Muistikuvani neuropsykologin vastaanotolta ovat valitettavan hatarat. Raportoin kyllä tutkimusten joka vaiheesta välittömästi kälylleni sähköpostilla, mutta viestit eivät ole säilyneet sähköpostipalvelimen vaihdoksen takia. Meillä oli myös meneillään kiireinen aika töissä, joten en ehtinyt ajatella ja työstää asiaa juurikaan. Muistikuvien päälle syntyi heti uusia kerrostumia, joiden läpi tapahtumia on vaikea enää nähdä selvästi.
Sen muistan, että testeihin oli pyydetty varaamaan vähintään kaksi tuntia. Täyttelin ensin odotushuoneessa tämänkertaiset omaisen lomakkeet ja vedin sitten läppärin esiin. Ehdinkin saada käännöstyön lähes valmiiksi, kun omaiseni palautettiin odotustilaan. Luullakseni odottelimme yhdessä vielä jonkin aikaa ennen kuin palasimme neuropsykologin huoneeseen kuulemaan tulokset.
Ja tässä se, mitä neuropsykologin puheesta muistan:
Omaiseni oli selvästi keskitasoa älykkäämpi ja hänen kielellinen lahjakkuutensa oli huipputasoa. Kun hänellä lisäksi oli hyvä koulutus, hän oli tottunut seuraamaan tiedotusvälineitä ja hänellä oli erinomaiset vuorovaikutustaidot, hän oli onnistunut pääsemään läpi aiemmista muistitesteistä ja haastatteluista lähes moitteettomasti. Hän pystyi generoimaan oireitaan peittävää, johdonmukaista ja uskottavaa puhetta poikkeuksellisen hyvin. Hänen lähtötasonsa oli yksinkertaisesti niin korkea, että merkittäväkään alenema ei tarttunut aiempien testaajien haaviin. Tarvittiin kokenut ammattilainen ja perusteelliset testit, että hän jäi kiinni.
Omaiseltani löytyi nimittäin huolellisen testauksen avulla dementiatasoinen kognitiivisten kykyjen heikkenemä. Erityisen vaikeaa omaiselleni oli tehtävien aloittaminen ilman tukea. Myöskään monivaiheisten tehtävien suorittaminen ei onnistunut oikeastaan lainkaan ilman ohjausta.
Neuropsykologin mielestä testitulokset olivat niin selvät, että minun ei tarvitsisi enää ihmetellä, mikä omaistani vaivaa. Hänellä oli Alzheimerin tauti ja sillä hyvä. Kutsu neurologin luo lopullisen diagnoosin saamiseksi tulisi postissa lähiviikkoina.
--
2 kommenttia:
Nuo kommentoinnit omasta tilanteestasi ovat hyvin samanlaisia kuin ne tarinat, joita me sisareni kanssa kerromme toisillemme omina raportteinamme. Tämän kertainen on kuin toisinto uusimmasta sarjastani "onnettoman lyhyt työmuisti". Minä saatan nykyisin ihmetellä omia jälkiäni, jotka olen jättänyt, pahimmillaan alle minuutti aikaisemmin. Tällöin on kysymys nimenomaan työmuistista, kun ei tavoitellakaan aiemmin muistiin säilöttyjä nimiä tms.
Mutta on siis sangen lohdullista lukea, että muilla on samanlaista. Toisaalta, kun seuraa läheltä muistisairasta (meillä alzia sairasti äiti), muistiongelmaan viittaavia piirteitä ilmeisesti alitajunta löytää itsestä hyvin helposti.
Kiitos kommentistasi, Erja. Kyllähän kaikenlainen unohtelu on tosi yleistä. Se vain asettuu uuteen viitekehykseen, kun läheltä paljastuu muistisairautta.
Lähetä kommentti