien riskiä: kohonnut verenpaine, korkea
kolesterolitaso, diabetes, ylipaino, liikunnan vähäisyys, alkoholi ja
tupakointi. Nämä lisäävät yllä mainittujen aivoverenkiertohäiriöiden
riskiä, mikä puolestaan altistaa verenkiertoperäiselle
muistisairaudelle.
Näistä taustatekijöistä omaisellani oli vain hieman kohennut kolesteroli ja viime aikoina myös liikunnan vähäisyys. Hänellä oli kolesterolilääkitys, mikä oli helppo huomata hänen potilastiedoistaan. Mutta sitten teksti jatkuu oireista:
Näistä taustatekijöistä omaisellani oli vain hieman kohennut kolesteroli ja viime aikoina myös liikunnan vähäisyys. Hänellä oli kolesterolilääkitys, mikä oli helppo huomata hänen potilastiedoistaan. Mutta sitten teksti jatkuu oireista:
Verenkiertoperäisen
muistisairauden oirekuva eroaa Alzheimerin taudista sikäli, että
muistihäiriöt eivät ole niin hallitseva piirre, vaan ainakin alussa
toiminnanohjaus heikentyy muistia selvemmin. Lisäksi oireet eivät etene
tasaisesti vaan usein portaittain ja välillä voi olla parempiakin
päiviä. Oireet myös alkavat nopeammin Alzheimerin tautiin verrattuna,
jopa päivissä tai viikoissa. Muisti- ja ajatustoimintoihin liittyvien
oireiden lisäksi esiintyy usein muitakin neurologisia oireita
vaurioituneiden aivoalueiden sijainnin mukaan, kuten kävelyn ongelmia,
halvauslöydöksiä ja puheentuoton häiriöitä. Oireistot voivat vaihdella
melkoisestikin, koska eri aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttamat
puutosalueet voivat sijaita missä aivojen osassa tahansa ja myös niiden
koko vaihtelee.
Luitte aivan oikein: KÄVELYN ONGELMIA. Omaisellani oli selviä ja helposti havaittavia kävelyn ongelmia. Hänellä oli ollut niitä jo vuosien ajan. Ne olivat itse asiassa hänen ensimmäiset oireensa. Otin ne puheeksi heti ensimmäisellä käynnillä terveyskeskuslääkärin luona, jolloin myös pohdin ääneen, että en ymmärrä, mistä ne johtuvat. Mielestäni asiasta oli puhetta aivan kaikkien omaiseni tavanneiden ammattilaisten kanssa, ja uskoisin, että kirjoitin siitä jokaiseen selostukseen, jossa omaisena kuvailin läheiseni oireita ja toimintakykyä.
Terveyskeskuslääkäri pani omaiseni kävelemään huoneessaan ja näki, miten horjuvaa menoa se oli. Veteraanikuntoutuksessakin asiaan kiinnitettiin huomiota. Mutta vasta neurologilla kellot soivat: hän näki heti omaiseni kävelystä, että hänen aivoissaan oli jotakin pahasti vialla.
Ja sitten tämä, että TOIMINNANOHJAUS HEIKENTYY MUISTIA SELVEMMIN. Omaiseni sai täydet pisteet muistitestistä, vaikkei enää osannut kattaa pöytää tai laittaa ruokaa. Eikö tämä ole toiminnanohjauksen heikentymä jos jokin? Meillä oli nimenomaan tästä puhetta muistihoitajan luona ensimmäisellä käynnillä: kysyin, eikö toiminnanohjauksen puolella näy heikkenemää, kun arkihavaintojeni perusteella odottaisin sellaista. – Jotakin pientä, mutta ei mitään huolestuttavaa, mutisi muistihoitaja.
Luetaanpa eteenpäin:
Verenkiertoperäinen muistisairaus jaetaan kahteen päätyyppiin sen mukaan, ovatko aivojen muutosalueet enemmän kuorikerroksella vai aivojen syvissä osissa.
Pienten verisuonitukosten, vuotojen tai muiden muutosten aiheuttama aivojen syvien osien tauti on yleisin, sitä sairastaa noin 60–70 % näistä potilaista. Tällöin oirekuvaan liittyvät puheentuoton häiriöt ilman sanojen löytämisvaikeutta, toispuoleiset halvausoireet, jotka voivat olla joko liike- tai tuntohermojen alueella tai molemmissa, sekä kömpelö kävely ja tasapainohäiriöt. Oireet voivat kuitenkin olla lieviä. Osalla potilaista esiintyy pakkoitkua ja -naurua. Älyllisten toimintojen hidastuminen on tyypillistä, samoin kuin yllä mainitut toiminnanohjauksen häiriöt. Tätä voisi yleiskielellä kuvata parhaiten tilanteeksi, jossa "hommat eivät suju", eli työt jäävät puolitiehen eivätkä hoidu oikein. Lisäksi voi esiintyä käytösmuutoksia. Muistihäiriöt eivät ole niin selkeitä kuin muissa muistisairauksissa.
Aivo- ja sydänperäisistä syistä mahdollisesti johtuvat suurten verisuonten tukokset saavat aikaan aivojen kuorikerroksen hapenpuutteesta aiheutuvia kuolioalueita. Tällöin oireina ilmenee eriasteista sanojen löytämisvaikeutta sekä usein toispuoleinen halvaus ja kävelyhäiriö, mukana voi olla myös näkökenttäpuutoksia. Älyllisten toimintojen puutokset ovat samantapaisia kuin niin sanotussa pienten verisuonten taudissa.
Niin. Siis KÄVELYN ja TASAPAINON häiriöt ovat tyypillisiä tälle taudille. Ja nimenomaan niitä omaisellani oli. Eivätkä muistihäiriöt olleet yhtä selkeitä kuin muissa muistisairauksissa, ja senhän takia minua ei kukaan tahtonut uskoa, kun väitin, että omaisellani on jokin muistisairaus.
Lääkäri vain pohti, että voidaanhan omaiseni huimausta lähteä tutkimaan, mutta juuri koskaan sen syytä ei löydetä. Tyhmeliini! Tällä kertaa olisi löydetty! Vai eikö lääkäri tajunnut, että tasapainon häiriöt voivat potilaasta tuntua HUIMAUKSELTA. Tuon huimauksen takia omaiseni kieltäytyi liikkumasta. Miksei kukaan tajunnut, mihin se liittyi?
Omaiseltani kieltämättä puuttui täysin toinen tyypillinen oire, puheen tuottamisen vaikeus. Tai ainakin ammattilaisten mielestä se puuttui. On kuitenkin otettava huomioon, että omaiseni oli kielellisesti poikkeuksellisen lahjakas ja tottunut sanankäyttäjä. Kun kysyin tätä häneltä itseltään, hän sanoi suoraan, ettei enää löydä sanoja yhtä helposti kuin aiemmin. Hänellä siis oli puheen tuottamisen vaikeuksia, mutta hänen lähtötasonsa oli niin korkea, että siitä saattoi tulla reippaastikin alaspäin ennen, kuin kukaan ulkopuolinen huomasi sitä.
Sitä paitsi "oireet voivat vaihdella melkoisestikin". Eli lääkäreiden olisi pitänyt tietää, että nimenomaan tämä tauti on monimuotoinen eikä potilaalla välttämättä ole kaikkia sen oireita yhtä aikaa.
Luetaan eteenpäin:
Luitte aivan oikein: KÄVELYN ONGELMIA. Omaisellani oli selviä ja helposti havaittavia kävelyn ongelmia. Hänellä oli ollut niitä jo vuosien ajan. Ne olivat itse asiassa hänen ensimmäiset oireensa. Otin ne puheeksi heti ensimmäisellä käynnillä terveyskeskuslääkärin luona, jolloin myös pohdin ääneen, että en ymmärrä, mistä ne johtuvat. Mielestäni asiasta oli puhetta aivan kaikkien omaiseni tavanneiden ammattilaisten kanssa, ja uskoisin, että kirjoitin siitä jokaiseen selostukseen, jossa omaisena kuvailin läheiseni oireita ja toimintakykyä.
Terveyskeskuslääkäri pani omaiseni kävelemään huoneessaan ja näki, miten horjuvaa menoa se oli. Veteraanikuntoutuksessakin asiaan kiinnitettiin huomiota. Mutta vasta neurologilla kellot soivat: hän näki heti omaiseni kävelystä, että hänen aivoissaan oli jotakin pahasti vialla.
Ja sitten tämä, että TOIMINNANOHJAUS HEIKENTYY MUISTIA SELVEMMIN. Omaiseni sai täydet pisteet muistitestistä, vaikkei enää osannut kattaa pöytää tai laittaa ruokaa. Eikö tämä ole toiminnanohjauksen heikentymä jos jokin? Meillä oli nimenomaan tästä puhetta muistihoitajan luona ensimmäisellä käynnillä: kysyin, eikö toiminnanohjauksen puolella näy heikkenemää, kun arkihavaintojeni perusteella odottaisin sellaista. – Jotakin pientä, mutta ei mitään huolestuttavaa, mutisi muistihoitaja.
Luetaanpa eteenpäin:
Verenkiertoperäinen muistisairaus jaetaan kahteen päätyyppiin sen mukaan, ovatko aivojen muutosalueet enemmän kuorikerroksella vai aivojen syvissä osissa.
Pienten verisuonitukosten, vuotojen tai muiden muutosten aiheuttama aivojen syvien osien tauti on yleisin, sitä sairastaa noin 60–70 % näistä potilaista. Tällöin oirekuvaan liittyvät puheentuoton häiriöt ilman sanojen löytämisvaikeutta, toispuoleiset halvausoireet, jotka voivat olla joko liike- tai tuntohermojen alueella tai molemmissa, sekä kömpelö kävely ja tasapainohäiriöt. Oireet voivat kuitenkin olla lieviä. Osalla potilaista esiintyy pakkoitkua ja -naurua. Älyllisten toimintojen hidastuminen on tyypillistä, samoin kuin yllä mainitut toiminnanohjauksen häiriöt. Tätä voisi yleiskielellä kuvata parhaiten tilanteeksi, jossa "hommat eivät suju", eli työt jäävät puolitiehen eivätkä hoidu oikein. Lisäksi voi esiintyä käytösmuutoksia. Muistihäiriöt eivät ole niin selkeitä kuin muissa muistisairauksissa.
Aivo- ja sydänperäisistä syistä mahdollisesti johtuvat suurten verisuonten tukokset saavat aikaan aivojen kuorikerroksen hapenpuutteesta aiheutuvia kuolioalueita. Tällöin oireina ilmenee eriasteista sanojen löytämisvaikeutta sekä usein toispuoleinen halvaus ja kävelyhäiriö, mukana voi olla myös näkökenttäpuutoksia. Älyllisten toimintojen puutokset ovat samantapaisia kuin niin sanotussa pienten verisuonten taudissa.
Niin. Siis KÄVELYN ja TASAPAINON häiriöt ovat tyypillisiä tälle taudille. Ja nimenomaan niitä omaisellani oli. Eivätkä muistihäiriöt olleet yhtä selkeitä kuin muissa muistisairauksissa, ja senhän takia minua ei kukaan tahtonut uskoa, kun väitin, että omaisellani on jokin muistisairaus.
Lääkäri vain pohti, että voidaanhan omaiseni huimausta lähteä tutkimaan, mutta juuri koskaan sen syytä ei löydetä. Tyhmeliini! Tällä kertaa olisi löydetty! Vai eikö lääkäri tajunnut, että tasapainon häiriöt voivat potilaasta tuntua HUIMAUKSELTA. Tuon huimauksen takia omaiseni kieltäytyi liikkumasta. Miksei kukaan tajunnut, mihin se liittyi?
Omaiseltani kieltämättä puuttui täysin toinen tyypillinen oire, puheen tuottamisen vaikeus. Tai ainakin ammattilaisten mielestä se puuttui. On kuitenkin otettava huomioon, että omaiseni oli kielellisesti poikkeuksellisen lahjakas ja tottunut sanankäyttäjä. Kun kysyin tätä häneltä itseltään, hän sanoi suoraan, ettei enää löydä sanoja yhtä helposti kuin aiemmin. Hänellä siis oli puheen tuottamisen vaikeuksia, mutta hänen lähtötasonsa oli niin korkea, että siitä saattoi tulla reippaastikin alaspäin ennen, kuin kukaan ulkopuolinen huomasi sitä.
Sitä paitsi "oireet voivat vaihdella melkoisestikin". Eli lääkäreiden olisi pitänyt tietää, että nimenomaan tämä tauti on monimuotoinen eikä potilaalla välttämättä ole kaikkia sen oireita yhtä aikaa.
Luetaan eteenpäin:
Taudinkuva oireineen ja löydöksineen on usein tyypillinen. Usein ovat
jo tiedossakin esimerkiksi aiemmat toistuneet aivoinfarktit. Diagnoosia
varmistaa aivojen tietokone- tai magneettitutkimus, jossa nähdään
merkit aiemmista aivoverenkiertohäiriöistä, eli useimmiten
aivoinfarktien jättämiä arpia, sekä usein myös aivojen syvien osien
laajat, yhteen sulautuneet muutosalueet. Päinvastoin kuin Alzheimerin
taudin epäilyssä aivo-selkäydinnestenäyte ei hyödytä diagnoosissa, koska
siinä ei ole juuri tälle taudille tyypillisiä muutoksia.
Niin. Omaiseni taudinkuva on mielstäni riittävän tyypillinen, että se olisi ollut mahdollista ammattilaistenkin tajuta, kun se amatöörille on aivan ilmeinen. Omaiseni magneettikuvassa ei tosin näkynyt aivoinfarktien aiheuttamia arpia, mutta sen sijaan "aivojen syvien osien laajat, yhteen sulautuneet muutosalueet".
Mitäs hoidosta sanotaan?
Verisuoniperäiseen muistisairauteen ei ole olemassa toistaiseksi
lääkehoitoa. Alzheimerin taudin lääkkeillä ei ole myyntilupaa
vaskulaarisessa dementiassa, koska tutkimuksissa niillä saavutettu hyöty
on ollut rajallista. Hoito keskittyy taustalla olevan
aivoverenkiertosairauden uusiutumisen ehkäisyyn ja riskitekijöiden
hoitoon. Muina hoitomuotoina käytetään yksilöllisen arvion mukaan
kuntoutusta, esimerkiksi fysioterapiaa ja puheterapiaa. Parasta hoitoa
on aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisy, jossa pätevät vanhat hyvät
elämäntapaohjeet tupakoinnin lopetuksesta, maltillisesta alkoholin
käytöstä, kohonneen verenpaineen ja kolesterolin hoidosta sekä
mahdollisen diabeteksen hyvästä hoitotasapainosta.Niin. Omaiseni taudinkuva on mielstäni riittävän tyypillinen, että se olisi ollut mahdollista ammattilaistenkin tajuta, kun se amatöörille on aivan ilmeinen. Omaiseni magneettikuvassa ei tosin näkynyt aivoinfarktien aiheuttamia arpia, mutta sen sijaan "aivojen syvien osien laajat, yhteen sulautuneet muutosalueet".
Mitäs hoidosta sanotaan?
Niinpä. Fysioterapia auttaisi, tai olisi auttanut. Omaiselleni on muistaakseni neljä kertaa kirjoitettu lähete, jonka avulla hänen olisi pitänyt saada fysioterapiaa veteraanikuntoutuksena, mutta asia ei ole koskaan edennyt. Viimeksi siitä oli puhetta häntä laitoksessa hoitavan lääkärin kanssa. Mitä sille nyt kuuluu, en osaa sanoa. Voimani eivät ole riittäneet tämän asian ajamiseen, eikä motivaatiokaan, kun tiedän, miten omaiseni kaikkeen liikkumiseen suhtautuu.
Uskoakseni ihan viime aikoihin asti kantona kaskessa on ollut se, ettei veteraanikuntoutusta ole myönnetty kotiin. Ja kun omaiseni ei enää pystynyt KÄVELEMÄÄN korttelin pituista matkaa fysioterapeutille, hän ei enää voinut saada fysioterapiaa, joka olisi harjoituttanut häntä KÄVELEMÄÄN. Idioottimaista tämäkin. Muistikuvani mukaan tätä säännöstä lievennettiin ihan hiljattain, mutta liian myöhään omaiselleni. Hänhän ei enää asu kotona. Ja tiedättekö, miksi hän sai laitospaikan? Koska hän ei pysty KÄVELEMÄÄN vessaan ja ruokapöytään!
Löysin tuon Duodecimin artikkelin noin tunti sitten. Olen tuohduksissani. Olin pitänyt suomalaisten lääkärien ammattitaitoa korkeana, mutta miten on mahdollista, ettei edes gerontologian professori tunnista vaskulaarista dementiaa, kun sen edessään näkee? Ei mahdu pieneen aivooni.
--
1 kommenttia:
Hienoa, että olet kirjoittanut blogia näin tärkeästä asiasta
Lähetä kommentti