Selvitin nettisivuilta omaiseni alueen vanhusten sosiaalityöntekijän puhelinnumeron ja soittoajan ja panin toimeksi. Kun saatoin nyt perustellusti sanoa, että omaisellani on todennäköisesti Alzheimer, minun ei tarvinnut selittää koko litaniaa omaiseni toimintakyvyn heikkenemisestä, vaan saatoin olettaa, että luurin toisessa päässä tajutaan suunnilleen, mistä on kysymys. Treffit sovittiinkin heti seuraavalle viikolle.
Häpeäkseni en enää muista, mikä se akuutti syy oli, jonka takia omaiseni mielestäni tarvitsi kaupungin kotihoitoa. Oliko se se, että häneltä jäivät välillä lääkkeet ottamatta vai se, ettei hän muistanut syödä ja oli mielestäni laihtunut selvästi? Vai halusimmeko vain tietää, millaisia palveluja on tarjolla? Sen muistan, että palveluvalikoima kiinnosti siinä vaiheessa omaistanikin kovasti. Samoin häntä kiinnosti, mitä vaihtoehtoja asumiseen olisi sitten, kun hän ei enää pärjäisi kotona.
Olin keskustellut omaiseni kanssa etukäteen useampaan kertaan siitä, mitä hän tulevaisuudeltaan toivoi. Noin neljä kertaa viidestä hän halusi asua kotona niin pitkään kuin mahdollista, yhtenä kertana viidestä hän olisi halunnut jonkinlaiseen palveluasuntoon, jossa olisi mahdollista olla enemmän muiden seurassa. Keskustelimme myös siitä, että jos hän jää kotiin asumaan ja pöppääntyy pahasti (hänen oma sanontansa), milloin toimitan hänet laitokseen. Pohdimme tätä yhdessä ja päädyimme siihen, että laitokseen siirtyminen olisi ajankohtaista, mikäli hän ei enää osaisi käyttää vessaa vaan alkaisi kakata nurkkiin – niin olin kuullut, että joskus voi käydä. Meitä nauratti prospektin mahdottomuus, mutta löimme kättä päälle.
Palaverissa oli paikalla sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä, omaiseni, puolisoni ja minä. Kävimme sosiaalityöntekijän johdolla läpi kaikki omaiseni arkielämän asiat: miten hän pärjää ja ellei selviydy ilman apua, kuka auttaa nyt ja kuka tulevaisuudessa. Meille selostettiin, mitä kaupungin kotihoito tekee ja mitä ei. Esimerkiksi siivouspalvelua ja pesulapalvelua ei sitä kautta saa.
Koska omaisellani oli toimiva yhteistyösuhde yksityisen siivousfirman kanssa, päätettin jatkaa samaa rataa eikä käyttää kaupungin palveluseteleitä, koska siivooja olisi silloin vaihtunut. Minä hoitaisin pyykkihuollon ja kaupassa käynnit sekä pankkiasioinnit kuten tähänkin asti. Yksityinen ateriapavelu voisi tuoda viitenä päivänä viikossa aterian, jonka voisi valita kolmesta vaihtoehdosta, tai sitten läheisestä vanhusten palvelutalosta voitaisiin tuoda ruoka hieman halvemmalla. Päädyimme kokeilemaan jälkimmäistä kolme kertaa viikossa. Ruoka tuotaisiin ovelle tai oven taakse jätettyyn laatikkoon klo 10:n ja 14:n välisenä aikana.
Saunapalvelua oli myöskin tarjolla. Saunottajat tulisivat noutamaan sisältä asti maanantaisin. Tartuimme tarjoukseen, jonka hinta oli kuusi euroa kerta. Muutaman sadan metrin päässä oli tarjolla päivätoimintaa muistamattomille. Sain sen vaikutelman, että tämä dementiapäiväkoti oli tarkoitettu etenkin niille, joita ei voi jättää päiväksi omin päin, ja tähän ryhmään omaiseni ei kuulunut. Hän ei ylipäätään pystynyt kävelemään niin paljon, että hänen lähtemistään harhailemaan olisi tarvinnut pelätä. Tähän tarjoukseen ei vielä tartuttu, vaikkakin sitä kokeiltiin vähän myöhemmin.
Koska omaistani kiinnosti palvelutalo, hän suhtautui myönteisesti ajatukseen kuntouttavasta intervallihoidosta siellä silloin tällöin. Tästä päätettiin panna heti hakemus sisään.
Varsinaisesta kotihoidosta sovittiin niin, että aloitetaan yhdestä kerrasta viikossa. Kotihoidon sairaanhoitaja tulisi silloin jakamaan omaiseni lääkkeet dosettiin ja katsoisi, miten hänen vointinsa kehittyy. Sosiaalityöntekijän mielestä tämä oli paras tapa aloittaa, jotta asiakas tottuu siihen, että ulkopuolinen tulee hänen kotiinsa omilla avaimilla. Sovimme myös, että otamme käyttöön vihon kotihoidon ja omaisten kommunikaatiokanavaksi. Kotihoito kuittaisi vihkoon jokaisen käyntinsä ja samoin tekisin minä.
Asumispalveluista saimme kuulla, että kaupungin vanhusten palvelutalojen vuokra-asumispuolelle oli pitkät jonot ja etusijalla olivat ne vanhukset, jotka asuivat puutaloissa. Vaikka omaiseni asui ydinkeskustassa, samaan palvelualueeseen kuului hieman ränsistynyt puutalokaupunginosa, jonka vanhuksista kaikilla ei ollut esimerkiksi kunnollisia peseytymismahdollisuuksia. Omaisellani ei siten olisi mitään toiveita päästä unelmiensa yksiöön melkein uuteen palvelutaloon. Kauempana sijaitsevat palvelutalot eivät häntä kiinnostaneet, koska hän halusi asua mahdollisimman lähellä minua ja puolisoani.
Jos ja kun omaiseni jäisi asumaan kotiin, päätöksen vanhainkotiin, tehostetun palveluasumisen yksikköön tai vastaavaan siirtymisestä tekisi asumispalveluista vastaava sosiaalityöntekijä. Muuton edellytyksenä olisi käytännössä se, ettei hän tulisi enää toimeen kotona edes maksimaalisten kotipalveluiden turvin eli kolme kotihoidon käyntiä päivässä ei enää riittäisi.
Molemmat kaupungin kotihoidon työntekijät vaikuttivat ammattitaitoisilta, fiksuilta ja sosiaalisesti taitavilta. He ottivat keskustelussa kauniisti huomioon sekä asiakkaan että hänen omaisensa. Palaverin päättyessä minusta tuntui, että taakka on pudonnut harteiltani. Minut oli otettu tosissaan ja omaiseni saisi apua.
--
0 kommenttia:
Lähetä kommentti