Keblinger

Keblinger

Dementtikin (o)saa äänestää

| sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Kun viikko sitten kävimme tapaamassa omaistamme pitkäaikaissairaanhoidon yksikössä, hän kysyi, onko hän äänestänyt. Vastasin, etten osaa sanoa.

Tiesin, että myös laitoksissa pysyvästi asuville tulee järjestää ennakkoäänestysmahdollisuus, mutta en tiennyt, toteutuiko lain kirjain ja henki. Olin  mahdollisesti estänyt omaistani suorittamasta kansalaisvelvollisuuttaan, kun en ollut ottanut asiasta selvää ja tarvittaessa vienyt häntä äänestyspaikalle invataksilla. Kysyin siis henkilökunnalta. Ensimmäinen hoitaja ei tiennyt, kutsuttiin toinen.

– Kyllä rouva on äänestänyt molemmilla kierroksilla. Minä todistin hänen henkilöllisyytensä, helähti vastaus.

Puh! Mutta kenelle dementin ääni mahtoi mennä? Tiedustelin, tohtisiko syvästi uskonnollinen omaiseni äänestää homoseksuaalia. – No höpsis, eihän sellaisella ole mitään merkitystä, hän sanoi. Kun lausuin ehdokkaiden nimet, hän valitsi varman tuntuisesti sen, jota äänesti. Yllätyin, sillä se oli mielestäni terveen ihmisen valinta. Vaalisalaisuuden toteutumisesta laitosolosuhteissa en tosin menisi sanomaan mitään – enhän itsekään edistänyt sitä.

--

Omaiseni on ikäluokkansa ihmiseksi tavallista tottuneempi muuttaja. Kun esimerkiksi oma äitini on aikuisella iällä muuttanut vain kaksi kertaa ja nekin naapurikuntien sisällä, anoppini on muuttanut jopa maiden ja maanosien välillä. Ainakin kahdesti muutto on ollut niin täydellinen, että Suomeen ei ole jäänyt kotia odottamaan asukkaiden paluuta. Hän on asunut niin Aasiassa, Afrikassa kuin Amerikassakin. Myös hänen kotitalousopettajan koulutuksensa ja työkokemuksensa antoi syyn olettaa, että muuton organisoiminen olisi hänelle pikku juttu.

Siksi luulin, että omaiseni johtaisi pakkaustöitä ja minä vain täyttäisin muuttolaatikoita ohjeiden mukaan. Minulle tuli täytenä yllätyksenä, ettei omaiseni laittanut tikkua ristiin. Hän osallistui tavaroiden karsintaan aivan minimaalisesti eikä laittanut yhtään tavaraa muuttolaatikkoon. Hän vain pyöri ympärilläni, höpisi muita asioita ja yritti saada minut lopettamaan. Hän ehdotti jatkuvasti kahvi- ja lepotaukoja, tarjosi jäätelöä ja kyseli, milloin olisin kotona, jos lähtisin nyt. Hän teki kaiken, minkä kokenut diplomaatin rouva voi tehdä heittääkseen vieraan ulos.

Avauduin ulkomailla asuvalle kälylleni, joka totesi vain, että hänen äitinsä on ollut aina erittäin hyvä teettämään työnsä toisilla.

Mitä lähemmäs muuttopäivä tuli, sitä kaoottisemmaksi tilanne kehittyi. Huoneistosta paljastui yhä uusia kaappeja tupaten täynnä tavaraa. Siinä oli kahden hyvin aktiivisen ihmisen koko elämänhistoria. Eikä se tulisi mahtumaan uuteen kotiin. Taloyhtiön isot roskasäiliötkin alkoivat olla jo täynnä. Ahdistaa niiden viikkojen ajatteleminenkin vielä nyt jälkeenpäin. Siinä kului koko sen vuoden kesälomani lukuunottamatta sitä viikkoa, jonka vietimme ystävien luona ulkomailla. Mutta eihän se tietenkään ollut pahinta.

Pahinta oli se, että ymmärsin omaisellani olevan jotakin vakavasti vialla. En vain millään keksinyt, mitä se oli. Mikä sairaus se sellainen on, joka vie ihmiseltä kyvyn pakata muuttotavaroita? Millä hakusanalla sitä googletetaan?

--

Oma tilanne:

Etsin illalla kaapista yöpaitaa, joka oli ylläni.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine