Sairas vai hullu?

Tiedättekö, mitä puolisoni vastasi, kun viisi vuotta sitten ajattelin ääneen, ettei omaisemme missään tapauksessa ainakaan dementti ole?

Hän sanoi: "Niin ei, mutta hullu se on aina ollut."

En voinut tuota täysin kieltääkään. Anoppini oli aivan omaa laatuaan jo ensitapaamisella. Hän tuli minua ovelle tervehtimään kirkkaanvihreässä, röyhelöisessä intianpuuvillamekossa, joka oli jo hieman nuhraantunut. Hän kajautti ensi sanoikseen, että ei nyt vielä laittanut tätä mekkoa pyykkiin, vaikka oli pitänyt sitä koko joulun. Oli loppiainen. Tahdittomuudet seurasivat toistaan räjähdellen kuin ilotulituksen raketit. Soitin kotimatkalla taksista ystävälleni ja kerroin naurunpyrskähdysten lomassa, että olin tavannut anopin suoraan helvetistä.

Lakkasin pitämästä häntä outona, kun tutustuimme toisiimme paremmin. Olihan hän hieman originelli, mutta pidin hänestä sellaisena. Sitä kyllä vähän ihmettelin, kun hän pakotti minut ottamaan vastaan vanhan parivuoteen lakanan väittäen, että se on jäänyt minulta. En ole koskaan omistanut parivuodetta enkä sellaisen lakanaa. Lisäksi lakana oli tekokuitua, kun minun kaikki lakanani olivat 100 % puuvillaa. Vain väri täsmäsi. Anoppi suuttui, kun väitin, ettei se ole minun. Otin sen vastaan yleisen sovun nimissä ja olen siitä pitäen joka vuosi kantanut joulukuusen ulos talosta tuon valtavan lakanan sisällä. Erittäin kätevä kapistus.

On tyypillistä, että omaiset pitävät muistisairasta hulluna. Hullun leima estää varmasti tälläkin hetkellä monia hiljalleen dementoituvia saamasta tarvitsemaansa hoitoa. Omaiset tottuvat vähitellen yhä oudommaksi muuttuvaan käytökseen eivätkä ymmärrä, että kyseessä on sairaus, jota voidaan hoitaa. Törmään tähän jatkuvasti keskustelupalstoilla, joita seuraan. Monasti nimenomaan miniät kertovat oudoista anopeistaan, joiden käytökseen ei suvussa kukaan puutu. Korkeintaan nimitetään selän takana hulluksi. Ainahan se on sellainen ollut.

Muistisairaat eivät ole hulluja, mutta ei heitä enää saisi sanoa myöskään dementeiksi. Muuan neurologi ojensi minua hiljattain todeten, että nykyään puhutaan pelkästään muistisairaista. Ei esimerkiksi ole vaskulaarista dementiaa, vaan vaskulaarinen muistisairaus. Dementiaa ja dementikkoa pidetään leimaavina ilmauksina. Totta onkin, etteivät kaikki muistisairaat ole dementtejä eivätkä kaikki dementit muistisairaita. En silti ihan ymmärrä, miksei vaikeaan vaiheeseen edennyttä muistisairautta voisi edelleen kutsua dementiaksi, kuten tähänkin asti.

Muistisairaassa ihmisessä on paljon muutakin vialla kuin muisti. Se, että sana muisti korostuu, vie harhaan ja estää tunnistamasta niitä muistisairauksia, jotka alkavat muilla oireilla. Juuri niin kävi minunkin omaiselleni.

Jälkeenpäin ajatellen en ole varma, tapasinko anoppiani milloinkaan terveenä. Voi olla, että hän oli sairautensa alkuvaiheessa jo vuonna 1997, jolloin tapasimme. Ellei hän sitten ole ollut aina vähän hullu. En sitäkään hänelle viaksi lukisi. Tärkeä ja rakas hän on minulle joka tapauksessa.

--

Oma tilanne:

Tänään laskin ruokakaupan kassalla huolellisesti viisisenttisiä, jotta pääsisin niistä eroon. Olin niin iloinen onnistumisesta, että jätin ostokset kassalle ja pyyhälsin nokka pystyssä kohti liukuportaita. Havaitsin tilanteen jo parin metrin päässä ja palasin noutamaan mandariinini ja salaattini, mutta silti.