Keblinger

Keblinger

Ensimmäinen ja viimeinen intervallihoito

| keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Intervallihoito on yksi monista palveluista, joiden avulla vanhukset pyritään pitämään mahdollisimman pitkään kotonaan. Se tarjoaa iäkkäille puoliso-omaishoitajille lepotauon ja raihnaisille vaihtelua. Omaiselleni sitä tarjottiin kuntoutusmielessä ja vaihteluksikin. Käytimme palvelua kahdesti, ensimmäisen ja viimeisen kerran.

Ensimmäinen kerta meni mukavasti. Silloin omaisellani ei vielä ollut muistisairausdiagnoosia eikä -lääkettä, hänellä oli vain vähän muuta lääkitystä eikä sekään niin tunnin päälle. En ole aivan varma, miten lääkkeiden jakaminen sujui, mutta mitään ongelmia ei tullut esiin. Hoitajat vaikuttivat mukavilta ja kanssahoidettavat puheliailta. Omaiseni viihtyi hyvin.

Jo puolen vuoden kuluttua, toisella intervallijaksolla, asiat olivat toisin. Vaikka olin jälleen täyttänyt esitietolomakkeet huolellisesti ja muistuttanut niissä isoin kirjaimin omaiseni muistisairaudesta ja sen lääkkeestä, lääkedosetti oli annettu omaiselleni huoneeseen. Huomasimme sen vasta, kun menimme noutamaan hänet, jolloin viikon lääkkeistä valtaosa oli syömättä. Lisäksi tällä kertaa muut asukkaat vaikuttivat umpimielisiltä ja jöröiltä, eikä heistä ollut omaiselleni seuralaisiksi. Omaiseni ei nytkään moittinut paikkaa, mutta ei vaikuttanut halukkaalta tulemaan uudestaan. Hänen vointinsa heikkeni jo melko pian tuon jälkeen jälleen niin paljon, ettei intervallia enää edes kunnolla harkittu. Niinpä tämä kerta jäi viimeiseksi. En osaa sanoa, mikä vaikutus epäonnistuneella intervallilla oli hänen kuntonsa heikkenemiseen. Saattoi olla osuus, tai sitten ei.

Minulle jäi epäselväksi, miten intervallille oikeastaan päästiin tai olisi pitänyt päästä. Kotihoito järjesti ensimmäisen intervallin, ja minulle oli jäänyt se mielikuva, että siitä olisi pitänyt tulla säännöllinen ilmiö 4-5 viikon välein. Ensimmäisen käynnin jälkeen kutsua toiseen ei kuitenkaan tullut. En siitä riehaantunut, kun muutakin tekemistä oli, ja kuljetukset palvelutaloon olisivat aiheuttaneet jälleen lisää hankalasti järjestettäviä töistä poissaoloja. Ilmeisesti siinä kävi niin, että omaiseni ei saanut kaupungilta päätöstä säännöllisestä intervallista, vaan hänelle jouduttiin anomaan peruutuspaikkoja. Olisinkohan voinut soittaa sinne itse ja pyytää omaiselleni intervallia? En tiedä.

Kokonaisuutena koen, että sain tietoa palveluista riittävästi ja aina, kun osasin kysyä. Ongelma on siinä, että kun järjestelmää ei tunne läpikotaisin, ei osaa kysyä oikeita asioita eikä oikeilta ihmisiltä. Esimerkiksi palveluiden jatkumo jäi minulle aika epäselväksi. Oli ikään kuin portaista olisi ollut aina näkyvissä vain seuraava askelma ja loput olivat sumun peitossa.

Oudointa oli, että kukaan ei tuntunut ottavan kokonaisvastuuta omaiseni hoidosta sen jälkeen, kun hän oli saanut muistisairausdiagnoosin. Olin kuvitellut, että hänen ympärilleen tiivistyisi jonkinlainen hoitorengas tai että edes joku olisi tullut oma-aloitteisesti selittämään hänelle, mitä hän sairastaa ja mihin se johtaa, mutta mitään ei tapahtunut. Hänet jätettiin täysin yksin. Niinpä hänelle pääsikin kehittymään se käsitys, että vain minä luulin hänen olevan muistisairas, kun koko muu maailma tiesi, ettei hän ole.

Kuten kerroin, muistihoitajakin tuli kotikäynnille vain nimenomaisesta pyynnöstäni ja vain hoitotahdon laatimista varten. (Oli hänestä tosin myös se apu, että hän jutteli omaiseni kanssa dementiapäiväkodista, joka ei sitten omaiselleni sopinut aikataulusyistä.) Mutta minulle ja omaiselleni oli täysin epäselvää, minkä niminen on se lääkäri, jonka vastuulla hänen Alzheimerin tautinsa hoito on. Minne ja keneen pitäisi ottaa yhteyttä, kun hänen kuntonsa heikentyisi? Diagnoosin tekijään vai lähetteen kirjoittajaan? Ja mikä tulkittaisiin heikentymiseksi? Ei aavistustakaan.

Omaiseni oli pudonnut terveyskeskuksen ja kaupunginsairaan välillä ammottavaan mustaan aukkoon.

--

Oma tilanne:

Laskin lompakkoni hetkeksi käsistäni kaupan kassalla enkä sitten enää muistanut, missä se oli. Onneksi kassa oli tarkkana.


5 kommenttia:

Sofia at: 22. maaliskuuta 2012 klo 8.06 kirjoitti...

Olen todella kiitollinen, että jaksat kirjoittaa tänne. Niin samankaltaisia ovat olleet meidänkin "ongelmat" ja kokemukset omaisemme kanssa.
Kun olemme yrittäneet selvittää asioita, olemme saaneet kuulla olevamme "hankalia".

Anonyymi at: 21. maaliskuuta 2014 klo 15.50 kirjoitti...

Minä huonokuntoinen, omaishoitajan turvin kotona asuva vanhus olin yhden kerran intervallihoidossa, kun omaishoitajani oli sairaalassa ja tuo kerta oli karmaiseva kokemus. Kas kun nyt on saatu iskostetuksi vanhusten parissa työskenteleviin sellainen olettamus, että huonokuntoisilla vanhuksilla ei ole haluja hoitaa itse itseään. Ja tuon vuoksi nyt vanhustenparissa työskentelevien on luulen työpaikkansa pitääkseen pakko, pyrkiä mahdollisimman vähän auttamaan hoidettavanaan olevaa vanhusta.
Että vaikka tiedetään se, että sellainen ihminen, joka tarvitsee omaishoitajan apua selvitäkseen elämää kotonaan, on huonokuntoinen niin, siitä huolimatta huonokuntoisia vanhuksia nyt on pakko, pakottaa omatoiminnallisuuteen sillä verukkeella, että tällä pakotteella muka saadaan pitkitetyksi vanhuksen omatoiminnallisuutta ja kuntoisuutta.
Että kun jouduin olemaan 5 vuorokautta Intervallihoidossa, jossa omaishoitajani ei ollut mukana minua auttamassa, tuota hoitoa en millään voi hoidoksi nimittää koska, siellä ei hoitoa saanut, omatoiminnallisuus pakko kun oli pääasia, ei minun vanhuksen hoito ja avustaminen.
Ensin keksittiin syyllistää huonokuntoiset vanhukset laiskoiksi liikkumaan ja ulkoilemaan ja sitten kun se saatiin aivopestyksi iskostetuksi kansalaisten mieliin, sitten keksittiin syyllistää huonokuntoiset vanhukset vielä laiskoiksi hoitamaan itseään ja kotiaan. Mitä varten maassamme säästetään meidän vanhusten hyvinvoinnin kustannuksella? Miksi uskotellaan, että vanhuksen on hyvä olla Intervallihoidossa vaikka, Intervallihoidossa oleminen on yhtä kidutus? Esim. se miljöö, missä minä olin Intervallihoidossa, oli upean tilava, siisti ja ruoka oli hyvää, mutta siellä olevilla vanhuksilla oli niin paha olo, että kanssani ruokailemassa ollut 93 vuoden ikäinen ihminen sanoi minulle päästyään lopen uupuneena raahautumaan ruokapöydän ääreen, "minä en tule tänne enää koskaan", minun ei ollut tarve kysyä häneltä "miksi", kun tämä ihminen pöydän viereen istuuduttuaan suorastaan rukoili läsnä ollutta osastomme hoitajaa, viemään hänet takaisin omaan huoneeseensa, ruokahalu kun oli taatusti mennyt siinä, kun vanhuksen voimat menivät siinä, kun hänen oli pakko kävellä osastolta ruokasaliin.
Kukahan se olisi, joka kertoisi päättäjille, ja Suomalaisille vanhustenhoitajille ja kansalle sen, että vanhukset, me emme ikääntyessämme muutu olioiksi, joille on liikkuminen, ulkoileminen ja itsensä ja kotinsa hoitaminen vastenmielistä, että meistä vanhuksista, mikään ei ole tylsempää kun se, ettemme pysty enää liikkumaan, ulkoilemaan, emme hoitamaan itseämme ja kotiamme.

{ Tuleva intervalliasiakas } at: 30. huhtikuuta 2017 klo 22.32 kirjoitti...

Olen käsittänyt,että nämä intervallihoidot ovat aika kalliita. Ainakin täällä Kemijärvellä! Miten lienee muualla? Jos joku tietää hintoja /kk, niin tuo tieto olisi vertailun vuoksi arvokasta vertailutietoa (hoidoissa ei liene paikkakuntakohtaisia eroja niin kauan kuin intervallihoidoista puhutaan. Suurimmat erot lienevät asiakkaissa!

{ Maija } at: 15. toukokuuta 2017 klo 15.31 kirjoitti...

Riippuu varmaan paikasta. Omaiseni oli intervallihoidossa kunnallisessa palvelutalossa, jossa oli muistaakseni päivä- tai viikkohinnat. Kustannus viikosta oli kai joitakin kymppejä. Ei kallista missään nimessä. Mutta jos menee kaupallisen toimijan laitokseen intervallille niin varmaan hinnatkin ovat toisen näköiset.

{ Sanna } at: 27. huhtikuuta 2023 klo 13.06 kirjoitti...

Kiitos tästä. Meillä ei näistä intervallihoidoista ole vielä puhuttukaan. Kuitenkin nyt olisi vanhuksen kotihoito etsinnässä. Voi olla, että nuo intervallit tulevat myös kohdalle jossain kohtaa. https://akson.fi/palvelut/kotihoito-ja-hoivapalvelut/

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine